Luminen päivä....

Ensimmäiset lumihiutaleet putoilevat maahan. Ne ovat jotain rännän sekaisia
eivät oikeita hahtuvia, mutta kuitenkin lunta. Hiutaleet takertuvat puiden oksille
ja peittävät vihreän nurmikon. "Syksy on ohi", ne huutavat voitonriemuisena.
Ilmassa on joulun tuntua.

Mies oli aamulla kertonut minulle tulevasta lumesta (taas kerran jäi säätiedotus
katsomatta)joten osasin varautua sen verran , että etsin käsiini rapan, harjan
ja hansikkaat. Niillä selviän aika pitkälle.

Töistä kun lähdin olin suunnattoman iloinen, ettei sitä valkoista "töhnää"
ollut kovinkaan paljon, mutta kuitenkin riittävästi. Siinä samassa huomasin
jotta pikku kengät kannattaisi talven tullen vaihtaa asianmukaisiin jalkineisiin.
Hauskaa hypellä lumessa kun kengät sukkia myöten märkinä. Niin ja pipo
tai hattu tai vaikkapa hupputakki olisi myös aika hyvä hankinta. Miten
voi naisihminen joka on elänyt jo kymmeniä ja taas kymmeniä talvia
pukeutua tällälailla. Itse olen sitä mieltä että osasyy on se kun autolla
liikkuu niin ei tarvitse aina olla täyspakkausta päällä.....

Mies on ensimmäistä talvea vapaaherrana. Olen suunnattoman iloinen kun
tämä talkkari vuoro siirtyi hänelle muutamaksi VUODEKSI!
Voinhan minäkin sitä lunta lapioida, mutta vain silloin kun MINULLE
SOPII. Sitä odotellessa..... Tiedän senkin että se on hyvää urheilua,
urheilkoon ukko välillä , tuumailen.....

Mies kertoo kuinka tasan kello kolmetoista alkoi satamaan. Hän katseli
ulos ikkunasta ja muisteli kuinka monena talvena hän oli liukastellut
lumessa ja repinyt raskaita taakkoja hangessa. Kuinka iän karttuessa
hän oli jaksanut vain siksi, että tiesi miten lumen jälkeen tulee aina kesä.
Nyt ne ajat olivat vain muistoja ja siksi hän oli ihan VAPAAEHTOISESTI
pukenut lenkkivaatteet päällensä ja lähtenyt lenkille. Siis lumipyryssä!
Hän oli kävellyt puolitoista tuntia ja nauttinut joka hetkestä.

Jokaikisellä pihalla jossa asuu lapsia on lumi-ukko. Miten ihmeessä
ne ehtivätkin tekemään sellaisen suhteellisen pienestä määrästä
lunta. Se on aivan kuin muistomerkki joka pitää pystyttää kun
jotain merkittävää tapahtuu. Siitä kohtaa josta ukon tekolunta
ei ole otettu, on maassa kuvia lumienkeleistä.
Luonto herää valoon ja lapset ja monet aikuisetkin. Itse en kuulu
niihin ihmisiin. Sallin kyllä mielelläni sen lumen, jotta lapsilla
olisi ulkona jotain tekemistä ja jos joku nyt välttämättä tykkää
hiihtää niin hiihtäköön minun puolestani. Lunta voisi tulla
vain nurmikoille ei ajoteille.

Lumi toi ehkä lisää potkua joulu valmisteluille. Verhot tuli vaihdettua.
Kuusta ei kuulemma vielä tuoda sisään, niin laitoin kuusen oksia
maljakoihin ja vähän niitä sitten koristelin. Hyvä niinkin...
Yhden sunnuntaipäivän siinä sitten huhkin ja hämmästelin
mitä kummaa taas olen viime jouluna ostanut, siis koristeita.
Joka vuosi pitää olla perinteitä ja jotain erillaistakin, ei välttämättä
ostettua vaan itse tehtyä tai siis mies on tehnyt.
Laitoin hänet askartelemaan enkeitä, mutta nyt sain vastauksen
"ei onnistu". Vähän siinä hämmästelin, hänestä joku raja pitää
kuitenkin olla......

Lumi suli ja lämpö palasi jälleen kyläämme ja luultavasti melkein
koko maahan. Taivas, ilma ja maa ovat kaikki saman värisiä.
Älä murehdi joulu tulee silti oli maassa mitä hyvänsä. Joulu
valon juhla lähestyy. Valmistellaan joulua ja tuodaan sitä
valoa ja iloa ihan muuten vaan kanssa kulkijoille.
Minä ainakin nautin täysillä tästä onnellisesta joulun ajasta
ja juoksen jälleen pikku kengissä kunnes jonain päivänä
huomaan taas olevani umpihangessa sukat märkinä.....

Meidän pihalle on ilmestynyt uusi punainen mökki. Kuvassa ei juuri nyt ole asukkaita,mutta
kovasti on mieluinen ollut :)

Ensimmäinen joulun kukkakin jo täydessä loistossaan. Onneksi riittää nuppuja vielä.

Joululahja ostoksilla......

