Rikotaan rutiineja.....

On päiviä jolloin tarvitsemme enkelin suojelua vähän enemmän kuin normaalisti :)

Keitän puuroa mikrossa! Niin tiedän kyllä että paljon parempaa tulee
kun keittää sen kattilassa. Mikropuuro ei myöskään ole niin terveellistä
kuin kattilassa keitetty. Mikroruokahan tuhoaa ne hyvät ominaisuudet
vitamiinit ym. TIEDETÄÄN ! Mutta kaikesta huolimatta sen nyt sinne
laitan ja hyvää tulee ja nopeasti. Sillä välin sitten voileipä
ja teevesi valmiiksi. Vilkaisu mikroon ja......VOI!!!!
Minulla on tavoite tai miksi sitä pitäisi sanoa. Joka päivä pitää rikkoa
rajoja eli totuttuja tapoja. Tee jotain toisin älä kangistu kaavoihin.
Se on ihan hyvä tapa kannattaa uskoa.
No tänään se näköjään sitten tuli tehtyä heti aamulla! Eli palataan
sinne mikropuuroon. Olin ilmeisesti laittanut ajatuksissani puuron
välittömästi kuumenemaan kun se pitää laittaa asentoon 600 wattia
sen 1000 wattia sijaan . No ei siinä mitään puuro kiehunut pyörivälle
lautaselle ja hienosti lentänyt seiniin ja kattoon. Wau, enpä olisi
osannutkaan sitä heittää noin hienosti. MURR......Ihan kivahan
sitä on päivä näin aloittaa siis hieman toisin.....

Raekuuro kesäkuussa! Niin loistavaa totta tosiaan. Vaikka en hortonomi
olekaan niin sen verran kyllä harmitti nyt minuakin moinen takatalvi.
Kiertelen ympäri pihaa ja melkein itkua väännän kun huomaan että
kaikki kuunliljan lehdet ovat aivan riekaleina. Onneksi pieni
ryytimaani on säilynyt suuremmitta kolhuitta.
HUPS!
Makaan maassa rähmälleni silmieni edessä on vain soraa. Käsiin sattuu
ja polveenkin. No se tuntuu pieneltä verrattuna siihen tunteeseen onko
joku nähnyt. Vilkaisen nopeasti ympärilleni en huomaa ketään ja pohdin
miten päin itseni pyöräytän pystyyn.
Samassa kuulen jostain korkealta äänen "Oletko kaatunut?"
Mietin mielessäni NO VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ IHAN MUUTEN VAAN
TÄSSÄ MAKAAN JA KATSON MILTÄ SE MAAILMA TÄÄLTÄ
NÄYTTÄÄ!!! Saan kuitenkin koottua itseni ja vastaan hiukan mutisten:
" Taisin muksahtaa, ei tässä mitään:" "Onko varma, ethän loukannut?"
Ohi Matkaaja kyselee. Itselle tulee mieleen se teevee mainos .Mies juoksee
ja ohi kulkija kysyy."Ootko lenkillä?"
"E-en loukannut kaikki kunnossa, kiitos kysymästä" vastaan kohteliaasti.
Ymmärrän  hänen huolen . Maassa makaa mummeli liikkumatta eikä
edes yritä nousta vaan puhelee maasta käsin. Kokoan itseni ja yritän nousta
ketterästi kuitenkaan onnistumatta siinä.
Saan hänet uskomaan  että olen kunnossa ja sanon melkein kiukkuisesti, että" asun
tässä" ja mutisen Ohi matkaajan tuskin kuulemaa "Ihan rutiinilla täällä kaatuilen!"
Ohi Matkaaja poistuu ja vilkuilee vielä perääni kun kävelen puhisten sisälle......

