perjantai 15. syyskuuta 2017

Pieni poika....



Sattuipa eräänä päivänä pienelle pojalle. Pienelle kuurolle pojalle.
Pienelle heikko näköiselle pojalle.
Pienelle pojalle joka kävelee, mutta todella epävarmasti. Pieni
poika on kuitenkin niin iso poika että aloitti koulun. Kouluun
poika matkaa joka päivä taksilla. Kaikki on pojalle vierasta
ja pelottavaakin. Koulu, uudet kaverit ja taksilla matkustaminen
ilman vanhempia ja varsinkin viimeksi mainittu.
Pieni poika on kuitenkin reipas ja astuu rohkeasti uuteen elämän
vaiheeseensa. Hänestä tuntuu että hän on jo iso poika.

Heti ensimmäisenä koulupäivänä taksi on jo myöhässä lähes
puolituntia ja sen pieni poika myöhästyy koulusta. Pieni poika
on jo hämillään, mutta ei osaa ihmetellä koska uudessa elämässä
on muutakin ihmeteltävää.
Seuraavina päivinä taksi on milloin myöhässä aamulla ja milloin
illalla. Pieni poika toivoo että hän vain pääsisi pian aamulla kouluun
ja iltaisin nopeasti kotiin.
Eräänä iltapäivänä kuitenkin pienen pojan matka kestää yli kaksi
tuntia kotiin ja kotona ollaan todella huolestuneita. (Matkaan menee
noin tunti) Puhelin soittoja lukematon määrä ja viimein pieni poika
pääsee kotiin. Väsyneenä ja nälissään. Hän ei vielä ymmärräkään
kuika suuren huolen taksinkuljettaja onkaan aiheuttanut hänen
vanhemmilleen ja muille.

Pienen pojan taksimatkat jatkuvat edelleen yhtä epävarmoina
vaikka taksi on luvannut parantaa tapansa.
Eräänä päivänä taksi jälleen kerran hakee hänet koulusta.
Tällä kertaa taksi ei tuokkaan häntä omaan kotiinsa vaan vie
väärään osoitteeseen.....jättää hänet sinne..... Vieraaseen taloon...
kauaksi kotoa.....

Vieras ihminen löytää pienen pojan. Vieras vastaa pojan puhelimeen
jota poika ei itkultaan kuule. Vieras puhelee äidille mistä äiti
voi tulla hakemaan lapsensa kotiin. Kotiin minne taksi ei häntä tuonut.
Pieni poika pääsee kuin pääseekin turvallisesti kotiin.

Tässä kohtaan valtaa suuri kiitollisuus ihmisestä joka ilmestyi
suojelemaan pientä poikaa että kaikki päättyi kuitenkin onnellisesti......

MUTTA,
voiko pieni poika luottaa enää vieraaseen ihmiseen......
Vielä hän ei uskalla mennä taksin kyytiin, pelko jättämisestä on niin
suuri, vieraan aikuisen luottamus on mennyttä pienen pojan sydämmessä.
Toivotaan että huomenna tai ensi viikolla helpottaa....

Maailma ei aina ole oikeuden mukainen, mutta kun se kohtelee
 kylmästi pieniä ja viattomia , se tuntuu todella väärältä.
Jokaisesta päivästä ja tapahtumasta pitää olla kiitollinen, mutta näistä
pienen pojan tarinoista on niin vaikea olla kiitollinen.
Siitä että apua löytyi ja kaikki päättyi lopulta hyvin kiitollisuus
on luonnollista , mutta loppu menneekin täyden ymmärtämättömyyden
piikkiin.

Anteeksi anto on joskus vaikeaa ja joskus tuntuu että se on tarpeetonta.
Joskus se vaan on ainoa mahdollisuus. Kiitollisuus vaan siitä että
on olemassa eräs onnellinen pieni reipas poika.


             Pieni reipas poika, toivon paljon enkeleitä turvaamaan koulutietäsi.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Murusia kesästä.....

Syyskuu "kolkuttelee" oven takana enkä ole kunnolla ehtinyt
elää edes kesää loppuun. Melkein kaikki suunnitellut kohteet on
käyty katsomassa, mutta vielä olisi paikkoja missä mielisi käydä.
Osa on jo sulkenut ovensa ja osaan vaan yksinkertaisesti ei aika riitä.

Koleahko kesä ei ole mitenkään muuttanut suunnitelmiani. Muutama
sadepäivä siellä täällä toi sopivan lepohetken kesän rientoihin tutustumis
matkallani. Viileä ilma taas pelastettiin takilla ym. lisävarusteilla.
Joten mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaann. Sain elää taas kerran
yhden upean kesän.