Tuntui että kaikki mahdolliset kaupat lähettivät kilvan postilaatikkoomme
erillaisia tarjousvinkkejään. Lupaukset alennuksista  olivat noin 15-50 %
tavarasta riippuen. Päätin ottaa kaiken irti tarjouksista ja todella verrata
kuka antaa minulle haluamani tuotteet kaikkein edullisemmin.

Leikkasin talteen kuponkeja joissa luvattiin prosentti alennuksia.
Tulostin kuponkeja joilla saisi alennuksia ja kirjoitin lapulle
jotta muistaisin mistä ja mitä maksaa missäkin. Olin varustautunut
niin hyvin kuin suinkin operaatioon " hyvät kaupat pienellä vaivalla!"

Olimme muutamaa päivää aikaisemmin käyneet vähän tutkailemassa mitä
kenelläkin on tarjolla ja samalla katselemassa mistäköhän kukakin
pitäisi. Olin vaatinut ettemme osta erästä lahjaa citymarketista, kun haluan
nähdä mitä se maksaa muualla. Mies vaati hankkimaan sen heti , mutta
en antanut periksi. KATSELLAAN tivasin ja hän myöntyi.
Kun sitten seuraavat päivät tutkailin kilpailevissa liikkeissä en löytänyt
kyseistä tavaraa mistään. Hikikarpalot otsalla kerroin miehelle, että
näin pääsi käymään. Voiton riemuisena hän tokaisi välittömästi:"MITÄ
MINÄ SANOIN OSTETAAN SE!" No ehkä mainitsit, tuumailin hiljaa
mielessäni. Hänen ilmeensä oli kyllä sellainen, että minun pitäisi tässä
nyt alkaa leluksi muuttumaan...

Vapaapäivän aamuna päätin jotta lähdetään ostoksille ajoissa.
Herätän miehen. Hän syö rauhassa aamupalansa.
Kyselen varovasti voidaanko lähteä pikapuolin.
Kuulen muminaa, mutta ymmärrän sen myöntymiseksi.
Mies lukee lehteä kaikessa rauhassa.
Vihjaan että olen valmis ja varovasti kyselen:"Kestääkö kauan?
"Ei  kestä" oli vastaus. Tuumailen mielessäni kuka sen keksi
jotta naiset ovat hitaita kun pitäisi jonnekin lähteä.
Kuulen hetken päästä miten hän höpöttää yksinään "Laittaisinko tuon
paidan vai pistäisikö nämä housut tai farkut!" HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ
sanon ehkä liiankin lujaa. No kivahan se on siistin miehen kanssa kävellä
ei siinä mitään, mutta M E N N Ä Ä N ! ! !

Vaadin miestä ajamaan heti paikalliseen citymarkettin ja suurin piirtein
juoksin leluosastolle ja hyllyjen väliin josko siellä vielä olisi kyseinen lelu.
Nyt oli vuorostaan minä joka puhisin:"MITÄ MINÄ SANOIN ei niitä
kukaan vielä osta!" Samalla huokaisin niin syvään kuin vain voin ja toivoin
ettei mies huomaa.
Teimme hyviä ostoksia ja kassan jälkeen olimme samaa mieltä HALVALLA
SAATIIN JA KAIKKI!

Seuraavaksi kirjakauppaan. Kasa kirjoja syliin ja kassalle. Kaikki mahdolliset
kupongit tiskiin. Sitten  kassa alkaa vielä puhella miten heillä on sitä ja sitä
ja miten edullisesti. Eikun lasku uusiksi, eikä kestä kauan jos sattuu olemaan
harjoittelija. Kaikkihan me joskus ollaan harjoittelijoita......miks just nyt???......
Mutta halvalla saatiin ja tyytyväisiä oltiin.

Päätimme poiketa kahvilla ja syödä voileivät.  En ole koskaan syönyt
moista tavaratalon kahviossa. Hinta aivan minimi ja maku loistava.

Yksi kauppa piti vielä käydä. Onneksi kahvi piristi hieman. Mies jatkoi
innostuneena lahjojen tarkastelua ja oli valmis tekemään jo monta kauppaa.
Minä laahustin väsyneenä perässä .
Silmät alkoivat kuitenkin kirkastua pikku hiljaa kun lähestyimme naisten
vaateosastoa. Olen kuitenkin jo aikaisin syksyllä päättänyt
etten tarvitse mitään. Sellaisia juhlia ei tule etteikö kaapista päälle pantavaa
löydy.  Jostain kumman syystä kuitenkin eräs mekko melkein pomppasi
eteeni ja suorastaan vaati että sovitan sitä. Vastusteluista huolimatta löysin
itseni pukukopista ja olimme ihan loistava pari mielestäni....
Tulin kopista ja juuri kun olin viemässä tätä takaisin kuulen äänen takaani:"
Ehdottomasti otat sen!" sanoo mies. Jos mies sanoo näin  onhan se uskottava
vai mitä ?

Matkalla kotiin teimme "inventaariota" kaikista hankinnoista ja olimme
vieläkin sitä mieltä että hyvät kaupat teimme. Minä hieman häpeilin
sitä mekko kauppaa, että siihen se etu sitten taisi mennä. Mies senkun
lohduttaa:" Hyvää mieltä tällä reissulla ollaan saatu monelle roppakaupalla
kaipa sitä saapi vähän itselle:"
Niinpä sekin on ihan totta , olen samaa mieltä. Viisas on tuo mies, JOSKUS.....

