Pimee Vintti...

Kesät ovat kuumia ja koulusta on vapaata nautin suunnattomasti. Kolikon
toinen puoli on kuitenkin se että heinätöihin pitää osallistua kaikkien
ja sokerijuurikaskin pitää harventaa ym. Olen alle kymmenen ja
haluaisin vain leikkiä. Kiipeän salaa vinttiin ettei minua löydettäisi.
Siellä on kaikki nukkeni ja sinne eivät muut tule koska siellä
ei ole huoneita vaan se on avointa säilytys tilaa. Siellä voi olla
vain kesällä, tosin äiti ei pidä siitä että leikin siellä koska
lattia on osassa vain purua ja hivenen vaarallinen.
Talvella minulla ei ole sinne menemistä sillä siellä ei ole
sähkövaloa, se on pimeä vintti....

Kuljemme ketterästi vanhassa kivitalon vintissä portaasta portaaseen.
Se on oikestaan kiellettyä mutta minä ja ystäväni menemme kuitenkin.
Isäni joka on yleensä kovin tarkka ja ankara , ei uskomatonta
mutta totta ymmärrä miksi emme voisi niin tehdä. Talon säännöt
ja sillä hyvä. Asun D-portaassa ja ystäväni A-portaassa. Hiipailemme
hiljaa ja suljemme varovasti vintin oven ja siirrymme toiseen vinttiin.
Näin meidän ei tarvitse mennä ulkokautta toistemme koteihin.
Vintissä on hiukan pelottavaakin. Kuulemme kuinka tuuli kolistelee
peltikattoa ja lintujen rapina säestää ääniä. Ihmisten pyykit ovat kuivumassa
ja juoksemme niiden välistä. Emme uskalla sytyttää valoja, eikä
vintissä ole ikkunoita. Se oli jännittävää, se oli pimeä vintti......

Näen facebookin sivuilla miten moni nuorempi ystävistäni tykkää
sivustosta Pimee Vintti. Kun eräs ystävä vielä kirjoittaa että ei ole
kyseisessä paikassa edes käynyt, ihaillut vain sivua ja nimi on tosi hyvä
niin hänen on ihan pakko tykätä. Minua hiukan hymyilyttää mutta jostain
kumman syystä innostun eikä Pimee Vintti häivy ajatuksistani.
Parin päivän päästä luen lehdestä kirjoituksen kyseisestä paikasta ja olen varma
että paikalla on jotain tarjottavaa minulle.
Kun torstai aamuna lähden työmatkalle huomaan matkan varrella kyltin
Pimee Vintti. Silloin viimeistään ymmärsin että sinne on päästävä.
Ehdin hädin tuskin huomata aukiolo ajan ja tiesin että ehdin paaluu matkalla
sinne  ennenkuin se sulkee ovensa jos painan vähän enenmän kaasujalkaa.

Vintti oli kaikkea muuta kuin lapsuuteni vintit mutta kuitenkin jotain
niistäkin siellä oli. Olin hieman häpeissäni kun tulin viime minuuteilla
ennen sulkemis aikaa tosin ystävällinen Vintin hengetär ei sitä minulle
ainakaan näyttänyt.
Tiesin että tänne on tultava toistekin ja rauhassa ja mies mukana.

Siispä lauantai aamuna kun sain miehen suurin piirtein hereille, ilmoitin
päivän ohjelman. Hän siihen hiukan naurahti mutta oli tapansa mukaan
heti valmiina lähtemään siispä suunta kohti Paattista.

Ajoimme Pimeen Vintin pihalle niin mies jo huokaili ihastuksissaan.
Ihanat vanhat rakennukset, aivan upea pihapiiri. Pihalla voi aistia miten
siellä joskus on eletty. Vanhoja esineitä piha täynnä antaa vielä uskomattoman
tunnelman. Ystävällinen nuori emäntä, Vintin hengetär on kuin "nappi silmään"
tähän idylliin. Olin jo merkannut viime käynnistä oman "tavarani" ja suurin
piirtein juoksin tarkistamaan oliko se vielä paikalla. Mies jäi haltioituneena
seisomaan pihalle mutta vaadin tai raahasin miten vain hänet mukaani
hyväksymään ostokseni. Sain kehuja heti ja mies kaappasi naulakon
kainaloonsa. Se saisi meitä nyt vähän erillaisen tarkoitus paikan.
Päätöksen tehtyämme kiertelimme kaikki rakennukset läpi. Tavaroita
on lasista huonekaluihin ym. rakentamiseen jokaiselle jotakin.
Itsekin vielä päädyimme heinäseipääseen mihin päätimme kiinnittää lyhdyn.
Jälleen kerran lähdimme yhdestä ihanasta kokemuksesta tyytyväisenä
kohti kotia. Tosin siellä vintillä en käynyt :)

Olin jo jonkin aikaa miettinyt että haluaisin tehdä pienen hyllykön vanhasta
hattutelineestä. Taas kerran sain huomata kuinka se minulle tuotiin
suoraan eteeni kun vain huomasin sen ottaa. Asioita tapahtuu niin kun
aina sanon kun haluat ja toivot olivat ne sitten mitä hyvänsä.
Ainoa asia on että ymmärtää olla onnellinen ja kiitollinen ihan jokaisesta hetkestä....

Tunnelmia paikasta Pimee Vintti mene ihmeessä käymään jos rakastat vanhaa, sisustat , keräilet
tai fiilistelet. Koskaan ei tiedä mitä tarvitset :)

Niin ja paluumatkalla löytyi lamppu siihen heinäseipääseen :)

                                         

Myönnettäköön että tämän sisustus vähän vaiheessa :)

Kuvia Pimeästä Vintistä olen ottanut ihanan emännän luvalla....