Illalla päätän ajaa ruohon. Isännällä on tänään kiire päivä töissä ja jos jotakin
menoa. Hän sen ruohon nykyään ajaa mutta nyt ajattelin vähän auttaa.
On varmasti kivaa tulla kotiin kun tekemätön työ on tehty.
Raahaan ruohonleikkuria ulos varastosta ja mutisen miten ihmeessä se
mies tämän tekee. Varaston rappusista lähtee melkein palanen kun se
jää jumiin siihen. Ulkona. Menovettä on eikun käyntiin.
Ruohonleikkuri käynnistyy aina tai siis käynnistyi ennen aina. Puna alkaa kohota jo
korvien korkeudelle kun vedän ja starttaan ja vedän ja strarttaan...
Siis ainakin kymmenennen kerran. Kauhu valtaa mieleni siis sain
tämän rikki. Vai pitäisikö sanoa TÄMÄNKIN, mietin kun kuulen
jo korvissani mieheni kommentin. Manaan miksi ihmeessä edes
kuvittelin että tänään joku onnistuisi. Puuro tulee vääjäämättä mieleeni....

Mies tulee kotiin ja saan totta tosiaan moitteet miksi menin koneeseen
koskemaan.Eikä hän tunnu edes uskovan selitystäni auttaa häntä.
Se kone kuulemma käynnistyy vain hänen nikseillään. JASSOO tuumaan....

Joskus on päiviä jotka ei aina mene ihan putkeen niinkuin sanotaan.
Rikotaan rutiineja eli tehdään vähän toisin ei se haittaa jos vähän
kompuroi silloin tällöin....
Sillälailla se onnellinen elämä sieltä tulee.....  :)

Raekuuron rikkomia kuunliljan lehtiä....

Ihan paras juhannusaatto.....

Ihanaa juhannusta !

Mökki on pieni ja pimeä mutta se ei haittaa minua olen niin innoissani. Ei se että

rakastaisin mökillä olemista, ei totta vie. Meidän perhe on vasta muuttanut maalta

kaupunkiin ja varsinkin minä ja äitini emme maalle halua missään nimessä.

Korkeintaan linja-auton ikkunasta voimme sitä katsoa.

Tämä mökki onkin eri asia. Se on ystäväni perheen vuora mökki. Kaupungin

työläiset saavat edullisesti vuokrata mökkejä. Ystäväni perhe on yksi heistä.

Sulloudumme kaikki viisi mökkiin ja odottamani ihana juhannus voi alkaa.

Olen haltioissani jo siksi että isäni on hyvin jyrkkä päästämään minua 

ilman heitä mihinkään vaikka olen jo neljäntoista. Ihan käsittämätöntä

ja varsinkin ystävieni mielestä. Mutta tämän juhannuksen olen saanut 

luvan viettää ystäväni vanhempien valvovan silmien alla.

Olen niin innoissani vapauden tunteesta koska he taas ovat todella

ymmärtäväisiä vanhempia. Illan vietossa tanssimme muiden nuorten tavoin.

Grillaamme pallogrillillä minusta ihan maailman parasta makkaraa.

Valvomme aamuun asti ja torkumme seuraavan päivän. Aurinko paistaa

on kuuma. Ihan paras juhannusaatto.....

Ihmettelen joka juhannusaatto miten kummassa olen taas töissä ja kiire

mökille on kova, niinkuin tänäänkin. Kun teen työvuorolistoja en todellakaan

muista sitä sinä hetkenä. No ei se haittaa tässä ollaan, ovet lukossa ja kohti

kotia. 

Tavarat on onneksi pakattu. Mies, poika ja kani kyytiin niin matka mökille

voi alkaa. 

Voi että olen onnellinen mökistä ja siitä että ystävä perhe ottivat meidät

mukaan mökki "projektiin".

Houkutus kaupungissa koko kesän ei tuntunut hyvältä. Mies kaipasi 

kalavesiä ja poika  leikkikaveria ja minulle sellainen

samanhenkinen juttu kummani oli oikein tervetullut. Siispä yhteiselo

ystävä perheen kanssa samassa rintamamies talossa merenrannalla oli

mitä parhain ratkaisu. 