Muutama lahja on vielä hankkimatta. Sen kyllä voin sanoa, että tarkkana
saa olla jos todella löytää sen edullisimman hinnan samasta tavarasta.
Töitä pitää sen eteen tehdä ja töppösiä toisen eteen myös. En yhtään ihmettele
jos nuoret verkkokaupasta paljon ostavat, kotisohvalla vertaillaan hintoja. Viisasta.
Jos hankit lahjoja toivon hyviä kauppoja.
Joku taas ajattelee etteivät ne lahjat noin tärkeitä voi olla yhdessä olo on tärkeämpää.
Totta sekin, mutta lahjat vaan on KIVOJA ja varsinkin nautin niiden antamisesta.
Nautin myös joulun valmisteluista joten lähdenkin tästä hääräilemään
sitä onnellista touhuiluani....

Enkeli kokoelmani lisääntyi taas yhdellä, kiitos ystäväni. 

Asioilla on aina kaksi puolta....

Olin kirjoittanut ipadin "muistiinpanot"kohtaan lauseen joka laittoi minut tuumailemaan.

"Vastustamme usein tilannetta joka ei satu miellyttämään meitä."

Tuntuuko tutulta? Tiedän että joku ajattelee välittömästi "En todellakaan ja miksi?"
Sinä nyt satut olemaan niin impulsiivinen ja sillä siisti. Toiset nyt vaan ovat.
Ihailen näitä ihmisiä suunattomasti ja maailmankaikkeus tarvitsee
juuri näitä ihmisiä. Näitä ihmisiä luomaan uutta ja olemaan tehokkaita
ja viemään rattaita eteenpäin.Kannustamaan,tukemaan, luomaan
tulevaisuutta.

On myös muita/meitä siis mihin myös itse kuulun, joita rutiinien rikkominen
tuottaa aina jonkin sorttista tuskaa. Vaikka peräänkuulutankin aina että
pitäisi tehdä joka päivä joku asia toisin , niin sen asian yleensä
tekee toisin mikä miellyttää. Hankalaa ja monimutkaista vai kuinka?
Sitä vaan tuumailen tässä eräänä päivänä että ASIOILLA ON AINA
KAKSI PUOLTA.

Ajattelin että olemme sen verran lähellä joulua, että alan postaamaan
joka ikinen päivä.  Hehkutan tätä joulua niin paljon että jokainen
ymmärtää kuinka ihanaa aikaa se on minulle. Otan kuvia senkun kerkiän
kaiken maailman tontuista ja enkeleistä. Laitan miehen hakemaan
kuusen ja koristelemaan sen ja taas kuvaan. Lähetän joulukortit
ennenkuin kukaan edes tajuaa, että ne pitää lähettää. Tietysti
ryntään heti ensimmäisenä vapaapäivänä kauppaan ostamaan
kaikki joululahjat mitä olen ajatellut ostavani......
Vaan ajattelinkin asiaa uudelleen....
Ystävä saa romahduksen kaikista näistä puheistani. Hän "vihaa"
joulua ja hänellä on siihen syynsä.
Toinen menettää yö unensa koska joulu on töissä niin raskasta
aikaa, että tuskin pystyy yöllä aivojansa leputtamaan, kun kinkut
juoksee uniinkin.
Kolmas haluaa ehdottomasti viettää joulunsa jossain lämpimässä.
Ihan sama missä, kunhan varpaiden alla on kuumaa hiekkaa ja
lasissa jotain muuta kuin kuumaa glögiä. Hänen mielestään siat
voivat juosta mielummin pellolla kuin hänen perintölautasilleen.
Niinhän se on että ASIOILLA ON AINA KAKSI PUOLTA.

Tänä päivänä minulla ja varmasti monella muullakin on paljon
kiireitä. Luvattuja tapaamisia on vaikea järjestää. Aikatauluttamista
koko elämä. Ystävien tapaaminen on jäänyt vähemmälle ja podemme
huonoa omaatuntoa. Päivät kuluu ja viikot vierii. Ajatukset pyörii
mielessä, jotta PITÄISI, PITÄISI....
Kun vihdoin ja viimein saan aikaiseksi kutsua jonkun meille en
sitten suostu avaamaan ovea muutamaan tuntiin ja vieraat saavat
vaikeroida ja haukotella tuoleissamme aivan rauhassa.
Väsymisen valittelu on aivan turhaa ja sitten se iän ikuinen
selitys, että MINÄ siis MINÄ joka olen heidät kutsunut olen
se väsynyt. Väsynyt milloin mistäkin, töistä tai heistä.
Yritykselleni keittää kahvia vielä toisenkin kerran illan aikana, saan
yleensä hirveän ryöpyn "EI MEIDÄN TAKIA!" Voi veljet
juuri heidän ja tietysti ihan vähän itsemmekin takia haluan sen tehdä....
Olen kyllä alkanut vakavasti pohtia että pitäisikö se ovi sittenkin
avata vähän aikaisemmin, jospa ne vieraat eivät viidykkään meillä
koska ASIOILLA ON AINA KAKSI PUOLTA.....