Se mitä kesäni piti sisällään on varmaankin aika samantoistoa,  jotakin
uutta ja erillaistakin.
Tänä kesänä kuin joka kesä meillä on eräänlainen "abc kielto" eli
tarkoittaa että tämänkaltaisissa huoltoasemakahviloissa käynti on
sallitttua vain äärimmäisissä hätätapauksissa. Sellaisessa tosiaan tuli kerran
käytyä ja todellakin hätä oli kirjaimellisesti.
Muuten sitten tulikin käytyä varmaan kaikki lähiseudun kesäkahvilat.
Toisinsanoen munkkia ja pullaa on tullut syötyä yksi jos toinenkin.
Se että sovittamani viimevuotinen ( siis jo varmaan viiden-kymmenen syksyn)
syystakkini napitus on siinä ja siinä kohtaako nappi ja napinläpi toisensa,
ei tietenkään liity kuvaamaani pullan syöntiin mitenkään. Pullat
syötiin ja kahvit juotiin ja sen jälkeen kotiin rikkaruohoja nyppimään.
Ylös , alas jumppa piti olla pullansulatukseen tehokas, muuta toisin
taisi käydä....


 Kyseiset kakunpalat taas liittyvät matkaamme Tartoon. Se että siellä oli kahviloita
enemmän kuin olin lukenut, olisi varmasti vaikuttanut matkasuunnitelmiin.
Mahdollisesti olisin siirtänyt muutaman kesäkahvila reissuni ensi kesään ja paastonut
edes viikon. Kenties.....


Matka Tartoon tuli ajatuksiini jälleen kerran jostain yliluonnollisesta ilmiöstä
mitä en pysty itsekkään selittämään. Niinkuin ylleensä nämä matkat minne
mennään.
Yht äkkiä huomaan selaavani päivästä toiseen samaa kaupunkia ja jokin
vaan siinä viehättää. No kaipa se on se vanha kaupunki , jälleen tässäkin kohteessa.
Arkkitehtuuri ja ennenkaikkea se ilmapiiri. Niissä on vain jotain uskomatonta hohtoa.
Niin erillaisia kuin lähimetsämme mutta jotenkin samallalailla kiehtovia.


Kirkot ovat myös suuria rakkauden kohteita kun matkustelemme. Niiden
loistokkuus ja  jopa niiden vaatimattomuus mikä korostuu etenkin
näissä kirkoissa Tartossa. Sisällä ei saanut kuvata ylemmässä kirkossa
jotta olisin voinut näyttää sen erikoisuuden ilman alttaritaulua ym. mutta
silti upean kaikkine vaatimattomuuteineen. Alempi kirkko taas sen sijaan
oli suljettu, se ei selvinnyt meille miksi. Arvauksia meillä oli kylläkin...


Kasvitieteelliset puutarhat eivät ole ykköslistalla eikä ihan top kympissäkään.
Ensinnäkin en tunne kasveja, hädintuskin tiedän mitä omalla pihalla kasvaa.
Tartossa kävellessämme kuitenkin kävelimme suurinpiirtein puutarhaan
suoraan sisään, joten emme oikeastaan välttyneet kierrokselta.
Se oli kuitenkin huikea kokemus ja tuskin maltoimme lähteä pois.
Puutarha jotenkin lumosi kävijänsä ja luikerteli ihon alle, niin kuin olisi
ollut ihan jossain muualla kuin tässä maailmassa.


Toisiinsa kasvaneita puita ja polkuja joita voit kävellä vaikka kokonaisen päivän
ja löydät aina jotain uutta mitä et hetki sitten huomannut. On kuin joku olisi
ne juuri äsken siihen tuonut....


Ehkä alan katsella täälläkin kasveja ihan eri silmällä. Kenties niilläkin on joku
sanomansa mitä en ole koskaan oivaltanut. Lukenut kylläkin niiden auttavasta
voimasta näollään ja tietysti syömällä niitä. No näillä avuilla jätän sen syömisen
niille jotka sen taitavat paremmin ja keskityn vain tuttuihin ja turvallisiin.

Matkasta olisi paljon muutakin kerrrottavaa, kenties siitä sitten joskus. Niin
paljon kerrottavaa olisi kesästä muutenkin ja tarinoita kahviloista mutta jostain
kummasta syystä en ole jaksanut kirjoittaa. Liekö sittenkin liika annos sokeria
syynä vai se tavannonomainen laiskuus. Olen kyllä luvannut itselleni reipastua.
Saapi nähdä kuinka käy...

