Ei ihan paras ajokeli......

Katuvalot ovat juuri syttyneet kylätiellemme kun kipittelen
aamutoimilleni. En hae lehteä tänä aamuna postilaatikolta,
vapaaherra saa kerrankin hakea sen itse. Ei siksi ettenkö
voisi sitä nyt hakea, mutta todella usein näin tiistai aamuisin
se tulee vasta viiden jälkeen ja sitten juoksen siellä kurkkimassa
pariin kertaan ennenkuin saan sen mukaani. Päätän lähteä
ilman uutisia jotka eivät tuskin ole sen kummempia kuin
muutenkaan. Siinä samalla kun syön aamiaiseni voin
vilkaista tärkeimmät tietokoneeltakin. Pakkaan tänään
matkaani vain kynän, puhelimen ja tietokoneen ja
tietysti lukemattoman määrän kaikkea mitä nainen yleensä
käsilaukussaan kantaa.
Matka kohti Sipoota voi alkaa, sellainen tavallinen
koulutuspäivä joka meillä on kolme kertaa vuodessa.

Auton trippimittari päälle.....en kyllä ymmärrä miksi teen
niin koska matka on AINA SAMA, koska PAIKKA ON SAMA.
No kuitenkin sen päälle laitan. Yritin päästä lähtemään
normaalia aikaisemmin koska oli luvattu erittäin huonoa
keliä. Vapaaherra varoitteli illalla monta kertaa että ajaisin
rauhallisesti ja ajan kanssa. Ainahan minä! Jostain kumman
syystä en nyt kuitenkaan saanut aikaiseksi lähteä sen
aikaisemmin kuin koskaan muutenkaan, mutta tässä vaiheessa
sitä on turha surra ....matkaan.

Ensi töikseni huomaan että lunta tai oikeastaan räntää sataa
aika lailla ja se jää uhkaavasti ajotielle. Maantiet ovat sohjoiset
ja toivon että moottoritie on aurattu tästä harmittavasta töhnästä
joka yrittää estää etenemiseni. Harmikseni näin ei ole kuitenkaan
käynyt vaan moottoritie on yllätyksekseni aivan yhtä kehnossa
kunnossa kuin jo ajamani. Moottoritielle tultuani jo päivittelen
kun nopeustaulu näyttää 80. Niin että sellainen keli , puhisen alkajaisiksi.
Näen jo kaukaa edessäni autojonon jota saavutan uhkaavasti.
Miksiköhän ne eivät kovempaa etene, ihmettelen? Oma vauhtini
kun ei kuitenkaan ole kuin kahdeksankymmentä. Saavutettuani
autojonon huomaan että nopeus putoaa seitsemään valillä jopa
kuuteenkymppiin ja tuskailen jo tosissani etten missään nimessä
ehdi perille jos vauhti on tätä luokkaa. Päätän laittaa vilkun
päälle ja koettaa ohittamista. Ohittaminen kestää jonkin verran
ja saan huomata että painavakin auto "vipattaa" sohjossa.
Ohitus tapahtuu kuitenkin aivan turvallisesti, mutta tässä
vaiheessa jo rukoilen ettei tarvitsisi ohitella.

Kuuntelen matkoillani paljon radiodeitä koska se leputtaa kummasti
ajatuksia eikä sieltä tule koko ajan liikennetiedotuksia kuka
missäkin on ajanut ojaan tai tie poikki. En tarvitse niitä koska
perille on päästävä joka tapauksessa.

Tunnin ajamisen jälkeen olen päättänyt olla ohittamatta, eli liittynyt
jonoon joka kasvaa kasvamistaan. Näin hitaasti en ole koskaan
matkannut tätä tietä jota kuljen melkein joka viikko. Tällä
kertaa kaistat menee ihan siinä missä itse haluat, kaksi niitä
pitäisi olla. Viereinen on peittynyt paikoin kunnon hankeen ja
paikoin paksuun loskaan. Etenevä tieni on täynnä edellä ajavien
autojen jälkiä ja yritän osua johonkin niistä. Vastaan tulijoiden
joukossa on muutama aura-auto silloin tällöin, toivon
että sellainen olisi jossain edessänikin. Turhaan.....

Kun viimein saavumme lähelle "tunnelialuetta" alkaa hurja
kilpailu kuka pääsee ohitse niistä autoista jotka hitaammin
ajavat, toiveena päästä edes hieman kovemmin. Tunnelissa
ei ole lunta joten ohituskin on turvallisempi. Jokaisen
tunnelin jälkeen palaamme jälleen matelevaan menoon,
mutta kenties turvalliseen menoon.

Kun olen ajanut puolitoistatuntia tuskailen toden teolla, koska
normaalisti tässä kohtaa olen tunnin ajon jälkeen. Vaikka
kuinka yritän ottaa rauhallisesti ettei tästä nyt mennä
sen nopeampaa kun nyt mennään ja tyydynkin siihen
niin ajatukseni alkavat taas lentää. Tuumailen miten
lapseni ja miniäni selviävät pääkaupungin ruuhkissa, he kun
kulkevat niillä ruuhkaisemmilla teillä. Miten tuttu nuori
mies ajelee isoa rekkaa jne. jne.