Yritän opetella etten vastustaisi tilanteita jotka eivät aina ole
niin miellyttäviä. Yritän ottaa niistä sen ilon minkä niistä saa, koska
olen varma että sinnekin se ilo on piilotettu.
Yritän opetella olemaan kuin lapsi joka hyppää vesilätäkköön ja
nauttii kun vesi lentää nenänpäähän asti.
Yritän opetella ymmärtämään häntä joka haluaa paukkuvaan pakkaseen
vaikka vaihtoehto olisi auringon lämmittävät säteet.
Yritän muistaa että ASIOILLA ON AINA KAKSI PUOLTA.
Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee. Välillä on vaikeaa ja joskus
tosi vaikeaa, myös minulla.... Se onko se onnellista pitää päättää ihan
itse....Aina löytyy jokin syy olla onnellinen...

Valoa pimeneviin iltoihin....ole hyvä :)

Valmistelut on alkaneet....

Meillä hääräillään taas kovasti. Se että kuka hääräilee ja kuka
suunnittelee ei varmasti ole mitään epäselvyyttä. Jokainen
tekee mitä osaa ja se joka osaa myös tekee.
Joulu lähestyy ja kaikenmoinen koristelu into kutkuttaa
niin ettei malta odottaa edes kuun loppuun. Yleensä
aloitan marraskuussa laittamaan vaivihkaa sinne tänne
jotain pientä. Varmaan se alkaa niistä valoista, kynttilöitä
kun meillä poltetaan ympäri vuoden. Tyynyt ja verhotkin
voi laittaa tosi aikaisin, meillä kun ei enää tontut hypi
ikkunoissa. Meidän pienet tontut(lapsenlapset) kun saapuvat vasta
jouluna, niin on silloin sitten ihan eläviä tonttuja
jotka hyppii seinille ja ikkunoille.

Tänään sainkin sitten päähäni että mies saa tehdä kuusikranssin
oveen ja just nyt ja heti. Hän nyt minut tuntien tiesi että
se pitää tänään tehdä (onneksi) kun sitä ehdotin.
Siis kauniisti ehdotin:"Sitten kun ehdit, kiva jos tällä viikolla!"
Hän ehdotti josko lähdettäisiin lenkille, niin hän voisi
jotain oksia ottaa jotka taipuisivat renkaan pohjaksi.
Lauseen lopussa seisoin ulko-ovella häntä odottamassa.
Lenkki teki tosi hyvää, vaikka puhisin enemmän kuin koskaan.
Viikon sairastelu oli jättänyt kuntoon heti aika loven.
Onneksi hän malttoi välillä pysähtyä ja ottaa niitä oksia
niin sain levättyä ja vedettyä henkeä oikein kunnolla.
En uskaltanut valittaa, koska minun asiallanihan nyt ollaan.

Siitä se sitten lähti se askarteleminen. Ajattelin että onhan se hassua että on tekeväinen talossa
miten ihmeessä minä joka vuosi olen tällaisen jostain ostanut ja sitten itse vähän tuunaillut.
Tarvikket tuosta lähimetsästä ja kuusia on vaikka muille jakaa omalla pihalla.
Olin heti sitä mieltä , että mies saa ruveta näitä tekemään oikein urakalla minä
hoidan sitten sen rahastamisen. En oikein ymmärtänyt miksi hän vain nauroi.

Minä sisällä hääräilin ruokapuuhissani kun hän tuo Vapaaherrani ulkosalla sormet
huurteessa väkersi vaimolleen ovikranssia.
Välillä hän ilmestyi ikkunan taakse varmistamaan oliko tekele oikean kokoinen.
Minä puolestani nyökyttelin tai puristin päätäni. Tässä kohtaa oli
ihan pakko sanoa että hieman olisi vielä parantamisen varaa. Pelkäsin
kyllä josko loukkaisin hänen taiteilija lahjojaan. Tapansa mukaan hän
vaan nauroi ja sanoi sen olevan ihan kesken. HYVÄ!....tuumailin....

Ruoka tuli valmiiksi ja niin kranssikin.

Mumma on taas onnellinen kun ovikranssi toivottaa joulu valmistelut alkaneeksi.
Kyllä näitä kehtaisi myytäväksi tehdä , vai mitä ?


Ruoka on syöty ja istahdan "tuumaustuoliini".Katselen miten linnut harakat,muutama
närhi ja lauma pikkulintuja, tinttejä sun muita mitä en edes tunne, hyppivät
iloisesti unkarinsireenissä. Mies on laittanut niille ruokaa, minun vastusteluistani
huolimatta. Olin sitä mieltä ettei aloitettasi ruokintaa liian aikaisin
koska luonnossa on vielä syötävää. Kun pakkaset saapuvat niin sitten vasta.
Oli yksi pakkas yö niin mies vauhdilla kauppaan ja ostamaan koko
repertuaari niille pikku visertäjille. Seuraavat päivät olivatkin sitten
lämpiä, mutta miespä ei raaskinnutkaan lopettaa ruokintaa.
Minä melkein kuulin miten ne siellä nauroivat hänelle kun hän täyttää
kepot ne syövät ne porukalla päivässä tyhjäksi.
Tarkemmin kun katselee kun hän täyttää siemenkoppaa voi nähdä
kuinka lintu lentää aivan hänen lähelleen. Istuisi varmasti olkapäälle
jos vain uskaltaisi. Selvästi näkee että se tuntee ruokkijansa ja
jotenkin tuntuu että ruokkijakin sen.....