Keltainen lippis...

Tuntui tosi pelottavalta lähteä vaikka äiti lohdutti ja kannusti että
se on kaikilla edessä ja sieltä saa kavereita. Tietysti oli myös asian
toinen puoli, tunsin itseni tosi isoksi tytöksi ja halusin kavereita
ehdottomasti. Muutto toiselle paikkakunnalle juuri tänä kesänä
oli jo itsessään iso juttu. Se oli myös haikeaa koska kaikki mikä oli
ollut tuttua ja turvallista oli poissa ja sitten vielä piti aloittaa koulu...

Melkein kaikki lapset tunsivat toisensa, minä en ketään. Minusta tuntui
että ne katsoivatkin minua kuin muukalaista. Peloitti.
Yritin tarkastella kaikkia ja tuntui kuin olisin ollut ilmaa muiden
keskellä. Opettaja selitti asioita mutta minä en muistanut mitään kun kotiin
päästiin. Äiti oli huolissaan kuinka pärjäisin ja ihan syystä.
Sain ystäväksi koulun parhaan tytön. Hän oli kaunis, hän oli iloinen
ja hän osasi kaiken heti mitä meille opetettiin. Hän oli ison maatalon
tyttö ja hän oli minun paras ystäväni. Oli ihana mennä kouluun.

Tunneilla olin niin haltioissani ja innoissani kaikesta uudesta. Kotiin tullessani
en muistanut yhtään mitä meille oli läksyjä tullut. Lukemaan ja
kirjoittamaan oppisin koska siitä tykkäsin kovasti ja olin joko edessä
muita tai perässä riippui millä tuulella olin.
Koulussa oli myös vapaa päiviä. Minä en yleensä muistanut koska ne
olivat, kun ei ollut reissuvihkoa, puhelimesta puhumattakaan.
Yleensä olin kotona kun iso-veljelläni joka kaupungissa kävi oppi-
koulua oli vapaata. Kun sitten meillä oli oikeasti vapaa, minä
marssin aamulla kouluun ja kotiin tullessani äiti oli ihmeissään.

Vuosi meni kuitenkin kunnialla läpi ja loputkin vaikka jo silloin
aika paljon tuumailin, tuskin kuuntelin.....

Muistan kuin eilisen päivän kun esikoiseni, kuopukseni eli ainokaiseni
meni kouluun.
Poikaa jännitti, totta kai niinkuin ihan jokaista. Niinkuin minua silloin
joskus. Onneksi oli jo tuttuja kavereita pihasta ja päiväkodista.
Hoidossa olo on loppu, elämän osa kaksi alkaa..
Olimme lähdössä ja minua harmitti suunnattomasti kun isä ei työ
kiireiden takia pääse tähän pojan tärkeään hetkeen. Lohduttelin
poikaa että kerrotaan sitten illalla kaikki ja hän tietysti ymmärsi.

Juuri kun olimme menossa kouluun, isä rientää paikalle viime hetkellä.
Hän oli saanut työnsä järjestettyä. Olimme kaikki tosi iloisia että
voimme olla paikalla koko perhe. Pieni poika oli vieläkin pieni mutta
silti niin iso poika.
Opettaja kyseli nimiä ja piti viitata oman nimen kohdalla.
Jokainen viittasi vuorotellen ja kotiin tullessa poika muisti melkein
kaikkien nimet.
Läksyt tehtiin heti eikä myöhemmin. Poika meni joskus koti matkalla
mummun ja papan luo, jotka asuivat matkan varrella. Sielläkin
hän teki ensin läksyt ja vasta sitten suostui jotain välipalaa syömään.
Poissaoloja ei ollut, aina ajoissa eikä myöhässä. Mistä lie sai
nekin geenit....

Pieni tyttö kulkee kauppakäytävällä käsi äidin kädessä, keltainen
lippis päässä. Hän heittää minulle leveän hymyn kuin kertoakseen
huomaatko mikä minulla on päässä ja minä vastaan hänen hymyynsä
että huomaan olet jo iso tyttö.
Tunnen suurta empatiaa heitä kohtaan. Suuria asioita
heille kummallekin. Uusi elämän vaihe iloineen ja joskus vähän
huoliakin varmasti. Toivottavasti vähän niitä. Koulut käydään
tavalla tai toisella. Kaikki pärjäävät tavalla tai toisella sillä ei
ole niin väliä vaikka joskus menisikin väärään aikaan kouluun.
Vaikka kaiken kiireen leikin keskellä unohtaisi lukea läksynsä.
Mutta kaiken minkä tekee, tekee sillä mielellä että haluaa oppia
ja pärjätä. Pärjätä tässä elämässä joka on jokaiselle se ainut laatuinen
juuri sellainen kun itse sen itsellemme teemme.
Vaikka sellainen elämä että voi siitä sitten kirjoitella jonkin sorttista
onnellisuus blogia.....

Nallet odottaa koulusta palaajaa....  :)

Reissu osa numero 123456789.........

Päätin pysyä tiukasti kotona ja selata kaikki lukematta jääneet lehdet
ja jos mahdollista aloittaa jälleen kirjan lukemisen. Lukemattomia
kirjoja on kerääntynyt hyllyyn kun kerran niitä innostuimme
edullisesti ostamaan. Niitähän ei kannata ostaa muuta kuin edullisesti
ja joskus tietysti uutuuksia lahjaksi.
Lukematta jäi taas kerran. Isäntä ehdotti josko vielä viimeinen pikku
reissu tehtäisiin, kun kerran minulla vielä lauantai vapaakin olisi.
Noo,tuumasin sekunnin ja suostuin... Mikähän olisi suunta tällä kertaa
mietimme päämme puhki. Olin jo hetken sitä mieltä että eiköhän
näitä reissuja olla tälle kesälle ihan tarpeeksi tehty, mutta ajatus kesti
vain hetken....

