Suuret kyyneleet....

Yritän löytää jotain iloista ajateltavaa. Yritän tosissani koska olen jo aikoja
sitten päättänyt että elämästä löytää aina jotain hyvää vaikka kuinka maailma
murjoisi. Vaikka tuntuisi että seinä joka on edessä on liian korkea jotta voin
kiivetä sen yli. Voin aina kuvitella sen matalammaksi ja yrittää uudelleen
kunnes eräänä päivänä sen yli pääseekin kevyesti. Vaikka mitä elämä tuokin
voin sanoa että elän tätä onnellista elämääni niinkuin näissä kirjoituksissani.
Päätin kuitenkin pukea tuumaukseni tälläkertaa vähän erilaiseksi kuin
yleensä. Johtuen siitä että yritän tehdä niinkuin sydän sanoo....

Tunnen tarvetta soittaa ystävälle, en kuitenkaan tee niin. Ihmettelen itseäni
ja yritän siirtää ajatukseni muualle kuitenkaan onnistumatta siinä.
Jälleen kerran käy niin kuin usein ennenkin, ystävä soittaa. Meillä on
uskomaton energia kenttä joka on tehty vain meitä varten. Otamme vastaan
toistemme ajatuksia niin kuin varmasti moni muukin. Tällä kertaa mikään
ei toimi ja se harmittaa minua todella paljon. Ystävä lohduttaa nähdään
toiste.....

Mies istuu ajatuksissaan ja utelen mikä saa hänet niin huolestuneen näköiseksi.
Hän on huolissaan ystävästään eikä osaa pukea sanoiksi mikä häntä
huolestuttaa jopa pelottaa. Hän ei uskalla soittaa vaan toivoo että
asia ratkeaa itsekseen. Hän päättää odottaa vielä koska myös odottaminen
tuntuu tärkeältä. Kaksi päivää ja sitten hän ottaa yhteyttä, päättää hän.
Se on takaraja ja se tuntuu hyvältä......

Lähestymme ystäviemme taloa se on vaikeampaa kuin koskaan ennen.
Tunnen suuren möhkäleen rinnassani eikä se liiku minnekkään vaikka
kuinka pyytäisin sitä häviämään. Se on kuin valtava tulppa joka estää
vettä valumasta pois altaasta. Vilkaisen vierellä olevaa miestä joka näytää
vieraammalta kuin koskaan. Huoli on suuri siinä syy...
Tunnen valtavaa helpotusta että olemme täällä vaikka hetki sitten
ajattelin voisinko siirtää tätä hetkeä edes vähän. Jotta voisin löytää
oikeat sanat, jotta voisin olla vahvempi. Jotta osaisin lohduttaa...

Halaamme pitkään toisiamme. Niinkuin ystävät halaavat
kun tapaavat, niinkuin ystävät halaavat kun haluavat lohduttaa toisiaan.
Suuret kyyneleet valuvat jokaisen poskipäille. Saamme kuin saammekin
soperrettua osanottomme. Pahoittelemme että olemme vasta nyt
täällä ja tunnen että se riittää. Hetki on täynnä tunteita....
Tärkeä ja rakas ihminen on poistunut ystäviemme luota ja on nyt
enkelinä kanssamme. Olen varma että hän on läsnä niin lämmin
ja koskettava on hetki kun puhumme hänestä.
Katson valokuvaa joka on pöydällä. Kaunis nainen hymyilee
onnellisena kuvassa hänen ja hänen perheensä suurena päivänä.
Kynttilä palaa hänen muistolleen.Hänen silmistään voin lukea
sain elää onnellisen elämän....

Jokainen meistä on menettänyt jonkun läheisen ja tietää kuinka
raskasta varsinkin alku voi olla ja kuinka tärkeää että on joku
joka sen jakaa. Ymmärtää ja kuuntelee. Kuuntele yhä uudelleen
ja uudelleen. Emme tietäisi miltä ilo maistuu jos emme välillä
kokisi ikäviä asioita. Joskus on ihan hyvä pysähtyä ja miettiä
kuinka onnellista elämä loppujen lopuksi on kaiken tylsänkin
arjen keskellä. Sillä me olemme vielä täällä....
Ollaan enkeleitä toisillemme....