Ajattelin vielä laittaa sellaisen tähden tuonne ikkunaan ja vähän
valopalloja myös, kyntteliköt saa vielä odottaa. Tosin yksi on
jo laitettu mutta se on tuonne metsään päin niin sitä ei muut näe.
Tuonne tielle päin oleville ikkunoille laitan sitten pikkujouluna.
Siinäpä sitä sitten taas pikuisen joulun odotusta. Huomenna laitan....
ja sitten laitan....no niin kaipa ne siitä, on vaan niin ihanaa aikaa...

Tällaista tuumailua tänään, toiset tykkää joulusta ja toiset melkein
vihaa sitä.Sitä tässä eräänä päivänä tuumailinkin, nimittäin
sitä että ASIOILLA ON AINA KAKSI PUOLTA. Mutta siitä
sitten joskus tuonnempana kunhan ehdin kirjoitella.
Nyt toivottelen sulle ihanaa ja onnellista joulun odotusta ja
ihan tavallista onnellista elämää...

Mun Päivä!

Kello ei soi tänäkään aamuna. Ei siinä mitään vikaa ole
herään vaan ennen kuin se ehtii soimaan. Tänä aamuna olen
todella väsynyt, jostain kumman syystä olen "päivystänyt"
kelloa melkein koko yön.Ensimmäisen kerran noin kahdelta
ja siitä sitten tunnin tai puolentunnin välein.
Jätän makuuhuoneen oven tarkoituksella auki, koska miehen
pitäisi myös herätä kohta puolin. Ensitöikseni nappaan
yön yli tekeytyneen taikinan pöydälle, kääntelen pari kertaa ja jätän sen siihen
vielä nousemaan. Uuni päälle ja padat uuniin. Tässä
välissä sitten voinkin lähteä postilaatikolle.
Väsyneenä lompsin laatikolle , hiljainen aamu kuten aina.
Tässä kylässä nukutaan pitkään, hyvä unisia kaikki.

Mitähän tänään kehittelisi näitä töitä itselleen kun tuo
mieskin lähtee sinne nuorten luo. Aivot työskentelevät
tiiviisti ja vihjailevat koko ajan tekemättömistä töistä.
No niitä nyt on kerääntynyt kun tämä viikko on mennyt
lähinnä sairastaessa eli edestään löytää jne...

Mies tekee lähtöä, laitan vielä tuoreen leivän hänelle
mukaan tuliaisiksi. Hän kyselee varovasti miten aioin päiväni viettää
menenkö jonnekin , saanko ajan kulumaan.
Kerron hänelle tekemättömistä töistä ja hänkin
on sitä mieltä että taitaa aika loppua kesken.Siis tosiaan
aika loppua kesken,mietin. SIIS MUN OMA AIKA!
Toden totta tänään on MUN PÄIVÄ!

Siitä alkaen kun miehestä tuli Vapaaherra mulla ei ole
ollut omaa aikaa vaan se on MEIDÄN AIKA! Ei siinä
ettenkö nauttisi siitäkin koska sitä meillä on ollut tosi
vähän koko yhteisen historian aikana. Liian vähän.

Vilkuttelen jo vähän liiankin innostuneena miehelle,että
hei vaan ja menoks ja paljon rakkaita terveisiä.

Ensimmäisenä ohjelmassa saunan ja kylpyhuoneen pesu.
HEITÄN pesuaineet seinille ja tuskin maltan odottaa,jotta
pääsen kuuramaan. Niskassa takoo koko ajan MUN PÄIVÄ!
Sen pitää olla jotain muutakin kuin kuuraamista.

Nopeus ennätys varmaan tuli pesussa ja lihakset kasvoi ainakin
kahdella sentillä sen verran rajua oli pesu.
Olen matkalla hautausmaalle viemään kynttilöitä.
Sytytän kynttilän omalle isälleni ja veljenpojalle, nuorelle
isälle joka nukkui pois ihan liian aikaisin. Tuumailen kuinka
lepää siinä kaksi isää niin erillaisia olivat heidän elämänsä....
Tunteellisen hetken jälkeen kipittelen vielä appeni haudalle
kynttilä kädessä.

Ehdottomasti kotiin on ajatukseni, jossain sisällä kun joku
jo ehti huutamaan"Voit mennä Shoppailemaan!" Vastasin
heti jämäkästi."EN TARVII MITÄÄN!" Ääni hiljeni,uskoikohan ...

Seuraavaksi imurointia ja vauhdilla. Tuntui että koko ajan omatunto
huusi. Ota kunnolla! No otinhan minä, ainakin aikaa kului....
Takaraivossa kolkutti MUN PÄIVÄ!