Facebookin ihmeellinen maailma tarjosi silmieni eteen markkinoita
Vihdissä. Wuosisatamarkkinat. No semmoisissa me ei ollakkaan
koskaan käyty eikä myöskään Vihdissä. Yksi ystävä ja kas vaan toinenkin
tuttu näyttää olevan töissä siellä.Siispä sinne....

Kaiken kokoisia ihmisiä :)

Väkeä oli niin paljon etten tiedä millä sanoilla sitä kuvaisin. Autoja oli sadottain.
Ihan uskomatonta. Olin lukenut lehdestä että nämä olivat Suomen suurimmat
kylämarkkinat ja aivan varmasti olivat. Vihdin kirkonkylä itsessään oli hyvin kaunis.
Ihania vanhoja taloja ja rantakin aivan vieressä...

Taivas oli uhkaavan näköinen ja surin jo heti jos alkaa satamaan niin ihanat myyjät
menettävät tulojaan. Lukuisia käsityöläisiä ym. mitä nyt markkinoilla on.Vain
yhden lakritsin myyjän näin, muilla oli lähes kaikki itsetehtyä.

Ihana enkeli oli tietysti kotiin tuotava. Kuulin miten se suorastaan vaati sitä :)
Laitoin tekijänkin tähän koska ne olivat tosi ihania jos vaikka innostut :)

Mies kulkee kädet taskussa arvaan että nyt alkaa nämä markkinat olla tältä vuodelta käyty 

no itseppä ehdotti enpä ala sääliä vaan nautin täysin . Vähän hämmästelen hänen intoaan

no täältä ei löydy pienoismalleja valitettavasti.

Päätämme piipahtaa parantaja kylään kahville . Pullat olivat loistavia kuulen kuinka vyötärö

kiittää. Tarot korteista katsomisen päätän jättää väliin , huomisen kun haluan itse tehdä

omanlaiseksi en välitä tietää siitä tänään. Jäseniäkin olisi korjattu. Siihen olisi ollut 

hyvä syykin mutta päätän pitää nitisevät jäseneni, mies on taas sitä mieltä että

HÄNEEN EI KOSKETA!!!!

Markkinat käytiin suht nopeaan tahtiin ihme ja kumma. Siispä päätän paluumatkalla 

vaatia miestä pysähtymään joka ikisellä kirpputorilla tai muuten mielenkiintoisella

paikalla ja huomaan että hän huokaisee jo nyt..

Päätämme lähteä kotiin ajamaan pikkuteitä pitkin ja vältää moottoritielle menoa

koska arjessa sitä sitten mennäänkin aika usein.

Harmikseni kirpputori kylttejä ei näy ja kuulen huokauksen viereltäni.

Vaadin että pysähdymme pitkästä aikaa Lahjahovissa, mies hieman kummastelee

mutta piristyy kun huomaa että sisältä löytyy myös antiikkia mikä taas kiinnostaa

häntä enemmän. Ulkomaalais taustaiset miehet tervehtivät kohteliaasti ja minua harmittaa

todella paljon kun talo on melkein tyhjä , yhtä pariskuntaa ja meitä lukuunottamatta.

Talo täynnä ihania huonekaluja ja vaikka mitä aarteita. Täällä kertaa ei mitään meille. Melkein

pahoittelen kun poistumme tyhjin käsin, nään kuitenkin ymmärtäväisen ilmeen miehen silmistä

kun hän huikkaa meille: "näkemiin." 

Juuri olemme kurvaamassa pois pihasta huomaan käsintehdyn pahvisen kyltin.

KIRPPUTORI 600 METRIÄ ja nuoli.

"Voitaisko mennä ?" kysyn varovasti mieheltä ja hän lupaa kun siinä ei lue 600 KILOMETRIÄ.

Ajamme pihaan jossa vanhempi pariskunta tervehtii meitä ystävällisesti ja joku kolmas mies

hymyilee ainoastaan leveästi. Hetken olen sitä mieltä ettei hän osaa puhua, mutta

jossain kohtaa selviää että puhuu kuitenkin ja leveä hymy koko ajan huulillaan.

Mies ihastuu välittömästi erääseen kynttilän jalkaan. Olen samaa mieltä hieno on ja kuin yhteen ääneen sanomme "että sopisi makkarin lipaston päälle!"

Minä sanon kuitenkin:"EI OSTETA!"

Hän kysyy hintaa ja minä mutisen että KALLIS!

Mies pyytää meitä yläkertaan katsomaan mitä kaikkea hänellä siellä on ja kertoo tarinoita

vaikka ja mistä. Minua ei vähempi kiinnostaisi , mutta ei tämä minun mies se senkun innostuu

miehen puheluista ja alkaa vielä ITSE KYSELEMÄÄN LISÄÄ....

Yritän vinkata että KIITOS MINULLE RIITTÄÄ JO lähdetään eteenpäin, mutta ei vielä yksi hyvä

juttu. Olen jo sanomassa, että kiitos ja hei niin eikös mieheni muista sen kynttilän jalan. Juoksen nopesti hänen luoseen kun hän alkaa ääneen selittämään :" minä otan tämän."

Mutisen niin kovaa kuin voin hänelle sanoa mutta niin hiljaa ettei pariskunta kuule:"TINKAA!"

Mies vaan selittää että on kaunis ja talon rouva kehuu niin että korvat heiluu kynttelikön tarinaa 

ja minä siinä sivussa puhisen että:"TINKAA!!!" 

