KIrje joulupukille......

Hei!
Meillä vielä tontut torkkuu sohvan reunalla, eivät paljoa vielä puuhaile. Tosin
tämä jonka olen kuvannut on jonkinlainen tonttujen suojelija, ehkä. Siitä
päättelin koska siivetkin on selässä sillä....
Mutta asiaan.
Lähdin sinulle taas kirjoittamaan, mutta samalla mietin olenkohan oikeastaan
koskaan sinulle kirjoittanut. Joko en muista,( mikä on tietysti hyvin
epätodennäköistä) tai sitten en ole koskaan rohjennut.
Kun aikanaan oma lapseni oli pieni, niin hän kyllä sinulle kirjoitti, en silloinkaan
minä. Yritin kyllä epätoivoisesti ottaa selvää mitä hän sinulle
kirjoitti. Eräänäkin jouluna lista oli jonkunmoinen ja varovasti häneltä
kyselin niistä toiveista, oli vastaus suurin piirtein sellainen että
pukki tuo ja näet sitten mitä. Eikä se liioin selvinnyt kun poika ei silloin
osannut edes kirjoittaa, mutta kirjoitti silti. Sitä ei tarina kerro täyttyivätkö
toiveet eli ymmärsikö pukki tekstiä....kaipa ainakin jotain....

Lapsenlapseni eli meidän Koululainen kyseli minulta eräänä päivänä
"Voisikohan sille pukille soittaa??? Minulla kun nyt on tämä kännykkäkin!"
"En ole kyllä ihan varma", vastasin. "Minä kyllä kirjoittaisin, menee silloin
varmemmin ainakin perille, luulisin," vastasin hänelle. Poika haki oitis
sellaisen leivinpaperiarkin kokoisen paperin ja alkoi kirjoittaa toiveita.
Toppuuttelin häntä että pienempikin paperi riittäisi ja pitäisikö
vielä odottaa jos vaikka vanhempien kanssa sitä kirjettä laittaisitte.
"Aina me ollaan itse kirjeet joulupukille kirjoitettu, laitettu kuoreen ja
tuohon eteisen hyllylle ja siitä ne on sitten sinne menneet."
Mitäpä minulla siihen sitten sen enempää sanomista , varsinkaan
kun en ollut varma olisiko sinulle voinut soittaa....

Kun itse aikoinani lapsena olisin sinulle voinut kirjoittaa, en edes tiennyt että
se on mahdollista. Minulle vaan sanottiin että tuot jotain jos
olen kiltti. Jos sitten taas en olisikaan kiltti saattaisit tuoda vitsoja.
Aina kuitenkin muistit minua muilla kuin vitsoilla, kiitos siitä.

Kun kasvoin aikuiseksi ei tullut mieleenikään että olisin sinulle
kirjoittanut, varsinkaan siksi että olisin jotain tarvinnut. Niin runsain
mitoin olet minua joka joulu muistanut. Olisin tietysti voinut kirjoittaa
kysyäkseni sinulta "Olenko tosiaan kaikki nämä ansainnut?"
Joten haluan kiittää sinua kaikista saamistani joululahjoista.

Joulu on jo ihan ovella, niinkuin olet varmaan huomannut. Lupaathan
että tänä jouluna et keskity minun lahjoihini ollenkaan vaan laita
kaikki tarmosi ihan toisaalle. Olen varma että vapaaherra on kanssani
aivan samaa mieltä. Lapseni perheelle toivon tietysti jotain, mutta
jos nyt sitten saa toivoa niin ei sellaisia "muovihärpäkkeitä" niinkuin
ne niitä itse nimittävät. Tiedät varmasti mikä on heille parasta.
Tietysti toivon myös sellaisia juttuja joita toivotaan koko maapallolle
vaikka tiedän ettet voikkaan niihin paljoa vaikuttaa. Toivon silti!
En tiedä vielä kuka on meidän joulupöydän ympärillä, vai olemmeko
kahdestaan se selviää aikanaan. Viime vuonnahan niinkuin jo tässä
aiemminkin olet ehtinyt käymään meillä joka toinen vuosi.
Ihanaa, koska juuri niinä jouluina lapsemme perhe on meillä
ollut. Tästä vuodesta en ihan vielä tiedä tulevatko he vai ovatko
mummilassa niinkuin ennenkin kun täällä eivät ole.
Mutta jos he tulevat niin muuta en toivo (siis kuitenkin toivon)
kuin että pääsisit tulemaan. Se olisi ihan paras joululahja.
Olisimme silloin todella onnellisia!!!!
Niin että voiko sulle soittaa, jos ei niin soita sinä minulle vaikka
viikkoa tai kahta ennen aattoa.....