Tänään aamuteetä juodessani kiitin taas kaikesta mikä liittyi onnelliseen kesääni.
Kuivuneita lehtiä leijaili ilmassa ja harakka repi irti viimeisiä viinimarjanmarjoja
jotka oli jätetty juuri hänelle. Ajattelin sytyttää kynttilän syksylle. Jotta se soisi vielä
hitusen lämpöä meille jokaiselle......





tiistai 11. heinäkuuta 2017

Päivä lautoilla ja bussissa.....

Joskus aikoinani kun aloin kirjoittaa tätä blogiani/päiväkirjaani
ajattelin että lapseni lapset kenties lukevat sitten joskus kun minua
ei enää ole. Tutustuvat elämääni täällä kun he elävät siellä....vähän
kauempana minusta. Tänään taas tuumailin että kenties sittenkin on
kirjoitettava ihan itselle, koska saattaa olla että dementia iskee nopeammin
kuin arvaankaan. Sen jälkeen tutustuminen itseen käykin vain näiden
kirjoitusten kautta. Siispä kirjoitus minulle.

Muistatko mumma kun kesällä kävit Elkkiksen kanssa saaristoristeilyllä?
Jos et, niin näin se meni.....

Ainakin kolme vuotta sitä suunniteltiin. Se ettei se toteutunut aikaisemmin
oli kiinni milloin mistäkin syystä. Halusin tehdä ehdottomasti bussimatkan
koska olin kuullut että ne pääsevät lautoilta ensin ja muut sitten perässä.
Matka omalla autolla saattaa joskus venyä ylimääräisellä vuorokaudella.
Sopivalla säällä paikka majatalosta voi olla "kiven alla".

Bussi lähti sovitusta paikasta sovittuun aikaan. Se oli lastattu parilla
nuorella miehellä ja parilla työssä käyvällä kesälomalaisella ja loput
olivatkin sitten eläkeläisiä jotka olivat varmaan(vähintään) parikymmentä vuotta
jo olleet vapaalla. Bussin oli määrä olla takaisin kello 19.30 ja ilkuin
Elkkikselle että vetoa lyön jos silloin ollaan, sen verran tuntui
porukka verkkaista olevan.

Ensimmäisellä pysäkillä Kustavissa joimme aamukahvit munkkien kera.
Kyllä maistui.... Seurailin miten papat ottivat rennot asennot munkkikahvien
nautiskeluun ja melkein mielessäni hoputin että pulinat pois, kohta lähdetään.
Pian sain todeta että minä EN ole matkanjohtaja EIVÄTKÄ papat ole
minun kaisettavinani. Bussi lähti ajallaan. Miten ne oikein onnistui siinä.....

Lauttamatkat ovat mielestäni ihania vaikka en mikään merenkävijä olekkaan.
Tuuli puhalsi sopivasti, missä kohtaa lauttaa sitten olimmekaan ja minkä kokoisella
milloinkin saaresta saareen menimme. Jokaisella lautalla koko porukkamme
purkautui bussista haistelemaan tuulia ja kuuntelemaan meren ääniä.
Katsomaan miten jossakin kohtaa taivas ja meri olivat yhtä. Miten aurinko
ohjasi tietämme ja jonkin verran lauttakuskit....

Joka kerta tuo koukkuselkäinen ja monet keppien kanssa köpöttelevä kansa
valui autosta ulos ja sisään juuri silloin kun määrä oli. Aloin hieman epäilemään
että salaa olivat harjoitelleet. Joku siinä tokaisikin että" kyllä tässä nuortuu
kun ravaa rappuja".

Ensimmäinen vierailu kirkkoon tapahtui Iniössä. Opas kertoi kirkon historiaa
ja lopuksi istutti meidät kirkonpenkeille ja soitti suvivirren, minkä me myös
lauloimme....ei ollut itku kaukana. Sama tapahtui Houtskarin kirkossa, tosin
soitto oli eri emmekä laulaneet. Hämmästelin sinä oppaalle miten hän osaa
urkuja soittaa niin kertoi että oli ottanut muutaman soittotunnin.....
Ensimmänen kerta oli kun opas osaa urkuja soittaa ja on vielä siitä hyvin
vaatimaton. Muutamassa kirkossa on tullut käytyä eikä moista ole ennen koettu.
INIÖN KIRKKO
HOUTKARIN  KIRKKO


Ruokailu Iniössä oli loistavasti järjestetty ja ruoka......Niin hyvää!!! Kaikki
itse tehtyjä, lähiseudun raakaineita. Emäntä jopa kalastaa itse kalansa.