Olemme sitten maailman merillä tai satamassa hyvä kun joku on kaverina....

Picnik päivä....

Joku ihmeellinen "viiru"on iskenyt minuun. Ei en tarkoittanut virus vaan "viiru".
Tarkoittaa oikeastaan samaa kun sanon jotakin ihmistä "viirupääksi". Siis sellainen
joka menee ja touhuaa koko ajan. Minähän en sellainen ole, olen mielestäni
sopivasti laiska.
No "viiru" on nyt kuitenkin iskenyt. Minuun joka rakastan olla kotona.
Nautin lukea kirjoja ja touhuta jotain vähemmän tärkeää. Rakastan vieraita jotka
tulevat meille.
Työviikkoina ajan noin 500-1000 kilometriä viikossa joten vapalla pidän
auton tiukasti tallissa. Jos voin.

Pari päivää meni pohtiessa minne kummaa sitä lähtisi lauantai päivää
viettämään. PAKKO PÄÄSTÄ JONNEKKIN.
Jostain kummasta minulle tuli mieleen Kasnäs. Yritin miettiä mistä
se tuli mutta en vain ymmärtänyt mistä.
Mieskin hämmästeli valintaani ja kyseli syytä enkä osannut sitä
hänellekään selittää. "Viirusta" en viitsinyt mainita.
Illalla puhelimme naapureittemme kanssa joutavia jolloin he yhtäkkiä
kertoivat olleensa Kasnäsissä.Tamän keskustelun jälkeen olimme aivan
 varmoja että meidän pitää sinne mennä.
 Minähän en näitä enteitä ala kyseen alaistaa....

Lauantai aamulla pakkasin laukun. Olin ehdottomasti sitä mieltä että
lähdemme picnikille. Mies vähän naurahti mutta hetken ajateltuaan
oli samaa mieltä, loisto idea.
Päätimme pysähtyä myös matkan varrella oleville kirpputoreille.
Eihän me mitään tarvita mutta on hauska penkoa vanhoja esineitä.
Hullun hommaa ajattelee joku...
Naapuri kertoi kirppiksestä ja löytyi se ilmoitus oikein paikallislehdestäkin.
Kivenheitto sukulaisemme talosta. Naapuri se on kova kiviä heittämään
ja lujaa sillä varmaan viisi kilometriä se heitto vaatisi.
Aivan loistava kirppari kymppi oli iso raha vastasi satasta muualla.
Viidellä eurolla sai vaikka mitä esim. hienon kannellisen kristallikulhon.
Hups. Ei muuta matka jatkukoon....

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kun kävelimme ohi toinen
toistaan upeimpien veneiden täyttämää rantaa. Jostain syystä ne eivät
kaikki olleet merellä. Löysimme ihanan kalliokolon johon levitimme
peittomme ja päätimme kotiutua siihen.
Voi miten hyvältä kahvi ja eväät maistuivatkaan. Meri kimalteli auringon
kanssa kilpaa. Tuuli puhalsi lempeästi. Ohi ajavat veneet tekivät aaltoja
jotka pyyhkivät hellästi rantakalliota. Aika pysähtyi....

Se ei kuitenkaan pysähtynyt vaan huomasimme että olimme olleet siinä
yli tunnin. Päätimme kävellä vielä jonkin matkaa ja katsella ympärille.
Polttava kuumuus ja auton ilmastointi kuitenkin innosti meitä jatkamaan
 matkaa eteenpäin.