Ei tinkaa ei. "Halvalla sain,"sanoo mies ja poistuu onnellisena autoon kynttelikkö kainalossaan.

Pihalla on paljon omenapuita ja puhisen että varastan omenat niitten puista!

Mies senkun nauraa ja kohta jo minäkin.

Pysähdymme vielä Kasvihuoneilmiössä kun sekin kerran matkan varrella on.

Mies on niin ylpeä kun hän esittelee siellä minulle lähes samanlaista mutta uus tuotantoa olevan

kynttelikön joka maksaa puolet enemmän kuin hänen ostamansa."Hyvät kaupat tein", hän

myhäilee tyytyväisenä.

Jälleen saimme yhden retkipäivän muistoihimme ja tosiaan niitä on kertynyt tälle kesälle.

Mutta niinkuin tiedämme koskaan ei voi tietää mitä päivä tuo tullessaan. Silloin mennään 

kun siltä tuntuu ja toinen mieleni jo halajaa sisälle. Sisälle siksi että pitää kai alkaa taas

kaappeja tarkastamaan josko voisi viedä jotain vaikka kirpputorille. Kenties joku löytää

juuri sen aarteen josta haluan luopua ja antaa sille sen onnellisen elämän....

No laitan nyt sitten tähän sen hänenkin aarteensa :)

Ihan viimeinen lomapäivä...

Kuulen sepelin ropinan sisälle asti. Auto ajoi pihalle. Syöksyn pihalle
niin nopeasti kun nyt yksi mummeli vain voi päästä. Väsyneen näköisiä
poikia kurkistelee auton ikkunoista. Yleensä he juoksevat syliin mutta
aikainen herätys ja matka ovat tehneet tepposen. Lämpimän halauksen jälkeen
Avustaja ja Suloisuus kömpivät reppuineen sisälle. Päivänsäde
ei suostu tulemaan ulos autosta ennenkuin mumma ottaa hänet
syleilyyn. Isää naurattaa. Avaan auton oven ja Päivänsäde melkein
hyppää syliin, puristaa minua kaulasta niin että meinaan tukehtua.
Hän vaatii  myös että saa kantaa itse reppunsa.

Pikaisen aamupalan jälkeen vilkutukset isälle ja operaatio" mumman
pyöritys"voi alkaa.

Suloisuus ilmoittaa että hän haluaa pelata ja Päivänsäde haluaa että
luetaan. Avustaja on sitä mieltä että leikitään "pikku koiria".
Mumma yrittää lukea ja kääntää sivuja ja samalla toisella kädellä
siirtää pelinappuloita. Välillä ruokkia yhtä "pikku koiraa" joka haluaa
joka välissä rapsutuksia...
Mumma ei koe olevansa mitenkään solmussa, mutta Avustajan kysyessä:"
Koska pappa tulee?" epäilen että näin kuitenkin on.
Ehdotan pojille että haetaan päivän posti. Haen Päivänsäteelle kenkiä
kun muut jo roikkuvat oven kahvassa. Kiellän heitä menemästä
yksin ulos kun vieressä kulkee kuitenkin kylätie  ja joskus autojakin.

Ulos päästyämme alkaa kisa KUKA EKANA POSTILAATIKOLLA.
Pojat juoksevat minkä jaloistaan pääsevät laatikolle pitkin nurmikkoa
joka on tien vieri. Kuulen vain kovan äänen EPISTÄ ja tiedän että
isompi voitti. Kun me Päivänsäteen kanssa vihdoin pääsemme
laatikolle toivon etteivät naapurit ole kotona. Päivänsäde kun
haluaa tarkistaa kaikkien muidenkin laatikot onko ne tyhjennetty.
Minäkin toivon sitä....

Harmittelen kun poikien kengät ovat aivan märät kun he juoksivat
märällä nurmikolla. Meillä kun ei ole kuivuria. Suloisuus katsoo
minua  silmät suurina:"MITÄÄH... mumma miks ihmeessä teillä ei ole
kuivuria???" No niinpä kultaseni eikä ihan kaikkia muitakaan
juttuja tulet huomaamaan, tuumailen. Hänelle selitän kyllä miksi...

Riemu repeää kun pappa ajaa autonsa pihalle saan hädin tuskin
pojat syömään lounasta penkeissään. Sisään tulo onkin
sitten yhtä riemua. Minä taas tuumailen millä kummalla
saan tämän porukan nyt rauhoittumaan päiväunille....

Avustaja ja Suloisuus ilmoittavat kuin yhdestä suusta:" MIKS
AINA PITÄÄ NUKKUA!" ja minä vastaan.
Noin kymmenen minuutin päästä molemmat nukkuvat.
Päivänsäde katselee kattoon ja selittää käsillään. Olen aivan
varma että hän juttelee enkelien kanssa, niin keskittynyt hän on.
Hän ei saa itseään rauhoittumaan joten menen hänen viereensä.
Näytän että silmät kiinni ja ssshhh. Olen aivan hiljaa ja myös hän.
Kurkistelen suljettujen silmieni välistä kun hän alkaa silittämään
hellästi tukkaani. Pieni kyynel nousee silmäkulmaani ja Päivänsäde
huomaa sen. Hän nappaa kyyneleen ja katselee sitä sormessaan.
Sen jälkeen hän alkaa silittämään poskeani. Nieleskelen hiljaa
mielessäni ja kiitän tästä ihanasta lapsesta, jonka kerran
olimme vähällä menettää....

Pojat availevat silmiään ja noin kymmenen sekunnin päästä
meno on taas nollasta sataan...