Rakkain terveisin Mumma....

SELLAISIA SINUN NÄKÖISIÄ  KIPITTÄÄ JO MEIDÄN KATAJAN OKSILLA.....

Yllätys, yllätys....

Se tunne kun kukkia saa juuri silloin kun niitä vähiten odottaa.
Sen tunteen olen saanut kokea kuukauden aikana monesti. Kun
yllätetään aina uudestaan ja uudestaan. Kun saat käteesi avaimen ja sinun
on löydettävä lokero minne avain kuuluu, näin tehtyäsi saat
palkinnon/lahjan. Kun joku ystävä yllättää sinut vaikka olet matkalla ja
kun saavut kotiin on uusi iloinen yllätys oven edessä jälleen.
Kun ihminen jota et ole nähnyt pitkään aikaan lähettää sinulle kortin tai
vanhus joka tuskin muistaa omiaan, muistaa juuri sinua.
Näistä asioista ei voi olla kuin kiitollinen. Yllätys on ollut aivan
täydellinen....

Säätiedotus on pitkin viikkoa luvannut lunta ja aika haastaviakin kelejä. Viikon aurinkoisen etelänmatkan jälkeen on todella vaikeaa ymmärtää että talvitakki on todella laitettava
päälle. Toivoisi aurinkoisen syksyn jatkuvan ja jatkuvan. Vaikka jouluihmiseksi
lukeudunkin niin jotenkin nämä kaksi asiaa on vaikea yhdistää. Nimittäin lumi ja
lämmin, molemmat kun haluaisin pitää. Tosin lumen vain ja ainoastaan siksi että
on valoisaa ja lapsilla ym. talviharrastajilla olisi mukavaa.

Viikon työrupeaman ym. jälkeen viimein pääsemme valoisaan aikaan lenkille.
Vastahakoisesti tosin. Ilma näytti suhteellisen mukavalta jotta saatoin suostua
vapaaherran vaatimuksiin. Olisi ollut niin helppoa jäädä sisälle takkatulen
viereen kirja kädessä.
Päätimme kuitenkin lähteä tutuille lenkkipoluille. Pukeminen oli jo yhtä
tuskaa. Miten kummassa sitä taas pitää pukeutua kun juuri äsken tuntui että
hellemekkokin on liikaa. Päätin kuitenkin tyhjentää vaatekaappini ja
opetella iänikuista kerrospukeutumista.
Se että palelin kaikkien näiden puseroiden ym. pipojen alta kuitenkin oli
ihmeellistä, vaikka kävelytahti oli huomattavasti kiivaanpaa mitä yleensä.
Vapaaherra laittoi töppöstä toisen etteen sillä vauhdilla, että tuskin perässä pysyin.
Tuuli puhalsi hiljaa mutta kylmästi, pienen järven vesi oli osaksi virtaavaa,
osaksi jäässä. Metsän ääninä ainoastaan jaloistamme lähtevä ääni, tosin
mietimme kuinka monta silmäparia silti meidät näki, vaikka me emme
ketään nähneetkään. Jälkiä kuitenkin monenlaisia.
Yllätys tai ei mutta viima oli sitä luokkaa että talvi tosiaan tekee tuloaan
halusin tai en....

Yllätys ei ollut se että joku oli syönyt/ poiminut puolukat. Lähinnä se ettei lunta ollutkaan
enempää.