Päätimme käväistä vielä Taalintehtaalla jätskillä. Sitten sai paluu matka
alkaa. Yksi kirppis tai "romula" voisi olla parempi sana oli matkan
varrella minkä halusin myös nähdä siis vain nähdä.
Ystävällisesti mies suostui pysähtymään ja arvasin että se kiinnosti
myös häntä. Tavaraa oli jos jotakin niinkuin sanotaan "Maan ja taivaan väliltä."
Todella mielenkiintoinen paikka siellä olisin ollut vaikka päivän.
Päivää ei tarvinnut olla sillä huomasin heti pienen pöydän päällä
oli vanha vaaka. Se oli parhaat päivänsä nähnyt mutta olin aivan
varma että sen vielä paremmat päivät olisivat meillä.
Kyselin hintaa ja olin tyytyväinen. Mies kyseli"Ostanko, haluanko?"
"Noo ...",mutisin miehelle ja myyjälle. TIETTY OSTAN! kihertelin
itsekseni ja varmistin ettei muita ostajia ollut lähellä. Muuten olisin
kaapannut sen heti syliini.Tinkaamisen jälkeen mies osti sen
minulle ja myyjä kehotti minua vielä valitsemaan itselleni jotain
"pientä kivaa" mistä pitäisin. Uskomatonta! Näihän se on
"toisen romu toisen aarre".

Ilta menikin sisustamisessa. Vaaka sai uuden kodin ja sillä
oikeastaan oli jo paikka valmiina se piti vain hakea kotiin. Kun vielä
huomasimme siinä pienen enkelin kuvan minua hymyilytti ja
ymmärsin miksi meidän piti lähteä tälle retkelle.
Tälle retkelle joka on osa onnellista elämäämme....

Aarteeni mun :)

Kyllä, maistui :)

Kesälomareissu 3/3

Aamu leivokset :)

Heräsin aamulla ennen kellon soittoa ja hämmästelin että olin nukkunut
todella hyvin. Illalla olin aivan varma että läkähdyn yöllä kuumuuteen.
Vedin verhot ikkunasta ja huomasin että yöllä oli satanut ja ymmärsin
miksi ihana raikas ilma tulvi huoneeseemme. Päätin käydä samantien suihkussa
ennenkuin mies herää. Suihkukäynnin olisi voinut jättää väliin.
Siellä ei myöskään ollu minkäänlaista ilmastointia ja lämpö varmasti
yli kolmekymmentä. Oven kun avasi niin huoneessa oli samanverran
lämpöä. No ihan sama tänään lähdemme ja HUONE OLI KODIKAS!

Nautimme aamiaista hotellin ravintolassa. Me ja kaiken väriset miehet.
Siltä minusta tuntui. Yhtään naista ei näkynyt ( olin kyllä nähnyt heitä
aiemmin) ainoastaan miehiä ja aamiainen oli sen mukainen pekonia
ja meetwurstia eri muodoissa. Paistettuna ja kylmänä. No olihan
siellä muutakin....JA KODIKASTA OLI!

Syystä söimme kevyen aamiaisen koska halusin ehdottomasti juoda
kahvit vasta kahvilassa. Mies suostui koska hänellä ei ollut muutakaan
vaihtoehtoa.
Kahvila oli juuri niin ihana kuin lehdessä kerrottiin. Ihana omistaja rouva
toivotti meidät tervetulleeksi ja kertoi mitä heillä on tarjottavaa.
Valitsimme kahvin ja mansikkakakut. Olisin halunnut maistaa
kaikkia niin herkullisilta ne kuullostivat, vatsa oli kuitenkin eri mieltä.
Harmittelin jo nyt miksi kahvila on niin kaukana kotoa.

Kahvit juotuamme suuntasimme kohti moottoritietä. Taivas täyttyi
pilvistä jotka uhkaavasti lupailivat sadetta. Aloitin marinani:"
Voi tylsyys kuinka mukavaa olisi ollut käydä matkalla Porvoossa kävelemässä.
Se kun on niin ihana kaupunki! " Mies siihen sitten tuttuun
positiiviseen sävyyn:" Meillä on vielä ajomatkaa edessä, turha
murehtia Porvoon säätä tässä vaiheessa. Meillä on enkelit ollut
matkalla mukana niin eiköhän ne loppumatkankin meitä auta."
"Joo kai sitten", murisin ja samalla vettä alkoi sataa oikein kunnolla.
Mies vierellä senkun nauraa....