Pojat päättävät kyläillä aidan toisella puolella.
Päivänsäde syö innolla naapurin tädin keräämiä viinimarjoja myös
Suloisuus innostuu keräämään marjoja ja syöttää myös niitä
Päivänsäteelle. Minun pitää jo toputtaa kun pelkään että vatsa
tulee kipeäksi. Naapurin setä tuo nauloja ja lautoja jotta pojat
voivat hakata. Saan tykytys kohtauksen kun nään ihan oikeat vasarat
heidän käsissään, nauloista puhumattakaan. Varoittelen ja melkein
uhkailen pappaa joka kommentoi vain tapansa mukaan "Ei tässä
mitään hätää:" Siinä vaiheessä kun huomaan käynnissä olevan porakoneen
Suloisuuden kädessä päätän puutua tilanteeseen ja HETI!!

Päivänsäde vaatii että syömme päivällisen terasilla. Hänestä on
hauskaa syödä ulkona ja muut ovat samaa mieltä.
Olen onnekas kaikki rakkaat pojat ympäri pöytää ja aurinko
lämmittää säteillään juuri sopivasti....

Pojat pakkaavat reppunsa selkäänsä ja marssivat autoon.
Pitkä matka vielä edessä ennen omaa kotia.
Vielä halaukset ja turvallisen matkan toivotukset.
Terveiset äidille kotiin.
Kaikki auton ikkunat ovat auki ja kolme pientä kättä ja yksi vähän
isompi vilkuttaa meille , meille kahdelle jotka taas jäämme
seisomaan pihalle pieni haikeuden siemen sydämmessä.
Osaamme kuitenkin olla suunnattoman kiitollisia tästä
onnellisesta päivästä....

En kerro "todellisten" ihmisten nimiä enkä myöskään kuvaa heitä VIELÄ :)
Siksi kuvani tähän, syyshortenssia joka kukkii muistutuksesta että töihin pitää lähteä :)

Ukkosen jyrinää....

Jyrinää tulossa....

Istun talon rappusilla. Pelottaa, mutta olen päättänyt etten pelkää. Taivas on
tumman sininen ja pieniä jyrähtelyitä kuuluu jostain kaukaa.
Toivottavasti se pysyy kaukana ajattelen ja silloin minun ei tarvitse
tunnustaa että pelkäsin silti. Äiti on navetassa ja isä vielä pellolla.
Juuri sopivasti iso veli saapuu kotiin kaverinsa luota ja huudahtaa
minulle. "Miksi istut siinä? Mene sisälle kohta alkaa sataa ja ukkostaa!"
Selitän veljelle etten pelkää yhtään ja pohdin onkohan hän
ylpeä minusta. Viimeksi kun olin kertonut pelkääväni kovasti, veli
lohdutti minua ettei ole syytä ei mitään tapahdu.

Jyrähtelyt alkavat lisääntyä ja minua rauhoittaa tieto että myös äiti
on jo sisällä. On nukkumaan menon aika ja olen tosi tyytyväinen.
Vedän peiton korville ja toivon että kaikki olisi jo ohi.
Ukkonen ja salama tekevät yhteistyötä niin kovin että ilmavirta avaa
 ovia ja huomaan että äitiäkin pelottaa.
Seuraavana päivänä veli kertoo minulle miten salama löi kallioon
aivan talon vierelle.
Päätin etten enää koskaan ole niin reipas etten tunnustaisi pelkääväni....

Kesäinen viikonloppu on alkamassa ja ilma on todella kuuma.
Taivas näyttää "kiukkuiselta" pilvet ovat tummansinisiä ja harmaita.
Olen toiveikas että ilma kirkastuu niin on käynyt monesti ennenkin.
Turha murehtia vielä.
Mitä lähemmäs mökkiä ajamme sitä pimeämmäksi ilma muuttuu.
On kuin yö olisi tullut keskelle päivää.
Sydän alkaa pamppailla. "Jos ukkonen saapuu mereltä päin se tulee
rajuna," näin muistan naapurin sanoneen... Surukseni huomaan,että
tummaa on juuri siellä päin.
Saamme juuri tyhjennettyä auton ja tavarat sisälle kun alkaa jyristä.
Mies ottaa television johdot irti seinästä mutta lohduttaa :" Ei se
kauaa kestä, on kaukana. "
Jyrinä lisääntyy ja sade alkaa. En enää tunnista mikä pitää kovempaa
ääntä sade vai ukkonen. Mies laittaa sadepuvun päälleen ja menee
ulos tarkastuskäynnille vaikka kiellän häntä menemästä.
Tuntuu että vettä tulee niin paljon että se vie meidät mennessään.
Ukkonen pitää niin kovaa ääntä että pelkään ikkunoiden hajoavan.
Seison liikahtamatta paikoillani toinen käsi pienen poikani kädessä
ja toinen käsi taskussa jossa on auton avain.
Huudan miehelle :" Kohta me lähdetään!!!" Samalla yritän selittää
pikku ihmiselle :"Ei mitään hätää."
Päätän kuitenkin joskus vielä kertoa kuinka paljon pelkäsin....

Herään yöllä valtavaan jyrähdykseen ja ennenkuin ehdin edes miettiä
mikä se oli paukahtaa toisen kerran. Odotan pienen hetken jos se
olisi siinä. Valitettavasti olin väärässä, sillä samantien kuuluu jälleen
valtava pamaus. Kello näytää jotain kahta, en ehdi katsoa sen enenpää.
Mietin vaan että miehen herätyskello soi tunnin päästä en henno
herättää häntä. Hän omistaa niin hyvät unenlahjat että hän ei herää
kuin tuttuun kellon soittoon. Muuten saa kyllä räjähdellä ihan
rauhassa. Pompaan ylös sängystä mielessä että pitää nopeasti
sammuttaa tietokone ja ilmalämpöpumppu myös.
Salama välähtää ja koko talo on valkoinen kuin päivällä.
Saman tien jyrähtää. Vedän niskat kyyryyn kuin pääsisin siten
piiloon tätä näytöstä. Töpselit irti. Vettä tulee kuin saavista enkä
voi/uskalla mennä ulos sammuttamaan ilmalämpöpumpun pääkatkaisiaa.
Kuka kumma senkin keksi että siitä pitäisi ottaa koko virta pois.
Mies kuorsaa kilpaa ukkosen kanssa, onnellisen tietämättömänä
minun hermoiluistani. Päätän mennä takaisin nukkumaan ja vedän
varmuuden vuoksi peiton mahdollisimman ylös eli silmien päälle
sillä peloittaa niin vietävästi....