Juhannuksena niinkuin joka viikonloppu lämmitettiin sauna ja grillattiin

tietysti sitä maailman parasta makkaraa. Uudet perunat niitä ei ennen juhannusta

syöty. Se oli parasta silloin. Taidettiin me joskus kokon ympäri tanssiakin.

Joskus oli kylmä joskus taas kuuma. Mutta se oli ihan paras juhannusaatto....

Mies lähti hakemaan anoppia. Minä jäin kotiin koristamaan kakkua.

Vietämme aina anopin syntymäpäivää ja isännän nimipäivää yhdessä.

Ne kun sattuvat juhannukseen molemmat. Anoppi on ihan paras vieras.

Hän on niin onnellinen kun pääsee maalle meidän luo. Hänestä juhannuksena

kaupungissa on yksinäistä. Hieman nauramme toisillemme, ovathan ne 

muutkin mummot siellä juhannuksena. Vain harva on poissa.

Vietämme perinteistä juhannusta syöden hyvää ruokaa ja sitä

synttärikakkua. Anoppi ei halua saunaan, joten päätämme lämmittää

sen vasta juhannuspäivänä.

Kun ilta saapuu pyydämme anoppia jäämään yöksi ja hän jää...

Juhannuspäivänä hän kuitenkin jo haluaa kotiin ja täytämme hänen

toiveensa. Hän kiittää kovasti että on taas saanut olla meillä.

Me vakuutamme hänelle että se on mukavaa jos hän on viihtynyt

ja meistäkin on mukavaa kun hän oli.

Toisillemme puhumme myöhemmin kuinka vielä tulee aika

kun häntä ei enää ole. Nyt on mukavaa tuoda iloa myös hänelle.

Sellainen on ihan paras juhannusaatto....

Istumme kahdestaan terassilla ja juomme päiväkahvit. 

 Juhannus on hivenen kylmä.

Harmittelen niiden puolesta jotka ovat pienissä mökeissään. Mukana

lapsia jotka haluaisivat olla ulkona mutta vesi sade estää sen.

Harmittelen niiden puolesta kenellä paljon ystäviä tulossa viettämään

juhannusta ja ovat aikoneet telttailla.

Yritän unohtaa sanan harmittelen ja muokkaan sen uudelleen.

Ei mitkään säät voi pilata sitä tunnelmaa jonka sinä ja ystäväsi

luotte. Tunnelma ja tämä hetki se on ihan paras juhannusaatto.....

Omatunto.... se ihana asia.

Vietämme lapseni lapsien syntymäpäivä juhlia. Talo on täynnä
vieraita. Lahjapapereita kasapäin. Hälinän keskellä päätän viedä roskapussin
 pois. Suloisuus tuo pieni iloinen neljävuotias vaatii päästä mukaani.
Kannamme yhdessä pussin roskiin. Käännymme takaisin ja kuljen
tuo pieni käsi kädessäni. Suloisuus puhua pulputtaa ja hyppelee
iloisesti. Hän vaatii minuakin hyppelemään ja minähän hyppelen.
Suloisuutta naurattaa ja minua myös.
Yht äkkiä naapurin mummon ovi lentää auki ja hän huudahtaa:"Odota
vähän mulla on asiaa." "Okei, mitähän..." "Kuule kun mä ajoin päin
sun auto ja siihen tuli aika paha jälki ja minunkin autooni ja...ja..."
Tuskin kuulen mitä mummo selittää, minua alkaa harmittamaan mutta
en nyt viitsi Suloisuuden kuullen tivaamaan sen enenpää. Yritän
pitää jonkin sortin teennäisen hymyn. Sellaisen KYLLÄ TÄSTÄ
SELVITÄÄN hymyn, vaikka tekisi mieli ottaa sellainen.
MITEN IHMEESSÄ SÄ SIIHEN OSUIT ilme.
Saan vaivoin sanottua mummolle, että käsken miestäni katsomaan
sitä autoa ja palataan asiaan.
Suloisuus lähtee juoksemaan minkä pienistä jaloistaan pääsee ja
huutaa enenkuin ehtii kunnolla sisälle."MUMMO ON RIKKONUT
MUMMAN AUTON!!!"
Mies lähtee katsomaan autoa ja keskustelemaan mummon kanssa
tapahtumista. Parempi näin....puhisen....tuumailen kuitenkin että
hyvä kun tunnusti.....