Saapuessamme Porvooseen ja kun kömmimme autosta ulos
aurinko paistoi niin lämpimästi että melkein valitin kuumuutta.
En kuitenkaan tehnyt sitä. " Miksi murehtia tulevaa turhaan" soi
päässäni. Vanhakaupunki kierretiin ristiin rastiin niinkuin on tehty
varmaan jo viisi viimeistä vuotta. Se vaan on niin kaunis.
Matkamuistoksi kassillinen suklaata. Kuka sitä nyt voi vastustaa
ja vielä on aikaa syksyn laihdutus sessioon.

Juuri kun olimme kurvaamassa pois Porvoosta mies huomasi
Haikon kartanon kyltin. "Haluaisitko käydä siellä?", kysyy hän.
Ai että HALUAISINKO, MINÄ SUORASTAAN VAADIN!!!!!
Olen aina halunnut käydä mutta mies sanoo että hän on kuvitellut
sen olevan kauempana jne.jne.
Olen niin innoissani että tuskin pysyn penkissäni seuraavat
viisikilometriä.
SAAVUMME HAIKKOON! Siinä se nyt on yksi unelmistani
totta jälleen kerran. Kävelen hitaasti kuin varmistaakseni
että en herää unesta. Kävelen puutarhassa ja tallennan muistiini
jokaisen puun, pensaan ja yleensä kaiken jotta voin joskus
muistella tätä hetkeä. Juomme cappuccinot hotellin parvekkella.
Minun on myös pakko päästä vessaan.Kristalli kruunu, upeat kaakelit
seinillä ja lattialla. Ruusut käsienpesualtaalla. Taidan jäädä vessaan.
Kävelen mahdollisimman hitaasti
hotellin käytävillä ja nautin sen kauneudesta.
Joskus vielä olen täällä yötä,vannon hiljaa mielessäin....

Haikko on jätettävä taakse . Se ei tunnu kuitenkaan haikealta
koska niinkuin sanottu "tee totta toiveistasi" on jälleen kerran toteutunut.
Koti matka jatkuu parin pysähdyksen kera. Kolmen päivän
loma on takana. Paljon muistoja talveen. Mies palaa töihin
minä jatkan vielä lomailua kenties kesällä on vielä jotain
takataskussaan. Vaikka jotain yhtä onnellista kuin tämä matka...

Pala Haikonkartanon pihaa...

Kesälomareissu osa 1/3

Kuuden tunnin ajomatka on takana ja yksi haave jälleen toteutumassa. Jostain kumman
syystä minulla on ollut tunne että Valamoon on päästävä. Merkit matkan tekoon olivat
niin voimakkaat jotta matkaan piti lähteä. Mies ei nyt niin innokas ollut mutta hän
nyt tulee tai vie miten sen haluaa ilmaista minut nyt ihan minne vaan. Kiitos ja onneksi.

Portilla ystävällinen opas rouva tarjoaa karttaa ja muita neuvoja.
Tuskin kuulen mitään hänen selityksistään mutta luotan että mies kuuntelee.
Minä jo puolestani harhailen luostarin pihalla niin innoissani olen.
Lähden aivan väärään suuntaan ja olen mielissäni että mies todella kuunteli.
Aurinko paistaa juuri sopivan lämpimästi, on hyvä kävely ilma.
Käymme ensin syömässä monipuolisen lounaan ja sitten suuntaamme kohti näyttelyitä.
Ina Collianderin Enkelit kanssamme taidenäyttely oli yksi syy miksi halusin tänne, eikä
se ollut pettymys. Myös luostarin pysyvä näyttely oli todella huikea. Tauluja , ikoneja
ym. arvoesineitä. Osa tosin kopioita. Samovaari näyttelyssä tunsin hetkittäistä
innostusta jo miehessäkin. Hän saa kyllä loistavan arvosanan jaksamisesta.