Luonto on suuri ja ihmeellinen. Sillä on voimia joita me emme pysty
hallitsemaan. Tiedän että monet ihmiset rakastavat ukkosilmoja.
Kuinka valtavat salamat leikkivät taivaalla ja kuinka ukkosen
jyrinä muistuttaa meitä kuinka pieniä ja voimattomia olemme.
Kaikesta huolimatta aion pelätä sitä ukkosta seuraavatkin vuodet.
Se tulee ja minä pelkään ei se sen kummenpaa ole. Sillä vaikka
tämä elämä aika rauhallisen onnellista onkin, kyllä  välillä vähän jannitystäkin
löytyy jos ei muulloin niin ainakin ukkosella...

Ei ihan ukkos pilviä...

Pikkureissu 3/3

Vääksy enkeli on uusi matkakumppani :)

Tänä aamu kun vedän verhot pois ikkunan edestä aukeava näkymä on
hotellimme terassi. Kuulostaa tylsältä mutta sitä se ei ole. Tuijotan terassille
ja muistelen iltaa kun istuimme rupattelemassa, musiikki ja ihmisten puheensorina
kuuluu vieläkin korvissani ja ilma oli niin ihanan lämmin....

"Huomenta ja herätys herraseni!" Hän on hieman eri mieltä mutta muistutan
että tänään on sunnuntai ja huomenna työpäivä sinulla joten kohti
kotia siis hopi,hopi!
Hopitan myös aamupalalle joka meitä hieman epäilyttää. Respan tyttö
kertoi että talossa on paljon vieraita. Hääpareja, yleisurheilijoita, ym.
eli aamupala kestää kello 13 saakka. Ihmeteltiin sitä sitten, että pitääköhän
siellä oikein jonottaa. Muuten hotelli aivan ihana .
 Astelemme aamupalalle hieman varovasti kuin odottaen suurta yleisö
ryntäystä kuinka me jäämme jalkoin ja lautaset ammottavat tyhjyyttä.
Vain kahvia valuu muutama tippa keittimestä.
Aamupala huone on iso ja niin ihana että jään hetkeksi vain aistimaan sen
kauneutta oven pieleen. "Huomenta," toivottaa ystävällinen tarjoilija ja
herään haaveistani. Pari muutakin on herännyt vaikka kello lähenee
jo yhdeksää. Ruuhkasta ei tietoakaan eikä näytä siltä että kukaan olisi syönyt yhtään mitään.
Aamiainen on ihan paras. Juustotarjottimelta jo löytyy kuutta eri juustoa.
Jostain syystä huomaan sen aina :) Illalla drinkkibaarin nuori miestarjoilija
kertoi että aamiainen on todella loistava ja kuuluisakin. Totta oli!

Tavarat pakataan ja kiertelemme vielä hetken Lahdessa sitten suuntaamme
tielle joka päässä on kotimme...
Muistelemme menneitä ja piipahdamme Riihimäellä. Kaikesta on paljon
aikaa. Muitamme kuinka nuorina ostimme kotiin juomalaseja Riihimäellä
toimivasta lasitehtaasta. Voi aikoja...
Minä pongailen kahvila kylttejä ja mies painaa kaasua. Yhteispeliä tämäkin.

Näen kyltin jossa lukee kalaa ja kahvia. Samalla silmiini osuu aivan ihana
talo lammen rannalla. "TUONNE!" huudan niin lujaa että mies melkein uskoo.
 "Olisitko tosissasi halunnut?" hän kysyy lempeästi.
"KÄÄNNY YMPÄRI!"puhisen. Hän ei yleensä jarruta nopeasti mutta
nyt hän kyllä onneksi ymmärsi että  tosiaan on parasta tehdä niin.
Parkkipaikalla kuulen ensimmäisenä äänen "Onpa todella upea paikka."
ja se ei ollut minä joka puhui mutta olin aivan samaa mieltä.
Nuori mies rannalla harjaa kiviä ja kertoo että tässä voi kalastaa jos haluaa
tai voi ostaa valmiiksi savustettua kalaa. Miehen silmät loistavat, hän niin
rakastaa kalastamista se vaan on hankalaa kun ei ole oikein mahdollisuutta
siihen. Kalavälineet ovat kotona mutta nuorimies lupaa lainata.
Ostamme kuitenkin valmiin kalan ajan säästämiseksi.
Olen pahoillani, olisin suonut hänelle sen ilon...
Juomme vielä kahvit talon terasilla ja kuuntelemme kosken kohinaa.
Maalaisromanttinen tunnelma puiden varjossa saa minut herkistymään.
Kyllä kesä on kaunis...

Kala kylmälaukussa (meillä tosiaan on kaikkea aina autossa) suuntaamme
matkamme jälleen kotia kohti.
Suurin piirtein satakilometriä ennen kotia mies päättää että poikkeamme
vielä hiukan reitiltä ja käymme pikaisesti Humppilassa. Siellä kun
on kaikenmoista hameesta veitseen....