Muistelen tapahtumaa viime syksyltä.
Oli tavallinen työpäivä. Kiire sellainen. Kun minun työssäni
on kiire se kiire ei yksin ole vipinää vaan se on henkisesti
aika rasittavaa myös.Kiire päivä on kuitenkin parempi
kuin hiljainen päivä.
Päivän työt oli tehty ja kauppaostokset ostettu. Edessä oli
vapaa viikonloppu. Sellainen on herkkua ja harvassa.
Kävelin autolleni ja lastasin tavarani autoon. Olin käynnistämässä
autoa kun huomasin tuulilasissa lapun. Nousin autosta ja otin
lapun. "Anteeksi kolhaisin autollani autoasi oikeaan takapuskuriin
tässä on yhteystietoni jotta voit soittaa minulle:"
"Ei ole totta!" puhisin itsekseni ja salamana syöksyin katsomaan
kyseistä kohtaa. TOTTA TOSIAAN OLET OSUNUT!!!!
Päätin kuitenkin soittaa ensin miehelleni, joka käski minun tulla
kotiin. Hän lupasi ensin katsoa sitä miten pahasti oli käynyt ja
mitä pitäisi tehdä.
Ihana mies lohdutti kun minua harmitti mitä ylimääräistä
tämä taas tiesi tähän kiireiseen arkeen.
Tuumailin että hyvä kun jätti ne yhteystiedot.......

Muistelen aikaa kun minulla oli auto ihan uusi....
Olin palaamassa kaupasta. Huomasin nuoren miehen
joka seisoi autoni vieressä. "Ihailee varmaan uutta autoani,"
minua hymyilytti. Kun kävelin kohti autoa ihmettelin kuinka
kehtaa seistä siinä auton vieressä ja tuijottaa vuoroin minua
vuoroin autoa. Samassa nuori mies kysäisee"Onko tämä sun
auto?"  "O-on" vastaan varovasti. Alan itsekkin epäillä onko
se minun. On se, reilut kaksi viikkoa vanha ihana uusi autoni.
" Minä pakitin omaa autoani ja osuin suoraan sun etunokkaan!"mies tunnustaa.
" VOI EI !"parkaisin. Pidin pojalle puheen siitä kuinka uusi auto on
ja miten ihmeesä voit osua näin isolla pihalla juuri minun autooni.
Muita autoja ei lähelläkään mitä pitäisi varoa. Puheen jälkeen
alan sääliä  poikaa joka on tosi pahoillaan. Juuri ajokortin saanut
reppana. "Olisin mä voinut lähteä karkuunkin!" poika saa sanottua
kuin uhkaillakseen minua hänen läksytyksestään.
"SE TÄSTÄ VIELÄ OLISI PUUTTUNUT!!" Oli vastaukseni
ja poika hiljeni.
Saimme asiat sovittu ja ajattelin tosiaan....onneksi hän jäi...

Sanotaan että maailma on täynnä epärehellisiä ihmisiä....niin
varmasti jos näin aina ajattelee ne osuu myös kohdalle.
Maailma on myös täynnä rehellisiä ihmisiä. Olen saanut sen
huomata monta kertaa. Edellä muutama esimerkki. Esimerkit
ovat kyllä opettaneet kuinka tärkeää on olla rehellinen vaikka
sitä hetkeksi saisi kiukkupuuskan silmilleen. Loppujen lopuksi
kuitenkin saa hyvän mielen ja antaa myös sellaisen.
Vaikeankin asian voi antaa anteeksi rehelliselle ihmiselle.
Se että meillä on omatunto olemme sitten nuoria tai vanhoja
mummoja tai pappoja on ihana asia.
Rehellisyys....kyllä...se on osa tätä onnellista elämää!