Pääkirkossa oli alkamassa Konevitsan luostarin munkkien konsertti ja halusin
ehdottomasti sinne. Mies taas halusi ehdottomasti tietää kuinka kauan se kestää.
Sopivasti kesti ja hän myös. Miehet lauloivat niin upeasti että kyyneleet melkein
nousivat silmiin ja vilun väristykset menivät selkäpiitä pitkin. Hetken luulin
että Ildivo laulaa jos ymmärrät mitä tarkoitan. En koskaan unohda tätä hetkeä!

Istuimme luostarin laiturilla ja pohdimme elämää. Katselimme kuinka pikkukalat
hyppivät järvessä. Kauniit valkoiset ja keltaiset lumpeet kukkivat . Aika pysähtyi.

Oli aika lähteä ja päätin vielä käväistä vessassa. Sieltä palattuani mies kadoksissa.
Ihmettelin mihin olisi voinut mennä. Loogisesti yritin ajatella hänen aivoillaan
ja innostuksellaan. Aivan oikein siellä hän seisoi! Lastaus laiturilla siellä keittiön
oven takana! Missäpä muualla ammatti autoilija voisikaan olla ...edes lomalla.
Luojan kiitos oli sentään jättänyt rullakot paikoilleen eikä alkanut järjestellä niitä.
Kuin pikku poika hän selittää,"että katselin vaan mistä niille nää tavarat tuodaan ?"

Pieni munkki kävelee ohitsemme pitkässä kaavussa, jonkinmoinen hattu päässä.
Pitkä parta ja tukka ponihännällä. Yritämme ajatella mikä hänet on saanut
jäämään tänne. Tunnen ymmärtäväni sen. Mies on ehdottomasti sitä mieltä
ettei hänestä olisi ja SENKIN YMMÄRRÄN !

Noin kuudelta savumme hotellille Joensuuhun. Pieni levähdys ja menemme
illalliselle. Päivän matka alkaa jo tuntua ja väsymys hiipii. Hyvää ruokaa...
tulisi nyt vain! Viini on kohta jo juotu ruokaa odotellessa. Hetken päästä
tarjoilija tulee ja pahoittelee kuinka hän on nyt "mokannut" täysin.
Kestää enenkuin ruoka tulee. Palkkioksi odotuksesta hän lupaa tarjota
kupin hyvää kahvia ja jäätelöä valinnan mukaan. Anteeksi pyyntö on
niin vuolas kuin ikinä kiero savolainen( anteeksi tämä) sen voi tehdä .
Annamme anteeksi ihanalle tarjoilijalle ja syömme itsemme läkähdyksiin.
Siinä istuessamme pohdimme jo miten ihmeessä jaksamme syödä
kahdeksan tunnin päästä aamupalaa!

Päivä oli ihana, juuri niin ihana kuin olin toivonutkin sen olevan.
Yksi toive jälleen toteutunut...kiitos mies! Kiitos enkelit että matkastamme
totta teitte. Jälleen kerran haluamisesta oli tullut totta. Matkaa jatkuu...
se onnellinen sellainen....

Valamon kaunis pääkirkko.

Lumpeenlehdet kuin hopeaa auringossa.  

Kesälomareissu 2/3

Kaunis Saaren kirkko.

Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen joka  illan ylensyönnistä huolimatta
maistui kuitenkin aivan loistavalta. Olin päättänyt purnata lähtiessämme respaan
minusta outoa käytäntöä eli maksaa koko yö jo kotona varausta tehdessä.
Voi olla että on käytäntö, minusta outo. Eipä ole ennen kohdalle sattunut eikä
toden totta ollut ensimmäinen hotelli yömme. Tyttö kiitteli meitä käynnistä ja
toivotteli hyvää matkaa ja minä nyökyttelin enkä valittanut kumminkaan.
Mies oli iloinen , hän nyt ei valita mistään! Matka kohti Loviisaa alkoi...