Vapaaherran "lemmikit" saivat tanään "ravintolansa". Vapaaherran yksi lempipuuhista
talvella on näiden pikku ja vähän isompien lintujen ruokkiminen.
Mukavahan se on seurata näitä pieniä luontokappaleita ikkunan takaa en
kiellä sitä lainkaan, suorastaan nautin. Kauppareissulla raahasimme jos jonkin
laista ruokaa tuleville pihavieraillemme. Hieman ihmettelinkin ihanko joka
sorttia pitää ostaa, kovin kattavalta näytti tämä hänen suunnittelemansa
"seisovapöytä", mutta kuulemma kaikkia pitää ostaa ja tuskin riittää.
Tänään sitten operaatio TULKAA MEILLE SYÖMÄÄN alkoi.
Se pötkylä tuonne ja tuo talipallo tänne ja sitten talo siemenineen tuonne ja
ties mitä. Kun kaikki oli valmista oli ilme vapaaherralla aika muikea.
Noin minuutin kuluttua sessiosta ensimmäiset linnut lensivät tutkimaan
hänen aikaan saannoksiaan ja välittömästi aloittivat lounaan. Luultavasti
tarjonta oli hyvää, koska minusta tuntui että jokainen lintu joka lensi
jonnekin pois toi samantien kaverin mukanaan. Aika yllätyshän se oli
että uusi avattu "ravintola" sai heti suuren suosion.....

Yllätys oli myös se että ystävä menetti pikkuveljensä....

Yllätys oli myös se että  lapseni perhe joutui keskelle lumimyräkkää
ja päiväksi sähkökatkoksen katveeseen.....

Yllätys oli myös tuttujen kariutunut avioliitto....

Yllätys oli myös ystävän peruuntunut lomamatka.....

Yllätyksiä täynnä ovat päivät, viikot, vuodet ja koko elämä.
Joskus yllätykset ovat ikäviä, toisinaan taas iloisia, kaikesta on kuitenkin
oltava kiitollinen ja tietysti myös onnellinen.....

Gospelia......

Vapaaherra kuuntelee musiikkia YouTubesta. Ei ole humppaa ei, eikä
liioin rokkiakaan, puhumattakaan tangosta. Ne eivät kuulu hänen
lempimusiikkiinsa. Lempimusiikki on varmasti sellaista iskelmää, lähinnä
mitä se radio soittaa, kevyttä ja tarttuvaa....
Tällä kertaa se on kuitenkin gospelia. Gospelmusiikki on minustakin
ihan loistavaa rytmikästä musiikkia yhdistettynä tietysti ylistystä
korkeammalle. Se on mielestäni musiikkia jota kuuntelee mielellään
myös ei niin uskovaiset kuin uskossa olevat. Rytmikästä moniäänistä
kuorolaulua loistavien laulajien laulamana.Vapaaherra pyytää minuakin
kuuntelemaan ja hyvältä kuulostaa. Loistavia lauluja Whoopi Goldbergin
ja nunnakuoron esittämänä....

Luen netistä suuresta gospelmusiikin tapahtumasta. Helsingin, Lahden
ja Aboa Gospel  järjestävät yhteisen konsertin Mikaelinkirkossa Turussa.
Olisi upeaa mennä kuuntelemaan oikein paikan päälle tuumailen.
Harmikseni kuitenkin huomaan tyypillisen syyn eli tuskin ehdin,
työt kutsuu. No kenties joskus toiste, on se tavanomainen yritys nähdä
asiassa pikkuisen positiivista.....

Lähden perjantaina tavalliseen tapaan töihin. Kolmastoista päivä ei
minua hetkauta puoleen eikä toiseen asuuhan perheessä herra henkilö
joka on syntynyt moisena päivänä. Siis onnenpäivä.
Selaan aamulla muitakin lehtiä kuin ainoastaan Turunsanomia ja
jokin kummallinen "viestintuoja" päivällä muistuttaa minua siitä
mainoksesta jonka näin....vai näinkö oikein...En pysty ihan varmasti
muistamaan ja ruokatunti menee epätoivoisena netin selaamisena.
Vihdoin löydän varmistuksen asialle että se on tänään. Hämmästyksekseni
vielä huomaan että mehän ehditään sinne oikeinkin hyvin. Pieni väsymisen
vire tulee iltapäivällä, mutta onneksi olin kolleegalleni kertonut
aikeista ja siitä että halusin yllättää vapaaherran viemällä hänet
konserttiin. Kolleega kannustaa minua oikein ponnekkaasti, ettei
oikeastaan edes jää vaihtoehtoa...hyvä niin....