Kupillisen kahvia ja lämpimän korvapuustin nautimme vielä aurinkoisessa
Korppoossa. Ystävä perheen ihana kohtaaminen kahvilassa oli kuin piste upealle
päivälle.
Paraisten kohdalla voimme viimein todeta että olimme ylittäneet kahdeksan
erillaista lauttaa , käyneet kahdessa kirkossa, syöneet ja nauttineet kahdet
kahvit ja olimme kuin olimmekin aikataulussa. Miten olinkaan voinut aliarvioida
tämän ikääntyneen polven. Päättelin että he olivat tehneet näitä matkoja
paljon enemmän kuin me. Siinä missä me jo haukottelimme, siellä papat
vielä leikkiä laskivat ja mummot nauroivat ties moneenko kertaan kuulluille
vitseille.

Sama aurinko oli laskemassa taivaan rantaan, oli aika kiittää jälleen tästä
päivästä, onnellisesta päivästä.....


maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kassi vai ei.......

Kierrätystä, säästämistä ym. luonnonvarojen hillitsemistä
tuntuu tämä arki nykyään olevan. Ei siinä ettäkö olisin sitä
vastaan, päinvastoin haluan tottakai olla omalta osaltani tukemassa
hyvää asiaa. Mutta olen tässä tänäänkin tuumaillut että se on
tämä elämä kyllä toisesta päästä säästämistä ja toisesta tuhlailua......

Elkkis päätti ystävänsä kanssa tutustua Viron automaailmaan.
No oikeastaan sekin liittyy hieman tähän tuumailuuni, mutta ei siitä
sen enempää. Lähinnä asiani koski tästä matkasta minulle
siunattua vapaapäivää. Siis sellaista vapaapäivää jossa kuljen
koko päivän juuri sinne minne haluan ja teen juuri sitä mitä haluan.
Ilman aikataulua jolloin otetaan myös toinen henkilö huomioon.
Se on VAPAAPÄIVÄ. No tunnustetaan että hieman huolissani
olin miten ne siellä vieraalla maalla pärjäävät. Mutta vain hieman....

Kuinkas ollakkaan ajattelin tehdä pienen shoppailukierroksen,
ihan pienen. Elkkis on todella ihana shoppailija niin uskomattomalta
kuin se kuulostaakin, MUTTA joskus vaan on ihan kiva mennä yksin.

Ajoin autoni tavaratalon parkkihalliin, koska päätin että se minkä
tarvitsen saan yhdestä paikasta, enkä lähde sen enempää kaupungille
houkutuksien perään. Kaapit on täynnä vaatteita enkä liioin lisää
kaipaa, vaikka suurin osa on kutistunutkin aikojen saatossa.
Niin ja koska TURHAA OSTAMISTA PITÄÄ VÄLTTÄÄ, on
päivän sana!!!

Ostoslistassani on alusasuja. Sovittelen kaikessa rauhassa, myyjän
avustuksella( Elkkis huokaisee kun kuulee mikä onni ettei hänen
tarvinnut hakea vaihtureita punoittaen rintaliivihyllystä.) Löytyy kuin
löytyykin ja parit sukat mukaan. Maksaessani ostokseni myyjä
kysyy: "Haluaisitko ostaa kassin?" Sekunnin murto-osan tuumailen
itsekseni KASSIN , onhan tämä minun kassini todellakin aika kulunut
ja nyt myyjäkin on sitä mieltä että uusi kesäkassi olisi paikallaan.
Samantien tajuan että myyjä tarkoittaa muovikassia. Mutisen itsekseni
että," mulla täällä tällainen varakassi, e-en tarvitse." Maksan ostokseni
ja hämmentyneenä poistun paikalta. Ymmärrän ja oikeinkin hyvin
että muovijätettä tulee paljon ja jotenkin sen käyttöä on rajoitettava.
Eihän sen kassin muovia tarvitse olla, parerikassi käy loistavasti.
Se etten saa ilmaista kassia vaateostoksilleni jää harmittamaan minua....

Siirryn seuraavalle osastolle. Vähän kynsilakkaa, puuteria, ripsiväriä
jne. ja kassalle. Tervehdyksen jälkeen kassa alkaa luetella erillaisia
tuotteita josko tarvitsisin ja minä vastaan samalla mitalla EN, EN, EN.
"Ostatko muovikassin?" "EN!" Sullon jälleen kaiken hankkimani
varakassiin joka alkaa jo hajoamaan liitoksistaan.