Matkaa oli edessä noin neljäsataa kilometriä ja päätimme tehdä sen todella
rauhassa. Katsella maisemia minkä ajajakin pystyy ja pysähdellä kahville
tuon tuosta.
Edessä olikin moottoritie. Siinä sitten sataakahtakymppiä eteenpäin ja maisemat....
No ne olivat kallioleikkkauksia, liittymiä ja metsätaipaleita sekä suuria tietöitä.
Missä ovat ihanat tiet lehmihakoineen, idyllisine taloineen ja peltoineen ?
Ei ainakaan Savossa ! Kyllä niitä ihania teitä sitten kuitenkin ilmaantui
kun aikamme ajoimme...

Pysähdyimme ihanaan pieneen Saaren pitäjään. Yksi tärkeä pysähdys paikka.
Kerta on jo kolmas kun olemme täällä. Halusin silti kuvata kauniin Saaren kirkon ja tietysti
kävimme myös sisällä hiljentymässä hetken. Hiljaista niin hiljaista että
voi kuulla oman sydämmensä lyönnit . Kaunis kirkko järvenrannalla.
Kävelimme hautausmaalle. Siinä hän lepää mies jota mieheni ei koskaan
tavannut mutta on osa hänen elämäänsä....iso-isä.

Saavuimme Loviisaan jossa oli tarkoitus yöpyä. Minua hivenen jännitti
hotelli minkähänlainen se olisi. Kuvat hotellista olivat loistavat, juuri siksi
jännitinkin koska hinta oli lähes ilmainen verrattuna vastaaviin.
Vastaanotto virkailija otti meidät vastaan kohteliaasti. Puhelimme niitä
näitä ja varsinkin ilmasta joka oli todella kuuma. Vastaanotto virkailija
sanoi"Minun on sitten varoitettava teitä jo tässä kohtaa. Huoneessa ei
ole ilmastointia!" Sillä lailla!  Kuvittelin itseni jo tuskaisena
hikoilemassa huoneessa. Mutisin miehelleni että pitäisikö lähteä pois.
Mutta hän tapansa mukaan puhelee:"Kyllä me pärjätään!"
Teki mieli sanoa "Puhu vain omasta puolestasi!" Valitettavasti minulla
on tuota lämmittävää massaa ympärilläni hivenen enemmän kuin hänellä.
Huone oli kuitenkin todella kodikas!

Iltapalan nautimme tunnelmallisessa ravintolassa merenrannalla. Ruoka
oli loistavaa. Ihanan lämmin merituuli puhalsi kun kuljimme Loviisan
vanhankaupungin katuja. Toinen toistaan kauniimmat talot ja puutarhat.
Haimme ihanan kahvilan josta olin lukenut eräästä naisten lehdestä
jonka naapuri oli minulle antanut juuri ennen matkaamme. Olin aivan
varma että meidän pitää käydä siellä. Lehti oli enne tai merkki miten
vain.

Oli tunne että voisi kävellä koko yön.
Uni oli kuitenkin se joka laittoi meidät kävelemään hotellille.
Kun astuimme huoneeseen jossa oli noin 30 astetta lämmintä
tuntui loistavalta että siellä oli tuuletin joka puhalsi raikasta ilmaa.
Ikkunan sai onneksi auki. Kuuntelin harmistuneena ääniä
jotka kantautuivat läheisestä pubista ja mietin miten kummassa
täällä hikisessä huoneessa nukutaan tässä hirveässä" älämölössä".
Jossain tajunnan rajamailla ennenkuin nukahdin pohdin kuulevatkohan
ne siellä pubissa kun me kuorsaamme kilpaa.....
Taas oli saatu päätökseen yksi onnellinen päivä....

Ihania kujia ja katuja.

Loviisalaista puutalo idylliä.

Muumilaaksossa......

Tee hetken tuumailua.....