Olin kehuskellut illalla miehelle miten aion siivota kaikki
astia kaapit , niin keittiössä kun ohohuoneessa. Miten ihmeessä
mä selitän etten siivonnutkaan. No en selitä vaan toimeen.
Mä niin nautin tästä omasta siivous ajasta, puhisin jossain välissä....

Kaapit tuli siivottua ja onnittelin itseäni miten olinkaan taas
pystynyt luopumaan muutamasta keposta, rakkasta reseptistä,
kasasta vanhoja kalentereja, muutamasta kuivuneesta kynästä
ja ja.....

Kun tyhjennän pesukonetta (siis senkin laitoin jossain välissä päälle)
huomaan kasan puhtaita pyykkejä. Silitän ne huomenna. Ennenkuin
ajatus kunnolla edes katkeaa, omatunto jo huutaa mitä minun
pitäisi huomenna tehdä sekä opastaa"jos teet tänään huomenna huilaat."
Päätän noudattaa sen ehdotusta, vaikka hieman mietin kukahan
ne nyt märät pyykit sitten huomenna silittää.

Ruokatauko! Aion nauttia kaikessa rauhassa ateriani. Tosin
tuli mieleen pari työjuttua mitä myös pitäisi tehdä. Teen ne nyt
niin sitten voin aloittaa aikaisemmin sen MUN PÄIVÄN.
Huomaan jääkaapissa kermavaahtoa jota on jäänyt synttäreiltäni
ja päätän syödä sitä rahkan ja marjojen kanssa. Mä niin
herkuttelen, enkä jätä mitään miehelle.
Jätän kuitenkin....

Ajattelen vielä valmistella huomiselle ruokaa niin on sekin
sitten huomisesta pois ja voin seurustella sen päivänsankarin
kanssa.
Astianpesu kone lopettaa käyntinsä ja kerään astiat kaapeihin.
Vessa pitää vielä pestä ja läksyjäkin olisi hyvä kerrata.....

Sytyttelen kynttilöitä ympäriinsä. Päätän että kirjoitan vielä
SULLE miten meni MUN PÄIVÄ!
Tuntuu hiljaiselta kun mies on poissa.
Alan tarkkailla kelloa ja pohtia koska hän on lähtenyt
ja milloin hän on kotona. Kello kuluu ja pääsen kirjoituksen
loppuun , en tunnusta olevani huolissani koska olen
päättänyt että tämä on MUN PÄIVÄ. Nautin siitä niinkuin
niistä päivistä kun olemme yhdessä.
Nappaan tietokoneeni ja käperryn sohvan nurkkaan, päätän
päivittää facebookin ja lukea sähköpostit ym. Palkaksi
nappaan rivin fazerin suklaata, siitä miehen levystä.
Avaan tietokoneen ja ovi avautuu, aina yhtä reipas
pappa huikkaa heit ja kysyy:"Miten meni sun oma aika?"
Ihan hyvin naureskelen. Itse asiassa kun tarkemmin ajattelen
tänään ja ihan joka päivä on se MUN PÄIVÄ.
MUN PÄIVÄT ne on niitä tavallisia onnellisia päiviä......

Aamupuhteita :) On muuten makoisia leipiä , toinen paistui padassa ja toinen kattilassa :)

Tahdonvoimaa.....

Muistan kuin eilisen päivän sen vuoden kun muutimme maalta
kaupunkiin. Ensimmäinen vuosi oli kuin satua, unelma
kaupunkiin muutosta oli totta ja maalaistyttö oli kaikista
asioista vähän pyörällä päästään, niin oli myös elimistönikin.
Ei ollut oman lehmän maitoa, ei oman maan juureksia, perunoista
puhumattakaan. Muutto kun oli kesäkuussa niin sen
vuoden satoa ei ollut. Maaseudun tutut "pöpöt" jäi sinne
ja kirjaimellisesti kaupungin "pöpöt" halusivat tutustua
minuun oikein kunnolla. Ensimmäinen vapaa syksyllä
kun tuli, sitä en oikein kunnolla muista mutta luultavammin se
oli pyhämiesten päivän aikaa, olin kovassa kuumeessa.
Seuraavaksi tulikin sitten joulu sama peli jatkui, tuli
hiihtoloma,tuli pääsiäinen ja muita viikonloppuja.
Olin aina sairas kuumeessa ja jotain muuta. Kun viimein
tuli juhannus olin kovassa kuumeessa  ja lisäksi minulla oli
tuhkarokko johon sain penisiliiniä.
Sille olinkin sitten ALLERGINEN ja
sen seurauksena vietin viikon sairaalassa ja toipuminen kesti
melkein koko kesän. Kun kerroin äidille miten pikku lintu tuli
ikkunani taakse koputtelemaan, äiti oli aivan varma etten selviä tästä....
Selvisin kuitenkin mutten halunnut enää koskaan sairastua
vuosi oli ollut niin rankka.
Siitä alkoi paraneminen , tuntui että se oli tahdonvoimaa....

