keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ihan paras päivä viikossa....

Avaan oven varovasti ja kuuntelen nukkuuko joku vielä.
Kello on aamulla noin kahdeksan.
Kuulen hiljaista puheensorinaa ,televisio on
myös auki. Riisun päällystakin eteisen naulakkoon
ja hiippailen huoneeseen mistä äänet kuuluu.
Kun astun huoneeseen näen iloisia pieniä
miehiä ja heidän isänsä joka on juuri lähdössä
töihin. Vanhin pojista kutsun häntä nyt vaikka nimellä Avustaja.
Avustaja alkaa selittää mitä televisiosta tulee ,vilkaisee minuun
hyväksyvästi ja tietoisesti että olithan tulossa tiesin sen.
Avustajaa nuorempi herra,hän on itse Suloisuus. Siksi koska
mielestäni kukaan muu pieni mies ei omista niin hurmaavia silmiä
ja valloittavaa hymyä kuin Suloisuus. Suloisuus tuijottaa tiiviisti
tv:tä ja huikkaa moikat minulle. Tiedän että halaus tulee myöhemmin.
Nyt on ohjelma. Sitte vielä Päivänsäde, hän on juuri huomannut minut.
Hän levittää pienet kätensä levälleen ja sulkee minut tiukkaan syleilyyn.
Suukottelen vielä häntä tervehdykseksi ja hän liimaantuu syliini kuin
varmistaen että muut eivät siihen mahdu.
Aamupalan ja pienen leikkihetken jälkeen ilmoitan herroille
että on aika lähteä ulos. Avustaja ilmoittaa reippaasti että Kohta!
Suloisuus tapansa mukanaan ei edes suostu puhumaan koko
asiasta hän haluaa vain leikkiä ja SISÄLLÄ. Päivänsäde on jo kontannut
eteiseen ja pukee päälleen pipoa joka ei ole hänen. Sen huomatessaan Suloisuus
saa raivo kohtauksen ja nappaa pipon Päivänsäteen päästä. Avustaja on jo
pukenut kaikki vaatteet päälleen ja matkaa ulos. Suloisuus leppyy kun alan
Lallattamaan laulua ....Suloisuus on hassu kuin kissan tassu....
ja alkaa pukea reippaasti. Päivänsäde kiskoo sukkaa jalkaan siinä
onnistumatta ,lepytän häntä että mumma auttaa. Siinä samassa Suloisuus
on solmussa kurahousujen henkseleiden kanssa ja vaatii minua heti apuun.
Autan häntä parhaani mukaan ja huomaan että Päivänsäde on riisunut molemmat
sukkansa. Eikun alusta.
Vihdoin pojilla on vaatteet päällä ja yritän laittaa
noin viidessä sekunnissa omani päälleni. Pojat nauraa tirskuivat vauhdilleni.
Avain mukaan menoks. Talvi ei ole suotuisa lapsille. Lumi leikit ovat vähissä.
Mutta saamme kuin saamme pienen lumiukon aikaiseksi.
Vartin leikkimisen jälkeen Suloisuus vaatii päästä sisälle.Muut ovat erimieltä.
Keksimme uusia leikkejä ja Suloisuuskin viihtyy.
Sisälle.
Vaatteita on kaikki paikat täynnä. Voi miten kunnioitankaan
Perhepäivähoitajia.
 Ruokailua. Jokainen halua annoksensa ekana.
Päätän lämmittää kaiken yhtäaikaa ja kaikki ovat onnellisia.
Päiväunet.Iltapäivä leikit. Kaikki vuorollaan. Näytän miten
majoja rakennellaan. Avustaja kyseenalaistaa osaamiseni.
Hänen mielestään mumma on aika vanha. Isä ja äiti osaavat juttuja
paljon paremmin.
On aika lähteä kotiin. Pörrötän Avustajan päätä puhelen ja kiitän
häntä kuinka reippaasti hän on syönyt, leikkinyt pikku veljiensä kanssa ja
auttanut mumma poikien hoidossa.
Suloisuus kiipee syliini suukottelee poskiani ja halaa.
Päivänsäde levittää vielä pienet kätensä ottaakseen minut
hellään halaukseen ja vilkuttaa reippaasti kun teen lähtöä.
Isä ja äiti kiittävät minua ja toivottavat turvallista matkaa.
Kiittäminen on aivan turhaa  olen etuoikeutettu että saan olla
näiden ihanuuksien kanssa.
Sulje oven ja kävelen kohti autoani joka odottaa parkkipaikalla.
Luon katseeni taivaalle. Isä taivaan,enkelit kiitos tästä päivästä
kiitos tästä perheestä. Kiitos että sain tämän onnellisen elämän!



sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Onnellisuuden oivallus....

Uusi veeti Kallion levy pöydällä. Hyvä mieli. Rakas kummityttö toi.
Rakas silti vaikka ei olisi tuonutkaan.
 Mietin usein elämän kulkua.
Usein sitä myös hänen kohdallaan.Miten hän tuli elämääni vaikka "vastahangoittelin".
Mutta jälkeenpäin ajatellen näin piti käydä. Nyt sen ymmärrän tai
oikeastaan olen ymmärtänyt jo pitemmän aikaa.
Nämä "ymmärrys asiat" tulivat lopullisesti elämääni vuoden 2010
tapahtumien myötä. Sitä aikaisemmin olin jo tiennyt ettei elämä
ole sattuman kauppaa,sitä vain ei halua tai jaksa aina pohtia.
Kummitytöllä on myös uskomaton kyky saada sydämmeni niin
täyteen rakkautta ja hyvää mieltä että tuntuu joskus että se
on melkeimpä luonnotonta. Hyvässä mielessä tietenkin.
Saatan joskus miettiä että voiko nuori ihminen olla ihan "oikea".
Enkeliltä tuntuu....
Tiedän myös että suhteemme on vuoro vaikutusta.
Itsekkäästi ajatellen olen myös hänelle tärkeä.
Se miten se on tapahtunut,en osaa sanoa enkä myöskään
ymmärrä.
Miten jotkut ihmiset tulevat elämäämme.Mullistavat sen täysin.
Jotkut ilolla ja valitettavasti jotkut myös ikävillä asioilla.
Viisaat sanovat että opimme näistä aina jotain.Totta.
Oppiaksemme emme tarvitse kirjoja vain oikeita ihmisiä.
Oikeaan aikaan ,oikeassa paikassa. Ennalta arvaamatonta
tarkoin suunniteltu meidän elämämme kannalta.
Maailman kaikkeus on ihmeellinen.....
Kumpa oivaltaisimme jokaisesta tapaamastamme ihmisestä.
Nyt lähinnä tarkoitan kenen kanssa olemme tekemisissä
pidemmän hetken kuin ohi ajava auto tai ruuhkassa kiitävä
ihmismassa.
Hetki kaupan kassalla. Linja-auton vierustoveri. Vanhus joka
puhelee sinulle ohikulkiessasi...ym.
Kumpa ymmärtäisimme näidenkin ihmisten tärkeyden emmekä
kokisi sitä "turhaksi".
Niin että vain tuntemamme ihmiset olisivat tärkeitä elämässämme.
Toisilla on suurempi vaikutus elämäämme toisilla pienempi.
Rakkaalla kummityttärelläni on suuri vaikutus. Kiitos elämä
kiitos maailman kaikkeus ,että toit hänet elämääni.
Kiitos! Olen ymmärtänyt miksi hän siihen kuuluu.
Toivon että kaikki ihmiset saisivät näitä "kummityttöjä" elämäänsä.
Sekä oivaltaisivat miksi.
Onnellista elämää!