Syntymäpäivälahja lapselle on vielä ostamatta ja kun viimein menen kassalle
melkein karjaisen:" EN, EN OSTA KASSIA!!" Onneksi lause
ei tullut ilmoille, koska katselin hymyssä suin kun kassa mitään
kysymättä pakkaa ostokseni upo uuteen muovikassiin ja ojentaa
minulle. Kiitän ja hymyilen niin kauniisti kuin vaan ikinä osaan....

Se ei minulle selvinnyt miksi toisella osastolla sen kassin olisin joutunut
maksamaan ja toisella en. Sama se mutta otan siitä selvän joskus....
Kenties lomalla tai jouluna....

On hyvä että säästetään. Itsekkin käytän aina vähintään kahteen kertaan
ruokakaupastakin ostamani kassit, turhaa niitä on heti roskapussiksikin
laittaa, ei siinä mitään. MUTTA se että "pakotetaan" asiakas säästämään
kassissa (tässä minun tapauksessa) ja sitten kuitenkin pitäisi ostaa eli
kuluttaa tavaraa mitä ei välttämättä tarvitse. Ehkei sen myyjänkään
aina ole mukava kysyä, " ostaisitko vielä tätä tai tätä:"
Toisaalta tietysti jos ei kysytä niin joku tarpeelinen voi unohtua ostaa.

Niin tai näin monet ovat mutkat onnelliseen elämään . Onneksi
voimme valita,  hankkia, kierrättää tai vain olla ilman.....


                                        Kätevä varakassi , aina mukana.


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Konmari vai kommari.....


Siivous tuntuu olevan oikein muotia nykyään. Ei siinä
mitään pahaa, päinvastoin. Entisajan emännät katselee
pilvenreunalta ja taputtaa. He kun olivat niitä järjestyksen 
pitäjiä. Sitten tuli aika jolloin kaikki halusivat olla jonkin
sortin boheemeja ja siihen elämään ei siivous kuulunut ihan
ensimmäisenä. Kaikki muu meni edelle , eikä siinäkään mitään
huonoa ollut ellei ihan likaiseksi asti päässyt.

Se mitä siivotaan kokonaan pois ja mitä säilytetään on
lähinnä se mitä tässä olen tuumaillut en oikeastaan niitä
iänikuisia pölypalloja

Kun tuttu rouva selitti kuinka hän on nyt kommari ja vie 
kaiken lapsilleen jaettavaksi, hieman pähkäilin mikähän 
oli rouvalla menossa. Hieman selvitettyään ymmärsin 
että lahjaksi saatu kirja olikin Konmari ja niitä oppeja 
hän nyt toteutti. Iloinen ja tyytyväinen rouva asusteli 
kuulemma nyt paljon onnellisempana avarammassa 
kodissaan kuin koskaan ennen.Vuosien saatossa kerätyt 
tavarat oli jaettu omien kanssa ja loput lahjoitettu 
toivoen että päätyisivät iloisille uusille omistajille.
Ihailin rouvan helpottunutta olemusta ja ennenkaikkea 
urheaa luopumista rakkaista tavaroista. Halusin itsekkin 
tehdä sellaiset Konmarit....

Ystäväperhe myi omakotitalonsa. Kymmenien vuosien 
eletty elämä talossa oli lopuillaan. Valtava määrä tavaraa 
kerääntyy kuin huomaamatta. Kaikkea tarvitsee ja sitten 
ei enää tarvitsekkaan. Neliöitä on omaksi ja vieraidenkin 
tarpeeksi. Jollainhan nekin on täytettävä. Kun neliöt 
pienenevät tai vain muuttavat muotoaan.
Joistakin on vain päästävä eroon. On mattoa , pöytää, 
sohvaa, jos jonkin näköistä silppuria ja leikkuria. Yksi 
saa yhden, toinen ostaa toisen ja kolmas saa lahjoituksena 
kolmannen ja yhä sitä riittää uuteenkin kotiin. Valikoidaan 
kaikki mitä tarvitaan, mitkä ovat rakkaita ja ehkä joku 
ylimääräinen muistokin mitä ei kykene pois laittamaan. 
Se on sitten jälkipolvien tehtävä.
Kumpa pystyisin itsekkin samaan , tuumailen....