Tämä ei nyt ole kyseinen auto mistä kerroin, ei onneksi ajattelee omistaja :)

Vaahtokarkkeja ja kermavaahtoa.....

Rouva Sporttinen kaataa kuohuvaa laseihimme. Olemme jälleen kerran
kokoontuneet viettämään yhdessä iltapäivää. Kilistämme laseja Rouva
Sporttinen kiittää,että olemme saapuneet ja me puolestamme että
saamme olla täällä. Toivotamme toisillemme hyvää kesää
vointeja ja kaikkea ihanaa...
Kuohuva maistuu loistavalta. Rouva kertoo sen olevan alkoholitonta.
Olemmehan kaikki autolla liikkeellä. Loistavaa ja mikä maku.
Tarkistan merkin ja lupaan heti hankkia varastooni kun lähin
kauppa osuu kohdalle.

Istumme ystävykset jälleen kerran saman pöydän ääreen.
Rouva Sporttinen niinkuin kerroin on emäntämme. Hän on nimensä
mukaan todella sporttinen ja loistava kokki. Kun olemme hänen
luokse menossa perun kaikki laihdutuskuurini. Sokeri lakoista
puhumattakaan. Ei se etteivätkö myös toiset olisi loistavia
kokkeja, mutta Rouva Sporttinen on ammattilainen näissä
ruoka-asioissa. Siksi kai juuri hänen luonaan saamme aina
jotain taivaallista...

Rouva Seurakuntasisar selittää tapansa mukaan taas niin paljon
että tuskin perässä pysymme. Tosin jo samaa asiaa muutamaan
kertaan. Mutta väliäkö sillä meillä on aikaa, sitä varten me olemme
täällä. Olemme ystäviä ja ystävät kuuntelevat toisiaan. Seurakuntasisar
on myös innokas puutarhuri niinkuin Sporttinenkin. Hän lumoutuneena
tarkastelee  Sporttisen valtavaa puutarhaa ja luettelee kukkien nimiä kuin
liukuhihnalta. En ymmärrä miten jotkut voivat niitä muistaa.
Tuskin itse muistan  ruusun ja pari perennaa taidan tunnistaa.
Seurakuntasisar napsii kuvia yhtä innokkaasti kuin minäkin
nämä kukat on ikuistettava.

Rouva  Lempeä Mummi istuu rauhallisena tuolissaan. Hän odottaa
rauhallisena josko saisi puheen vuoron mutta Rouva Seurakuntasisar
on nopeampi. Huomaamme tilanteen ja päätämme antaa Lempeälle
Mummille puheenvuoron. Lempeä Mummi on meistä ainoa joka
on jo virallisesti eläkkeellä. Hänellä on siis aikaa hoitaa lapsenlapsiaan.
Sitä hän kirjaimellisesti tekeekin ja suurella sydämmellään. Sen me tiedämme
kaikki. Onhan meillä kaikilla yhteensä kaksitoista lastenlasta.
No kaikki me varmaan hössötämme näistä pikkuisista sehän on
sanomattakin selvää. Parasta mitä olemme saaneet aikaan.

Syömme, juomme kahvit ja jälkiruoat. Kerromme viimeiset kuulumiset.
Tuemme toisiamme jos tarvetta on. Nauramme makeasti ja sitä
tarvetta on.

Tässä me olemme neljä ihanaa naista! Ystävyksiä yli neljänkymmenen
vuoden takaa.  Vuodet on vierineet ja vuosia oli välissäkin monta
kun emme nähneet. Piti elää elämää, perustaa perhettä , tehdä uraa ja lapsia.
Jonkun piti myös erota ja koota elämän palaset yhteen, piti jaksaa.
Piti iloita , piti surra....
Nyt näemme muutaman kerran vuodessa ja olemme päättäneet nähdä
niinkauan kuin elämme.
Kaivamme kalenterit esiin ja sovimme seuraavan tapaamisen.
Toteamme kuinka mukavaa oli taas nähdä  ja kuinka onnellista
elämä kuitenkin on.  Vähän niinkuin tänäänkin vaahtokarkkeja ja kermavaahtoa.....