Joskus työssä tulee eteen aikoja jolloin kyllästyminen on
niin käsin kosketeltavaa ettei ulos pääsyä ole. Ajattelemme
että lopputilin ottaminen ei tuo ratkaisua ja taloudellinen
tilanne ei sitä salli. Tänä päivänä varsinkin ...
Mutta on myös ihmisiä jotka ovat rohkeita ja vaikka ehkä
tämä pelkokin on mukana he tekevät sen kaikesta huolimatta ja
kas kummaaa asiat järjestyvät. Ainahan asiat järjestyy tavalla
tai toisella. Mutta on myös ihmisiä joiden asiat eivät palaa
enää koskaan turvalliseen uomaansa ja vaikka he kuinka
toivovat että voisivat perua muutoksensa, se on myöhäistä....
Minä kuuluin siihen ensimmäiseen ryhmään rutisin ja ruikutin.
Tuli aamu jolloin istuin paikallisessa bussissa ja rukoilin
että joku kaappaisi tämän bussin kun en kerran sairaaksikaan
tullut, mitä olin koko aamun toivonut. Toivonut että olisin
saanut edes viikon sairasloman ja voinut levätä tästä työstä.
Joku kumma "niksaus" jäi kuitenkin voimaan ja sain
kerrottua esimiehelleni etten jaksa/ halua enää tehdä tätä
työtä. En kuitenkaan haluaisi pois talosta ,koska ei siinä
mitään vikaa ollut mutta kerroin myös ymmärtäväni
jos minua ei voitaisi sijoitaa muihin töihin.
Esimies oli ymmärtäväinen ja sijoitti minut aivan uuteen
ympäristöön. Se oli yksi elämäni parhaista työvuosista.
Harmitus tuli vasta sitten kun laman myllerryksessä
se loppui. Silti voin sanoa etttä ilman sitä loppua en olisi
nyt tässä, tässä työssä mitä rakastan.
Näin jälkeen voin ajatella, onneksi oli sitä tahdonvoimaa......

Kaikki lehdet on luettu, tietokonetta selattu niin että
silmiä väsyttää . SIIS HÄDIN TUSKIN JAKSAN TÄTÄ KIRJOITTAA :)
Torkuttu niin että pelkään etten kohta nuku yöllä.
Kähisin muutaman päivän töissä sillä seurauksella
että ääni lähti lähes kokonaan. Tuntui ettei jaksa hengittää
keuhkot toimivat vain puolella teholla.
Oma työni ei ole sen tärkeämpää kuin toistenkaan työt,
enkä minä sen kummempi kuin muutkaan. Erona on
vain se että minulla ei ole sijaista, enkä voi paikata
päivää koska työ tehdään tänään tässä ja juuri tässä.
"Yleisön" ja perheeni painostuksesta menin kuitenkin
lääkäriin.
Diagnoosi oli äänihuulten tulehdus,angiina,keuhkoputkentulehdus,
alkava korvatulehtus ja kuume. Arvasin osan mutta silti HARMITTI!
Varmasti harmitti esimiestäkin, silti hän jaksoi sanoa minulle:" Ei
sinuun paljoa muuta olisi mahtunutkaan"
Työt jää tekemättä sille ei voi mitään vaikka HARMITTAA.
Tuumailen miten eri elämän tilanteita voi tulla, joskus
sitä haluaa sairastua ja joskus haluaa ehdottomasti pysyä
terveenä.
Minä lähden nyt päivä-unille toipumaan ja etsimään sitä
tahdonvoimaa jotta voin taas entistä ehompana palata
normaaliin elämääni, siihen onnelliseen elämääni.....

Enkeleitä päiväänne pysykää terveinä . Rakkaudella Mumma....

Elokuvissa.....

Silmiini osuu paikallislehden ilmoitus elokuva illasta. Hassua miten en ennen
ole sen kummemmin reagoinut niihin. Toki olen huomannut että
siellä jonkin sortin teatteri on, mutta pakko tunnustaa asenne
on ollut hieman epäluuloinen.
Päätän muuttaa asennetta ja kerta heitolla. Sitä on ehdottomasti
kannatettava. Miksi lähteä suureen Turkuun hakemaan parkkipaikkoja
epätoivoisesti ja matkakin viereiseen kaupunkiin on puolet
lyhyempi.
Ilmoitan miehelle että haluaisin pitkästä aikaa elokuviin ja kysäisen
ihan vaan muodonvuoksi (olinhan päättänyt että sinne mennään :) )
olisiko hän innostunut. " Juu mennään vaan ", oli vastaus sen
koommin hän ei kysynyt mitä katsomaan tai minne. Sanoin kuitenkin
että sunnuntai-iltana mennään varaudu siihen. Vastaus taisi jäädä
ilmoihin pyörimään....

Kun sunnuntai-iltana  pöyhisin tukkaani ja kaivoin käsilaukkuani
kaapista mies hämmästeli olinko menossa jonnekin? Minä
puolestani hämmästelin hänen verkkarihousu lookkiaan.
Hän joka ei lähtisi niissä edes lähikauppaan. Kun sitten
muistutin häntä sovitusta elokuva illasta, sain ilokseni
seurara jälleen kerran miten vaatteitten vaihto tapahtuu
maailman ennätys vauhtia. Eikun matkaan.....