Tuijottelen ulkovarastoa , se kätkee sisäänsä kaiken millä
kaivetaan ja kaadetaan. Kitketään ja kasvatetaan.
Kaikkea takaseinastä oveen ja katosta lattiaan asti.

Lämminvarasto... kaikki mikä lämmittää. On patjaa 
ja peittoa. On tyynyä ja makuupussia (?) Lukematon 
määrä leluja joilla joskus sitten lapsenlapset leikkii 
(ei muuten leikki) . On turkkia ja toppatakkia. 
Puolivarastoa työtavaroita ( ne on niitä harvoja
joita todella tarvitaan) . 

Niin ja sitten toinen lämmin varasto ja autotalli ja 
puuvaja ja kaffetupa ja, ja , ja......TALO! Siellä sitä 
sitten onkin tavaraa sen verran että ainakin yhden 
ihmisen kodin meidän lisäksemme kalustaisimme. 

Olen tehnyt jo jonkin aikaa "raivaushommia" , 
sellaisella todella "löysällä" kädellä. Vähän niinkuin 
naapurin naisystävä.
Yksi tavara per. päivä saa uuden kodin jostain tai 
roskalaatikosta jos ei muusta. Viimeksi mainittu on 
ollut kovassa käytössä. Lukematon määrä tavaraa 
on lähtenyt pois tontilta viimeisen vuoden aikana. 
Tosin jonkun verran on tullut lisää, mutta toisessa
muodossa. Urakka jatkuu ja olen yrittänyt itselleni 
luvata että kesäloman aikana varmasti ehdin paneutua 
asiaan oikein kunnolla. Silti ehdin varmasti lomailla 
ihan tarpeeksi.  Jo pelkkä ajatus niin tuntuu että 
varastot on jo lähes siivottu.
Ajattelin olla oikein kunnon Konmari.

Sitä ennen ajattelin kuitenkin käydä tuolla kirpparilla, 
jos vaikka jotain meille sopivaa löytyisi, eihän sitä 
koskaan tiedä mistä tärkeästä joku haluaa luopua juuri 
kun me sitä tarvitaan. Tehdään joku onnelliseksi kun 
pääsee eroon tarpeettomasta tavarastaan . 
Onnellisuus on erityisesti sitä että tekee jonkun
toisen onnelliseksi......( juuri sen takia ne varastot on 
täynnä....luultavasti) . 



Tällä kuvalla nyt ei ole mitään tekemistä meidän varastojen kanssa, mutta lähinnä
havainne kuva miten täyttä sielläkin on. Kuva eräiltä synttäreiltä. Ne olivat tärkeät ,
eikä yksikään tossu talossa ollut liikaa.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Yhtä itkua ....

Olen täällä tuumaillut yksinäni niin paljon että kohta pää
kuvainnollisesti halkeaa. Siispä päätin että pitkästä aikaa laitan
ne ajatukset paperille ja katson sitten jospa helpottaisi.
Katsotaan kuinka käy.....

Yhtä itkua on ollut tässä viimeiset viikot...sitä tässä tuumailin.
Miten voikin tunnetilat joskus kerääntyä yhteen ja samaan
kohtaan. Sitten taas tulee ajanjakso milloin onkin vain yhtä
herskyvää naurua koko elämä....toki silloinkin pelkään sitä
iänikuista sananlaskua " itku pitkästä ilosta". Niin ettei osaa
ihmisenlapsi edes iloita kunnolla kun jo manaa tulevaa....pois se minusta.

Itku 1.
Elin haikeissa muistoissa muutaman päivän kun muistelin edesmennyttä
isääni. Miten lempeänä hän nykyään kulkeekaan muistoissani tuo
mies jonka opin tuntemaan vasta hänen viimeisenä viitenätoista
vuotenaan. Harmaa hapsi, hauras mies joka aina tavatessamme jaksoi
kiittää minua huolehtimisesta ja välittämisestä. Muistelin kiitollisena
ja onnellisena siitä että nuoruuden kiukut tuli anteeksi annettua puolin
ja toisin. Enää on vain muistot ....ja sitten se itku tuli.

Itku 2.
Katselin vanhoja valokuvia, taas kerran. Poikani, lapseni, hän joka
juuri oli sylissäni, ketä hoivasin ja yritin  opettaa elämään niin
hyvin kuin osasin. Hän, joka kasvoi liian nopeasti ja kuitenkin sopivasti.
Hän, joka sanoi tahdon rakkaimmalleen 10 vuotta sitten....Katson
valokuvaa onnellisesta nuoresta parista, ovat tuskin vanhentuneet päivääkään
tuosta kuvasta ja kuitenkin todella paljon. Sillä tarkoitan lähinnä
miten elämä on heitä koetellut....
Olen onnellinen että heillä on toisensa. Kuvassa ja tänään.
Ja taas itken....