Kiertelyjen ja kaarteluiden jälkeen olemme vihdoin kotona. Pikkureissusta
tuli jälleen vähän isompireissu. Reissun pituudella ei ole merkitystä vain
sillä mitä kaikkea voit kokea. Meidän tavalliseen arkeen nämä reissut
ovat ihania irtiottoja mennä minne mieli johdattaa. Kuunnellan sitä
sydäntä ja tartutaan niihin merkkeihin mitä meille lähetetään....

Istumme omalla terassilla syöden kalaa jonka ostimme sieltä
lammen rannalta. Pöydällä istuu uusi enkelipatsas odottaen että
pääsisi omalle paikalleen kiven päälle etupihalle.
"Hieno viikonloppu!"sanoo mies. Olen samaa mieltä ja olen
iloinen että hän oli mielissään kun tilasin sen hotellin puhumatta
siitä hänelle ensin.

Lomani lähenee loppuaan ja yhteiset viikonloppu matkat myös.
Yksi reissumatka on vielä  takataskussa mutta ehkä kirjoitan siitä
sateisena päivänä kynttilän valossa :)
On aika tuumailla arkisia asioita ja rakentaa sitä onnellista
elämää  ihan itse.....

Pikku kaveri kiven päällä :)

Pikkureissu 2/3

Aamun pilvet väistyivät ja saatiin jälleen loistava päivä.

Näkymä on hieman utuinen kun vedän verhoja pois ikkunan edestä.
Mutta samalla sanoin kuvaamattoman kaunis ja ennenkaikkea rauhallinen.
Käyn suihkussa ja annan miehen nukkua vielä hetken ettei reissustamme tulisi
liian rankkaa hänelle. Tosin huomenna olemme jo kotona niin levätköön
siellä.

Aamiaisen jälkeen pakkaamme pikkutavaramme laukkuun ja matka jatkuu.
Heitämme hyvästit Hämeenlinnalle ja kehumme kilvan kuinka kaunis ja
vehreä kaupunki on. Viimeksi kun kävimme noin 25 vuotta sitten tuntui
kuin olisimme olleet ihan eri kaupungissa. Ehkä se on vaan muisti joka
tekee taas tepposia.

Suuntaamme Hauholle ja olen innoissani, kuten aina kun on jonkin sortin
romusta kyse.  Olen myös luvannut miehelle että käymme Parolan
panssari museossa kun tiedän että se kiinnostaa miehiä. En kyllä
tajua MIKSI. Vanhoja ruostuneita tai melkein ruostuneitä kaikenmaailman
peltihässäköitä. Nähtiin ne silloin 25 vuotta sitten luulisi riittävän :)
Mutta kaipa minun on (uhrauduttava) täyttettävä hänenkin toiveensa
kun hän tekee niin jatkuvasti minulle.

Antiikkimessut ovat ihanalla paikalla vanhan tilallisen mailla.
Hämmästelen miten joku on voinut keksiä ne tuoda juuri tänne.
Huomaan kuitenkin heti että tavarat ovat todella kalliita,erikoisia
eli antiikkia ei merkkiäkään kirpputorista. No eihän se yllätys ollut
luki kyllä esitteestä. Ihmisiä on paljon mutta murehdin vaikka se ei
olekkaan minulta pois, kuinka vähän ihmiset ostavat. Se mitä me
haemme ei löydy. Siis emme mitään hae, vaan se jokin kutsuu meitä...
Tapaamme tutun myyjän joka kertoo että ihmisiä tulee tänne ympäri
suomen ja tilaisuus on jo kolmatta kertaa. Ei mikään nurkkakauppa siis.

Seuraan sivusilmällä erästä rouvaa. Minua hiukan, no jaa AIKA PALJON
NUOREMPI . Hän tuijottaa ihanaa patsasta jossa ovat tyttö ja poika.
Nainen on kuin vajonnut jonkin moiseen transsiin. Minun tekisi mieli
tönäistä häntä ja sanoa"Ota se, se on kuin tehty teille!" Samalla nainen
palautuu maan pinnalle ja sanoo"Otan tämän, tämä sopii meille!"
Pelästyn melkein naisen puhetta mutta samalla minua naurattaa. Juuri
noin, se kyllä kutsuu sinua jos se on sinulle tarkoitettu!

Messut on nähty ja varovasti kyselen mieheltä haluaisitko sinne Parolaan
mennä. Mielessäni toivon SANO EI! EI EN HALUA!!!! Ja kuin jostain
pilvestä kuulen kuinka hän ihan oikeasti sanoo:"Ei, en halua ollaanhan
me siellä käyty:" JESS, JESS RIEMUITSEN, hänelle tietysti sanon:" Oletko
aivan varma, mennään jos haluat:" Ei, ei hän halunnut!!!!

Päivä on vasta puolillaan voisimme alkaa kotimatkan mutta mies on sitä
mieltä että voisimme piipahtaa Vääksyssä katsomassa ihanan naapurimme
syntymäpaikkaa. Naapuri on kertonut tarinoita kanavasta ne olisi upea
nähdä. No matkaa on vajaa 100 kilometriä eli kivenheitto. Sinne!

Kahvit juomme matkan varrella ihanassa kirppari/ siustuskahvilassa ja hoen
 koko ajan: "EN TARVII MITÄÄN, EN TARVII MITÄÄN!" No lapsenlapsille
luettavaa ei muuta. Omistaja rouva oli niin ystävällinen että olisin
voinut ostaa koko kaupan.

Saavumme Vääksyyn se oli juuri niin kaunis kun olimme kuulleet ja
sielläkin oli sisustuskauppa. Hups!
Kierreltyämme siellä mies ehdotti että voisimme mennä Tampereelle
yöksi koska olin toivonut sitä kerran eikä se silloin onnistunut.
Eikä se onnistunut nytkään... Hän ehdotti että ajetaan vielä Lahteen.
Aloin jo huolestua jaksaako hän ja lupasi jaksaa koska on vasta
lauantai.