Koska tapanamme on olla ajoissa niin sitä se oli tälläkin
kertaa, vaikka olimme mukamas lähteneet "viime tipassa".
Parkkipaikalla oli muutama auto ja huomasin että niissä
istui pariskuntia, emme sittenkään olleet ensimmäisiä.
Huomasin että joku tulee avaamaan ovia ja halusin
ehdottomasti lähteä sisälle. Oli lämmin ilta ja mies jäi
kävelemään vielä pihalle kun minä rymistelin ensimmäisenä
asiakkaana sisälle. Kuin varmistaen jotta varmasti
näen kaiken mitä näkemistä on.
Ystävällinen lipunmyyjä selittää ettei ole paikkalippuja
joten paikan voi valita itse. Hän kertoo myös ettei odota
suurta yleisö ryntäystä koska kuvaa on ollut katsomassa
jo yli tuhat katsojaa. Minä puolestani näen silmissäni
kuinka yritän epätoivoisesti rynniä ovesta sisään ja toivoa ettei
tarvitsisi etupenkillä istua. Kaikki pienet ihmiset tuuppivat
ja ohittavat minut minun kainaloitteni alapuolelta.
Palaan todellisuuteen ja kiitän lipusta. Lippu on pieni
paperin palanen ja siinä lukee KAKSI HENKILÖÄ.
Puhelemme myyjän kanssa vielä niitä ja näitä, huomaamme
viimein olevamme melkein naapureita. Vaikka kova
puhumaan olenkin,mutta tällaiseen ei olisi ollut
mahdollisuus isossa elokuvateatterissa. Mikä tunnelma tuumailen....
Niin ja suklaakarkkeja niitä pitää vielä ostaa on miehen
ehdoton vaatimus...

Katselen hymyissä suin teatterin aulaa. Valkoiset penki kiertävät
aulan seinän vierustaa. Keskellä aulaa on pieniä pöytiä
ja jokaisen pöydän ympärillä on neljä tuolia. Pöydillä
on muodikkaat liinat joissa on ihania tähtiä. Suloista!
Huomaan myös muutaman paikallislehden, tosin ne
ovat jo viikon vanhoja mutta ei sekään tunnu haittaavan.
Aula on kuin ohohuone todella kodikas.
Ihanat  vanhat puuovet ovat kuin "nappi
silmään" tähän tilaan. Seinillä filmitähtien kuvia tosin
en tunne ketään.(En myöskään ole asiantuntija)
Kuvat vaikuttavat viisi- kenties kuusikymmentä
luvun kuvilta, mutta ei ole Marilyniä ei Bogarttia, Elviksestä
puhumattakaan.

Aula alkaa pikku hiljaa täyttymään ihmisistä. Pariskuntia
sellaisia meidän ikäisiä, muutama nuorempikin sentään löytyy
joukosta. Ovet avautuvat ja kuin käskystä kaikki menevät
sisään rauhallisesti ilman minkään näköistä ryntäystä.
Tosin ensimmäisenä tulimme sisään mutta jonkun
näköinen barrikaadi siihen oven eteen tuli koska meidän
vuoromme mennä siirtyi jonkin verran.
Sali oli kodikas kuin mikä ja siinä mielessäni jo tuumailin
jos joskus taas elokuviin lähden niin tänne tulen.
Seinillä oli mainos paikkoja ainakin kuudelle ja niistä
valitettavasti oli täytetty vain kolme. Mielessäni toivoin
että kaikki tulee täyteen, koska varmasti kaikki tuotto
on tarpeellista tällaiselle pienelle teatterille.

Esityksen jälkeen ihmiset lipuivat ulos yhtä kauniisti
kuin sisällekin. Huikkasin vielä lipunmyyjä tytölle
joka avasi ovet että "Tykkäsin!"
Pihalla tönötti ihana nakkikioski sellainen vanhan aikainen.
Mies pohti ostaisko jotain, olin sitä mieltä että ei mulle
kiitos mutta osta vaan itsellesi. Hän jätti ostamatta ja
niin teki moni muukin, sitä hiukan harmittelin.
Mielessäni toivoin yrittäjälle hyviä myyntejä. Ilta oli
vielä nuori ja varmasti nälkäisiä vielä liikkeellä.

Koti matkalla olemme ehdottomasti sitä mieltä että
kokemus oli loistava ja väli seuraavaan kertaan voisi olla
vähän pienenpi. Edellisestä elokuva reissusta taitaa
olla jo lähes viisi vuotta. Olen aina niin saamaton, kun
joku hyvä kappale tulee se loppuu ennenkuin ehdimme
ja sitten se jo tuleekin televisiosta. No säästyipä meno.
Niin se kappale...se oli MIELENSÄ PAHOITTAJA...
Tykkäsin mutta en pahoittanut mieltäni.....
Hymy huulillani palasin kotiini jatkamaan tätä onnellista
elämääni, ehkä myös jotain jäi sydämmeeni siitä kuvasta ja
ennenkaikkea siitä teatterista.....

Kuva ei ole omani vaan se on teatterin sivuilta otettu.