Heräsin pieneen kolinaan. Liukuovi avautuu varovasti ja esiin työntyy pieni pää.
Miten joku voi olla niin virkeän näköinen heti herätessään...tuumailen.
Samassa ovi aukkoon ilmestyy toinen yhtä pirteä pää. Yhdessä he sulkevat oven
hiljaa sillä yksi vielä nukkuu toisin sanoen rämäyttävät oven kiinni. Kuin ihmeen
kaupalla hän ei herännyt moiseen kolaukseen. Yritämme keksiä jotain tekemistä
sillä myös muut talossa nukkuvat. Sihisemme toisillemme sssshhh... ja vähän
kikatammekin. Päätämme lukea kirjaa ettemme häiritsisi nukkujien rauhaa.
Kun kolmas pojista vihdoin saapuu tuon oven takaa aivan selvästi unihiekkaa
silmissään ja vähän pettyneenäkin kun toiset ovat jättäneet hänet nukkumaan.
Tosin hän ei itsekkään tiedä harmittaako se enenmän vai se että hän heräsi
meidän supinaan.Kun toiset pojat huomaavat unikeon heränneen, volumit nousee kattoon
ja heistä on aivan sama nukkuuko joku. Eikä sen jälkeen tosiaan kukaan enää nuku.

Tänään on se päivä kun lähdemme Muumi maailmaan! Sitä on odotettu tai oikeastaan
he eivät ihan tarkkaan tiedä mitä odottaa.

Muumi matkalle lähtee kolmen auton seurue. Viime hetkellä huomaamme että
mahdummekin kahteen autoon eli pakkaus uudellen. Kahdet rattaat,viisi lasta
ja viisi aikuista. Muumi maailmaan saavuttuamme päätämme "jakaa "lapset.
Jokaiselle yksi lapsi erityis vahdittavaksi. Huomaan että minä olen saanut
ihanan Suloisuuden. Tosin herra neljä vee on niin vikkelä käänteissään
etten ole ollenkaan varma riittävätkö minun kaksi silmääni pitämään hänet
näkyvissäni. Noin kahden minuutin päästä epäilykseni saa vahvistuksen
kun yritän löytää hänet muiden kääpiöiden joukosta. Heitä tuntuu olevan
sadoittain tai sitten näen kahtena. Kadumme Miniäni kanssa että annoimme
hänelle periksi vaate valinnassa koska hän tuntuu sulautuvan massaaan.
Huomioliivi olisi ollut hänelle oikea valinta.

Lapset ovat aivan innoissaan Muumeista ym.  ihme ötököistä
joita he halaavat innolla kun kohdalle sattuu ja niitähän riittää.
Rattaissa olevat herrat haluavat niistä pois ja takaisin noin minuutin
välein ja olen onnellinen ettei vahti vuoro osunut minulle sen verran
rankkaa helteessä nostelu on. Joukoin ainoa prinsessa on konkari
Muumi maailma kävijä ja hän selittääkin innolla muille mitä on taas
tulossa.Pojat luovat häneen ihailevia katseita.
Joukoin vanhin kohta eskarilainen on niin innoissaan kaikesta
että hän juoksee koko ajan. Ainoa asia mitä hän kummastelee
on vetoketju muumien selässä....


Lounaaksi syömme hampurilaisia,ranskalaisia juomaksi mehua ja limsaa.
Jäätelöä, hattaraa, makeisia siis kaikkea ihanaa mistä lapset pitävät.
Muistoksi jotain pientä myymälästä. Paljon naurua ja iloisia ilmeitä
ihan koko päivä. Voisin kirjoittaa kirjan tästä päivästä. Niin paljon
kaikkea ihanaa tähän päivään kuului. Kaikkein tärkein kuitenkin
oli se yhdessä olo. Me isovanhemmat ,nuoret ja pienet.
Kun kävelimme Muumi maailman poluilla katsoin monta kertaa
ylös taivaaalle . Tunsin kuinka sydämmeni täyttyi onnesta
saada olla näiden ihanien kanssa täällä. Kiitin taivaan isää ja
enkeleitä heistä.
Kiitän noista vauhdikkaista pojista jotka saavat meidät välillä
aivan väsyksiin. Pojista jotka ovat niin täynnä rakkautta.

Talo on aivan hiljainen kolme pientä pellavapäätä pilkistää
peiton alta. Muumit nukkuu... Aikuiset muistelevat päivän
kohokohtia... Elämme onnellisia aikoja....

Erävoitto......