Lahdessa hän sitten sai "pistoksen" " Tänne jäädään yöksi, alappa
soitella hotelleja:" minä tein työtä käskettyä ja onnistuihan se.

Vettä ei ollut niinkuin edellisenä iltana. Oli kaupunki ja ihmiset.
Oli seurana paras ihminen mikä voi olla. Kiitollisena tapahtuma
rikkaasta pävästä puhelimme ja nauroimme, kuinka aamulla ei aina
tiedä minne illalla päänsä painaa. Miksi kangistua kaavoihin.
Tee mitä haluat, toteuta toiveitasi ja ELÄ.
Oli aika kilistää tälle päivälle, tälle onnelliselle päivälle....

Silta auki ja silta kiinni. Vesi nousee ja laskee.
Suositten käymään Vääksyssä paljon muutakin löytyy
ihana kahvila, sisustus"taivas" ja luonto.

Pikkureissu 1/3

Tunsin itseni todella laiskaksi ja etsin jälleen kerran tekosyitä miksi
pitäisi alkaa kaapinsiivousta ym. vastavaa työtä jota tehdään lomalla.
Siis työtä jota normaalisti ei ehdi kun mukamas ansiotyö vie ajan.
Tuumailin kuinka helppoja nämä pienet kesäloma matkat ovatkaan olleet
kun vain olen seurannut minulle tarjottavia vinkkejä. Siispä päätin
jälleen kerran tarttua tähän keinoon eli minne mennä viikonloppuna
SAISINKO MERKIN PLIIIS!!!

Taas kerran puhelin naapurin kanssa kuulumisia. He olivat olleet pienellä
matkalla jonka he tekevät melkein joka vuosi johtuen että siihen
sisältyy matka isännän synnyin sijoille. Mukavaa oli ollut ja ilmat
niinkuin nyt kaikilla aivan upeat. Siinä samalla lamppu syttyi pääni
päällä. MENKÄÄ HÄMEENLINNAAN! Okei, mietin mielessäni
mitähän siellä voisi olla mikä meitä kiinnostaisi, en kuitenkaan
saanut ajatusta pois mielestäni eli sinne pitää lahteä. MERKKI
VASTAAN OTETTU!

Perjantai aamuna heräsin aikaisin vaikka olikin loma-aamu.
Tunsin jotenkin nahoissani että reissuun lähdetään ja sitä
enennen vähän sitä normaalia pyykätään, kauppaan, imuroimaan ym..
Sitten ipad auki ja googlettamaan tapahtumia. Nähtävyydet
Hämeenlinna ja seutu.... ANTIIKKIMESSUT! Tämä niin toimii
ja on helppoa. Kysyt vain maailmankaikkeudelta mitä pitää tehdä
ja se vastaa. Mä olen niin TYYTYVÄINEN!
Siltä istumalta tilasin hotellin ja aloin järjestää viikonloppua....

Mies tuli kotiin työstä ja vaikutti silmin nähden helpottuneelta kun
raskas viikko oli takana. Ilmoitin iloisena hänelle että olemme juuri kohta
lähdössä, että voisitko katsoa mitä otat mukaan. Hieman hämillään
hän kysäisee "Voisikohan kahvin juoda ennen lähtöä?" Lupaan sen
hänelle mutta muu saa jäädä että saamme vietää aurinkoista
iltaa Hämeenlinnassa.

Tunti siitä kun mies tuli kotiin olemme jo tien päällä. Kyselen varovasti
harmittako matka häntä ja pahoittelen miten "viiru" on jälleen saanut
yliotteen minusta. Hän vain hymyilee ja sanoo olevansa iloinen että
järjestin reissun. Sovimme että tulemme huomenna antikkimessuilta
kotiin ja hän saa vietää rauhallisen sunnuntain. Tietysti sen jälkeen
kun ruoho on ensin ajettu :)

Parin tunnin ajomatkan jälkeen olemme perillä. Ajamme illalla
vielä Aulangolle. Kävelemme sen rannoilla ja puhelemme kuinka
hauskaa voi olla kun matkaan lähtee tuosta noin ilman sen
kummenpia suunnitelmia.
Palaamme hotellille ja kuulemme siis myös todella KUULEMME
että hotellilla on joku rokkitapahtuma! TOSI KIVA! Respan tyttö
sanoo että saamme osallistua ihan ilmaiseksi. JASSOO! ajattelen..
Näen tytön nauravista silmistä kuinka hän kuvittelee meidät
väsyneet matkalaiset rokkaamassa.

Syömme illallista, Vanajavesi kimaltelee laskevan auringon kanssa
kilpaa. Lämmin tuuli puhaltaa juuri niin sopivasti kuin vain voi puhaltaa
kun mittari näyttää lähes kolmeakymmentä. Mieskin on ihan tyytyväinen
kun lähdimme tänään matkaan, huomenna olemme ajoissa markkinoilla.
Emme mitään osta kunhan katselemme ja nautimme tunnelmasta.
Hotellin huoneesta näkymä on kuin suoraan taulusta. Niin meri
ihminen kuin mies onkaan hän tunnustaa että maisemaa voisi
tuijottaa tuntikausia niin kaunista on.
Rokkikansa alkaa saapua ja musiikki kantautuu myös huoneeseemme
vaikka olemmekin neljännessä kerrokseesa. Me emme sitä tosin
kuulle koska me nukumme jo sitä onnellista untamme..
Valmistautumalla uuteen päivään....

Silmä lepää....