Itku 3.
Jälkikasvu...niin se oli seurausta siitä hääkuvasta. Sain pitää heidän
pienet poikasensa peräti neljä päivää ja neljä yötä luonamme.
Sain olla vierellä kun he hymyssä suin aloittivat päivänsä. Tulivat
unisina viereen, kuuntelivat hiiren hiljaa kun kerroin kuinka onnellinen
heistä olen. Sain osallistua päivän leikkeihin, tuntea itseni tarpeelliseksi
ja rakastetuksi. Sain peitellä illalla väsyneet poikaset. Katsella pieniä
pellavapäitä jotka tuhisivat peiton alla....ja sitten se itku taas tuli.

Itku 4.
No sekin sitten vielä . Mauno, meidän kaikkien presidentti.
Miten tunteikkaat ja silti arvokkaat hautajaiset. Oli kuin sukulainen
olisi pois mennyt. Isäni sanoi joskus, aina kun itkeä tihrustin kun
joku tuntematonkin oli kuollut ja siihen liittyi jotain erityistä.
Nuori, onnettomuus jne. Hän sanoi." Ei vieraita itketä, vain omia itketään:"
Mutta kyllä minä Manua itkin....

No niin se siitä, ei ne itkut niin hirveitä olleet
mutta itketti kun kerran itketti.
Itkua kun on sellaista menettämisen itkua ja sellaista onnellista itkua.
Tässä sitä tuli sitten vähän molempia tasaisesti. Itkut on nyt itketty ja
on aika siirtyä taas ajassa eteenpäin.....Se onkin  sitten sellaista ilon ja onnellisuuden
aikaa seuraavaksi....
Niin ja taisi helpottaakin kun sain nämä itkut paperille ja pois mielestä....


                                        Ei itkua vaan enkeleitä matkaamme.......

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kaunis Praha....

Joskus on mukava lähteä jonnekin. On katsottava esittelyjä mikä
kiinnostaisi ja tietysti sen sopivuus matkabudjettiinkin olisi
mukava täsmätä.
Toisinaan matka jonne mieli tekee tupsahtaa mieleen jostain
kummallisesta ....ajatuksesta tai merkistä....No minähän tietysti
kuulun viimeksi mainittuihin. Kun joku kysyy keskustellessamme
tulevasta matkasta ja miksi juuri se ja se paikka on valikoitunut,
en osaa edes selittää miksi. Se vain hupsahti ajatuksiini jostain.
Tietysti yleisin vastaukseni on myös....siellä on vanhakaupunki.
Koska rakastan kaikkia vanhojakaupunkeja.

Talviloma kohteeksemme valikoitui Praha. Olen puhellut jo kauan
että haluaisin käydä Gdanskissa mutta aina se jotenkin ei onnistu
juuri silloin kuin pitäisi ja keskustellessani ihmisten kanssa, tulin
siihen tulokseen että Praha on se paikka joka olisi ajankohtainen juuri
nyt. Gdansk ehkä sitten jonain päivänä....jos luoja suo.

Lähtö aika oli mitä parhain. Sopivasti aamupäivällä ja perilläkin
jo ennen puoltapäivää. Ikaalistenmatkatoimisto toimi apuna jos
jotain murheita matkalla ja neljäkymmentä muuta reissaajaa
mukanamme. Suuria toiveita takataskussa....

Säätiedotuksia olin seurannut jo viikon verran kotona. Sadetta, sadetta
lunta, räntää,  kovaa tuulta. Matkalaukku pullotti kaikkea
mahdollista mikä lämmitti. Niin päätä kuin sieluakin.

Aurinko kuitenkin näyttäytyi kun lentokone laskeutui Prahan kentälle.
Sen jälkeen ilmeisesti joku ilmoitti että olemme saapuneet, koska
valtavat pilvilautat alkoivat peitellä auringonsäteitä. Kävellessämme
ensi askelia rosoisilla kaduilla saimme tuntea miltä kylmä sade
tuntuu niskassa. Tai siis muut saivat, meillähän oli tietysti sateenvarjot.
Osalla ne olivat autossa ( mokomat perus positiiviset) osa osti niitä
matkan varrella olevista kaupoista. Jos tukka oli tähän asti ollut ojennuksessa
niin sitä se ei ollut enää, siitä piti huolen puuskainen tuuli.
Mutta kaupunki oli kaunis.....
Kiipeäminen kannatti, talot ja näkymä oli huikea.....