Tulen vauhdilla kotiin ja ilmoitan vapaaherralle miten olen järjestänyt
hänelle uskomattoman elämyksen täksi illaksi. Vapaaherra tuijottaa
minua lasittunein katsein, juuri niin kun katsotaan ihmistä joka ei voi
ymmärtää että toinen on ollut pihatöissä lähes kellonympäri ja
aktiivisuusmittarikin näyttää yli 300!!! " Varmaan ihan kivaa",oli
vapaaherran kommentti kun yritin nopeasti kertoa kuinka ainutlaatuisesta
tapahtumasta on kyse ja miten hän varmasti pitäisi siitä.
Vapaaherra esitteli kaikessa rauhassa mitä hän oli päivän aikana saanut
tehtyä ja minä siinä välissä hoputtelin että tossua jalkaan ja paitaa
päälle KOHTA LÄHDETÄÄN!

Saavuimme kirkolle TODELLA AJOISSA koska pelkäsin että lippuja oli
ostettu niin paljon ennakkoon ettei niitä enää riittäisi monellekaan
ovelta. Toisinsanoen ihan ensimmäiset olimme.
Lipunmyynti alkoi tuntia ennen esitystä ja koko sen tunnin ihmisiä
virtasi jonona sisälle. Esityksen alkaessa kirkko oli täynnä viimeistä
paikkaa myöten.
Laulaja Jippu aloitti esityksen niin vauhdikkaasti, että tunnelma
oli katossa samantien. Sellaisia taputuksia en muista pitkään aikaan
kuulleeni, enkä ainakaan kirkossa.
Ensin esiintyivät Turkulaiset, sitten Helsinki ja Lahti viimeisenä.
Kun Lahden 80 hengen kuoro lauloi You Raise Me Up niin viimeistään
silloin tuntui kuin todella olisi lennellyt taivaisiin, eivätkä siinä
kyyneleet säästyneet. Lopuksi kaikki 200 laulajaa lauloivat vielä
muutaman laulun yhdessä. Meteli oli sanoin kuvaamaton kun
kirkkokanssa osoitti huomiotaan.

Konsertti loppuu ja kansa alkaa poistua kirkosta. Jokaisen ihmisen
kasvoilta voi löytää tyytyväisen ilmeen ja puheensorinan keskeltä kuulee
toinen toistaan ylistävämpiä kommentteja laulajien lahjoista.
Myrskyävä sade piiskaa meitä kun juoksemme autolle.
Siellä vapaaherran kanssa kertaamme illan tuntoja. KANNATTI LÄHTEÄ.
Vaikka kello lähenteli jo yhtätoista vapaaherran väsymys oli kaikonnut  aikoja sitten.
Tavallinen  päivä sai upean ja onnellisen lopun kun pikkaisen muutti suunnitelmia....

                           Yli kaksisataa kuorolaista laulaa, sooloa esitti Jippu.

Matkalla.....

Parin tunnin yöunien jälkeen oli lähdettävä matkaan. Jotenkin olin
saanut matkatavarani pakattua ja kellon näyttäessä kahta yöllä
laitoin viimeisenkin purnukkani matkalaukkuun. Miten kummassa
sitä ihminen tarvitsee vuosi vuodelta enemmän ja enemmän tavaraa
mukaansa matkalle. Pakkaamisen aloitan myös joka kerta myöhemmin
ja myöhemmin, kunnes poukkoilen edestakaisin huomatessani että
se ja sekin vielä puutuu. Siinä vaiheessa kun minä vielä tuijotin
tyhjää matkalaukkua, vapaaherra istui tyytyväisenä pakatun matkalaukkunsa
vieressä .

Olin ehdottomasti sitä mieltä että lentoparkki oli ilmeisesti siirretty jonnekin
kainuun perukoille ja siksi hoputin vapaaherraa ajamaan suoraan kentän
parkkiin ja mahdollisimman LÄHELLE. Aamuyön tunteina minua ei todellakaan
huvittanut kävellä kuin pakolliset. Parkkitalon jokainen kerros näytti
aivan samanlaiselta ja "maamerkkien"laittamiseen oli todella syynsä
jos ajatteli autonsa löytyvän vielä takaisin tullessa.

HARMILLISTA KUVAN LAATU......