Siinä ne tuijottaa minua mokomatkin . Melkein kuulen niiden nauravan siis
jos ne osaisivat nauraa niin minun heikkoudelleni sille ne nauraisivat.
Ystävät olivat eilen kylässä. Ihanat sellaiset tai jos tarkennan niin eihän
meillä käy kuin ihania ystäviä. Eihän sellaiset ihmiset ole ystäviä jos
he eivät ole ihania.Jos taas he eivät ole ihania eivät he meillä
käykkään. No se siitä asiaan.
Ystävät olisivat voineet  sen verran minua auttaa
ja syöneet nuo mokomat KEKSIT pois ilkkumasta minulle.
Suuri sokerin himo on iskenyt minuun. Ärsyttävä sokerin himo.
Päätän tehdä voileivän ja onnittelen itseäni. Leivässä ei ole
sokeria siispä sen voin syödä.
Tämä iän ikuinen taistelu makeasta on saatava kuriin keinolla millä
hyvänsä. Kadonneen vyötärön metsästys on jälleeen kerran
alkanut. Kesäkuntoon on liian myöhäistä mutta kevyempi olo
 siihen tähtään.Tänään erävoitto keksit jäi keppoon......

Teen ostokseni kaupassa kiireellä....kuten aina. Minulla nyt on
vaan sellainen tapa. Jos näen kaupassa tutun niin yleensä ihmiset
reagoivat näkemiseeni."Hei,onko sulla kiire!" kai mulla sitten on
tai sitten vain haluan sieltä jostain syystä nopeasti pois....
AUTS varvas...isken sen altaan kulmaan. Tekisi mieli huutaa muutama
hieman epä fiksu sana, mutta kumma kyllä se jää huutamatta.
Allas täynnä jäätelöä. Voi ihanuus mitä uutuuksia on taas tullutkaan.
Ei niitä tule tarkasteltua sen enenpää, ostan yleensä jotain pieniä
puikkoja tai jonkun epämääräisen litran paketin. Tunnen miten henki alkaa
salpautua ja vesi tulee kielelle. MUN ON IHAN PAKKO MAISTAA
NOITA JOKAISTA! Hetken hurmoksesta toivuttuani järki alkaa
pikku hiljaa palautua ja suljen hitaasti altaankannen. Muistiini
on palautunut että koti pakkasessa on vierasvara. Erävoitto.....

Tuskin on kulunut tuntiakaan kun olen jälleen kotona ja jääkaapin
täyttö alkaa.
Hyllyt olivatkin aika tyhjät eli saan rauhassa asetella
kaikki tavarat omille hyllyilleen. HOMEJUUSTOA mitä ihmettä
se on jäänyt viilipurkin taakse. Minun suurta herkkuani valkohome
juustoa. Sitä nyt ei voi vastustaa kukaan ja päiväyskin on just ja tässä
se on syötävä välittömästi. Pelkkä ajatus saa vyötäröni turpoamaan
vimmatusti ja tunnen suussani valtavan rasvan maun.
Päätän jättää paketin kiinni ja syöttää sen myöhemmin langan
laihalle miehelleni. Erävoitto....

Illalla pohdin miten kummassa minulle tuli juuri ne geenit kun
sokerinhimo geenejä jaettiin miksi minä en saanut niitä En tykkää
sokerista geenejä. Laitan  veden kiehumaan ja katselen tee vaihto-
ehtoja mitä kaapista löytyy. Kuin pilkkaa,pöydälle putoaa
Valkoinen elefantti tee. Minua huvittaa taitaa taas olla enkelit
asialla muistuttamassa hellästi. "Jos syöt makeaa sinusta tulee
valkoinen elefantti!" Päätän kuitenkin juoda tätä teetä se maistuu
greipille ja sitruunalle....suosittelen.

Erävoitto herkuttelulle .... Joskus se onnistuu toisiaan se menee
täysin pieleen. Väliäkö sillä sellaista se on tämä onnellinen elämä.....

Jossain välissä se keppo tyhjeni erätappio....  :)