Kukkia oli valtavasti, tässä yksi niistä . Ole hyvä :)

Sydän ystäväni......

Naapurin koira haukkuu....no se nyt  haukkuu mitä milloinkin. Kaipaa
 lenkkiseuraa, leikkijää tai kenties vain ystävää kuka vain olisi siinä....
Ystävä on mielestäni hyvä sana. Kutsun mielelläni tuntemiani ihmisiä
ystäviksi vaikka eivät olisi kovin läheisiäkään. Ystävä on mielestäni
yleisnimitys ystävällisille ihmisille jotka tunnen nimeltä ja ovat jotenkin
olleet osa elämääni....

Nuorilla tytöillä on yleensä aina Sydän Ystävä, niin myös minullakin.
Meille sattui ja tapahtui ja vannoimme toisillemme ikuista uskollisuutta,
salaisuuksia ei muille kerrota! Muistan kuinka tunsimme toisemme
kuin itsemme. Toinen tiesi heti jos toisella oli murheita. Lähinnä
ne oli silloin koulu ja ihastukset. Isoja asioita pienille tytöille.
Muistan illan jolloin puhelin ystäväni kanssa viimeisen kerran.
Hän ei olisi enää innostunut tapaamaan poikaystäväänsä. Tänään
hän menee vielä ja kertoo pojalle lopettavansa suhteen. Pyysin
ettei menisi.....Hän lähti kuitenkin. Kuulin illalla ambulanssin
äänen ja toivoin ettei vaan heille olisi mitään  tapahtunut. Mopot
kun ovat vaarallisia....Hän ei tullut koskaan takaisin.....

Elämä oli kuitenkin armollinen minulle ja antoi paljon uusia
ystäviä. Vaikka nuoruuden kokemuksen jälkeen luulin
ettei kukaan voisi sitä paikkaa täyttää.
Elämä toi vierelle koulutovereita jotka ovat ystäviä
vielä tänäpäivänäkin. Voimme muistella menneitä kahvikupposen
äärellä. Yksi muistaa yhtä toinen toista. Voimme jakaa
tätä hetkeä myös toistemme kanssa. Vähän tukien ja vähän
kuunnellen. Kukin tavallaan. Mutta aina kun näemme sovimme
uuden päivän tapaamisellemme. Koska haluamme kuulua
toistemme elämään.

Tuumailin miten tärkeitä ystävät ovat itse kullekin. Toiset eivät
tarvitse ympärilleen montaakaan ystävää ja toiset eivät tule
toimeen ellei heidän puhelimensa koko ajan piippaa. Koska
he haluavat että ystävät ovat läsnä heidän arjessaan.
Ystävä jakaa ilon ja surun. On helpottamassa kun pitää puhua
jollekin.
Ystävä on työtoveri joka ymmärtää samoja asoita kuin sinäkin.
Ystävä on perhetuttu joka on seurannut elämääsi ja osallistunut
siihen matkan varrella.
Ystävä on naapuri joka auttaa ja ajattelee samoin kuin sinäkin.
Ystävä on ihminen joka on ystävällinen ja jolle haluat olla ystävä.

Tuumailen kuinka onnellinen olen jokaisesta ystävästä. Jokaisesta
joka matkani varrelle on laitettu . Ihan jokainen on merkinnyt
paljon. Tuumailen myös kuinka elämä antoi myös uusia
Sydän Ystäviä siis sellaisia joita luulin etten ikinä saisi. Sellaisen
jonka menetin silloin nuorena. Sellaisen joka jaksaa kun on
vaikeaa ja sellaisen joka nauraa kanssasi samaa vitsiä.
Vaikka taas tätä kirjoittaessani tuntuu, että olen menettämässä
yhden Sydän Ystävän. Tiedän että elämällä on vielä tarjota
minulle jotain uutta tilalle. Ilot ja menetykset nekin on osa
tätä onnellista elämää....

Ruusu sinulle rakas ystäväni :)