Vasta auringon upea nousu sai mieleni rauhoittumaan ja virittäytymään lomatunnelmaan.
On tietysti aivan oma vikansa jos on viikkoja miettinyt olisiko sittenkin kivempi
lähteä keväällä italiaan vai talvella canarialle. Italia fanina voi sen ymmärtää.
Kun sitten viimein lähtee ja vielä lentokoneessa alkaa muistella miten se ja se
kone putosi ja mitähän reittiä me lennämme, missä se syyria taas olikaan niin
voin taata että tunnelma on TODELLA KATOSSA !!!!
Lentokoneen kapteeni ilmeisesti vaistosi ajatukseni koska aloitti höpötyksensä
kertomalla mistä lennetään ja siitä ilmoituksesta päättelin ettei taideta olla
lähelläkään syyriaa....
Se että vieressämme istui "mielensäpahoittaja" ei haitannut meitä lainkaan, koska
kumpikin meistä on niin totttunut kuorsaukseen. Se että sitä jatkuu tuntikaupalla
ei myöskään haittaa, koska voi ihan hyvin nukkua itsekkin....jos pystyy....
Neljän hyvin nukutun tunnin jälkeen(siis hän nukkui ei me) päätämme varovasti
herättää "mielensäpahoittajan" koska se oli viimeinen tilaisuus minun lähteä
vessaan ilman että on TODELLA kiire. Vapaaherra herättää hänet varovaisesti
ja selittää mikä vaimolla on huolena. Tämä hieman katselee siihen malliin
etteikö vanha rouva nyt voisi vielä paria tuntia odottaa, mutta nousee
kuitenkin. Hymyilen kiitollisena hänelle ja vielä leveämmin kun huomaan
ettei vessa jonossa ole KETÄÄN. Siinä samassa "mielensäpahoittaja" huomaa
että hänelläpä onkin samainen tarve kuin minulla ja ampaisee kuin salama
juuri edestäni vauhdilla vessaan. Siinäpä sitten odottelen rauhassa veeseen
oven takana(muut vessat koneen toisessa päässä) olin jo hetken aivan
varma ettei hän tule sieltä ulos ennenkuin kone on laskeutunut ja melkein
jo luovutin. Juuri silloin ovi lensi auki ja samantien se paiskattiin kiinni.
En edes odottanut että hän olisi siellä ollessaan muuttunut herrasmieheksi,
mutta luulin että olisi edes vessan vetänyt jälkeensä....

Maahan saavuimme ihan normaalisti , LUOJAN KIITOS. Viimeinkin
lomani voisi alkaa koska viikko tässä nyt oltaisiin ja mitä teemme
tai jätämme tekemättä on ihan meistä itsestämme kiinni.

Huone jonka saimme oli juuri sopivasti viidennessä kerroksessa, näkyisi
hyvin merelle. Se että siellä oli petaamattomat sängyt ja edellisten
asukkaiden likaiset pyyheliinat tietysti mutkistivat hieman tilannetta.
Pysäköin nopeasti vapaaherran matkalaukkujen kanssa huoneen
ULKOPUOLELLE ja vakuuttelin hänelle että TÄSTÄ ET LIIKU
SITTEN MINNEKÄÄN! Itse säntäsin selvittämään tilannetta
respaan. Uusi huone löytyi valtavien pahoitteluiden saattelemana
(vähempikin olisi riittänyt) nopeasti ja pääsimme aloittamaan
"sisustuksen" kerrosta alempana.

Näkyihän se merikin vielä vaikka paremmin olisi sieltä vähän ylempää näkynyt.
Se ei haitannut mieltä, koska hotelli oli ihme kumma meistä parempi vielä mitä
kuvat olivat kertoneet, yleensä se on päinvastoin.
Tutussa ympäristössä oli helppo aloittaa loma heti täysillä. Lämpöä oli 25 ja aurinko
paistoi taivaan täydeltä(kuva on otettu vasta illalla).
Toivoimme sydämmemme pohjasta että "mielensäpahoittajan" suupieletkin kääntyisivät
hymyyn tällä saarella.

Kun yömatkustamisen,  päivän kävelyiden ja hyvin syödyn illallisen
jälkeen viimein painoin pääni tyynyyn, en voinut kuin olla kiitollinen että sain
olla juuri täällä. Italian matka sai odottaa aikaa parempaa. Se paikka missä
meidän juuri tällä hetkellä pitikin olla oli varmasti juuri tämä paikka. Koska niin
onnellinen oli tunne sillä hetkellä....