Toisena päivänä sama toistui. Onneksi auringolla oli niin valtava voima
että se pyyhki iltapäivään mennessä pahat pilvet pois ja sateenvarjot pysyivät
repussa.
Vaivaisenluuni huusivat "hoosiannaa" ja ties mitä musiikkia mutta käveltävä
oli. Kaupungin arkkitehtuuri oli niin suuremmoista ja mietin olinko
missään moista nähnyt. Kun aikanaan kävelin Nizzan ja Venetsian katuja luulin ettei
voi olla kauniimpaa, mutta näköjään voi. Sitä mieltä olin.

Illallinen jonka söimme Vltava-joella risteillen ( en kyllä ymmärrä miten
ne lausuu noita sanojaan kun konsonatteja peräperään) oli ihan ok.
Ruokaa olisi voinut olla enemmän, no meille riitti ja se että piti nähdä
joki valaistuna eikä se toteutunutkaan ( retki aikaistettiin jostain syystä)
harmitti jonkun verran. Koska juuri se on SE JUTTU!
Olisihan niitä valoja voinut jäädä odottamaan, mutta kylmänä puhaltava tuuli
ja väsymys.  Vastaan lämmin bussi joka vie hotellille, vei voiton.
Ei  niin kaunis päältä , mutta viihtyisä sisältä.....


Toisen päivän päätimme viettää jälleen kaupungilla kierrellen ja nähtävyyksiä
katsellen. Illalla ei ollut mitään ohjelmaa joten kelloja ei tarvinnut seurata.
Kiipesimme katuja ylös ja alas. Seisoimme Kaarlensillalla käsi kädessä kun tuuli
puhalsi niin lujaa että tuskin voi hengittää. Söimme torilla kaikkea mahdollista
paikallista mitä oli tarjottavana. Istuimme kahvilassa nautttien cappuccinoa ja
roseviiniä. Maistoimme kuin maistoimmekin pivoa eli olutta vaikka emme
niin oluen ystäviä olekkaan. Mutta olihan se testattava.
Tämä nyt on kirkon rakennus, mutta tällaisia ne talot olivat......


Joka ikisessä kaupassa, kahvilassa sait mitä parhainta palvelua.
Kieli oli kyllä niin vaikeaa että siitä ei muuta jäänyt mieleen kuin Pivo.
Hyvät huomenet ja päivät ym. kiitokset oli viisaampi sanoa englanniksi. Paljon
puhuttuihin taskuvarkaisiin emme onneksemme törmänneet. Emme myöskään
kuulleet että kukaan muukaan reissuporukasta olisi vastaavaa kokenut.
Opas oli paikallinen ja tunsi melkein jokaisen talon kuin omat taskunsa.
Niin ja vielä sen talon historiankin. Ihan käsittämätöntä.
Lähtisin uudestaan. Mutta syksyllä. Silloin on vielä lämmintä ( kai) kevät
on kaunista mutta arvaamatonta. Toki nytkin näimme miten sireenit ym.
puut kukkivat ja ruohoa piti jo leikata. Hotellin varaisin keskustasta.
Meillä oli parikilometriä matkaa, ei se ollut kaukana. Mutta muutama
aste lämpöä ja pohjoistuuli puhaltamassa, niin se vähän tylsempi kävely
taittui mieluusti taksilla. Tietysti metrot ja raitsikat toimivat siellä enemmän
kuin hienosti.

Paluu päivänä lähdimme vasta illalla, joten viimeiset kävelyt oli vielä
mahdollista toteuttaa. Reitit olivat jo tuttuja, sinne jätettiin haikeita muistoja.
Niin ja aurinko se todella lämmitti enemmän kuin yhtenäkään päivänä.....

Lähtömme oli hieman myöhässä, kun kentällä eräs kone teki hätälaskun.
Siinä toisiamme tuijotellessa toivoimme meille ihan normia lentoa.
Kun muutenkin olemme taas jälleen kerran saaneet viettää
sellaisen onnellisen loman.....
Lentokoneessa taas sama virsi, ihana matka mutta onpa mukava palata
kotiin. Kesä edessä , kohta alkaa kaffetuvan siivous ja kukat pitää laittaa
ja, ja, ja.....Salaa hieman tuumailin jos sinne Gdanskiin kenties joskus.......  

Löytyipä sieltä Eiffel-tornikin pienoiskoossa.....