Onneksi loska helpottaa ja huomaan jossain kohtaa aura
autonkin käyneen kaistallani. Vain yksi auto isossa lumihangessa
on matkani varrella, ei muuta ulos ajoa. Kyllä on upeaa
huomata kuinka varovaisia ihmisest osaavat olla kun haluavat.
Kehäkolmosen loppupää alkaa häämöttää ja lumisade yltyy.
Kaistat häviävät, autot jarruttelevat, aura-auto keskellä tietä.
Autoni kaiuttimestä kuuluu että olen saanut viestin.
Yritän kaivaa oikealla kädelläni kännykkää JOSTAIN...
Arvaan jo keneltä se on, kolleegani on varmasti myöhässä.
Hänen matkansa on ainakin satakilometriä enemmän
kuin minulla ja voin vain kuvitella sitäkin tuloa....
Olin oikeassa , myöhässä jne. Yritän olla tarkkaavainen
ja vastaan vain muutamalla sanalla ja seuraan tarkasti liikennettä.

Hetken päästä ihmettelen mitä muutoksia ne taas ovat tehneet
tänne, kunnes melkein samalla  ymmärrän että
AJOIN OHI Porvooseen menevän moottoritien. Toivon
että mahdollisimman nopeasti tulee liittymä jossa voin kääntää
ympäri. TERVETULOA VUOSAAREN SATAMAAN...
oli kyltti jonka ehdin vilaukselta nähdä kun otin vauhdikkaan
käännöksen tulosuuntaani ja painoin kaasua.
Matkaa sinäänsä ei tullut lisää kuin viisi kilometriä, mutta
muutenkin myöhässä ja tällä kelillä.
Manasin, soimasin ja ennen kaikkea LUPASIN JA VANNOIN
etten enää ikinä pelaa kännykkäni kanssa autossa kunhan
tästä vaan pääsen nopeasti oikealle tielle. Sillä vauhdilla
se kyllä onnistuikin.

Porvoon moottoritie ja pari pikkutietä ja olin perillä, kuin
ihmeenkaupalla vain viisiminuuttia myöhässä (se koukaus
satamassa syy) yleensä olen kyllä ainakin vartin ennen.
Kaikki muutkin myöhässä niinkuin arvelinkin, keleistä
kun ei voi aina tietää.

Kirjoitan tämän tarinan ystävälleni joka aina jaksaa murehtia
minusta että ajaisin rauhallisesti, mitä yleensä teenkin.
Joskus kaasujalka on kepeämpi, joskus ehkä raskaampi.
Periaatteeni on aina ajaa niin ettei sakkoja tarvitsisi maksaa.
(enkä ole maksanut, eikä ole tullutkaan)
Kännykkä on sellainen mitä tulee joskus "räplättyä"
ja puhelut hoidan aina handsfreellä.  Rakas ystävä lupaan
tämän tyhmän kömmähdykseni ansiosta että luen ne viestit
vasta perillä......ehkä....

Illalla ajaessani kotiin päin lumet olivat sulaneet ja nopeus
rajoitustakin taas nostettu, joten matka taittui huomattavasti
nopeammin ja olo oli todella iloinen ja onnellinen.....
Olinhan poikennut halailemassa matkan varrella lapsenlapsianikin...

KUVA EI KYLLÄKÄÄN KERRO KOKO TOTUUTTA KELISTÄ.
KYLÄTIE KYLLÄKIN RAUHALLINEN JA PIENTÄ
ALKAVAA SADETTA JO TIEDOSSA.

Harmitus....

Harmitus, onkohan se oikeastaan mikään sanakaan. Minulle se nyt kuitenkin
on sana,  ei ihan suomen kieltä mutta tarkoitus on varmasti ymmärrettävissä.
Koska muutenkin tekstieni sanat ym. lauseet ovat vähän niin
ja näin, niimpä päätän jatkaa samalla lailla. Lukeminen on lukijan
vastuulla....
Harmitus eli harmittaa on sana ja asia mitä kunnon positiivinen
bloggari ei vaivaudu edes pohtimaan saatikka siitä kirjoittamaan.
Koska minä en ole sen koommin bloggari vaan paremminkin
päiväkirjankirjoittaja, niin ajattelin siitäkin parilla sanalla avautua.

Päätin aloittaa kurssin, sellaisen verkkokurssin. Aihe on laaja
tai suppea(?) siis miten sen ottaa. Aihe koskee kehittymistä
ihmisenä, tunnetiloja, käyttäytymistä, ajattelua, itsensä tuntemaan
oppimista, kaikkeen tähän yhdistettynä myynti työskentely.

Uteliaisuus ajoi tähän, vaikka olin vahvasti sitä mieltä että
jalka jo melkein ovenraossa eläkkeeelle menijänä kaikken
tämän pitäisi olla jo itsestään selvää!!! Asenteella "aina voi
oppia" päätän kuitenkin vielä jatkaa viisi viikkoa , kolme
mielenkiintoista viikkoa onkin jo takana.

Vapaaherra nyrpisti nenäänsä ja ihmetteli miksi tietokone
huutaa täysillä yksikseen ja minä teen ruokaa  kaikessa rauhassa.
Selitin asian innolla kun olin kuunnellut äänitten loppuun.
Vastaukseksi sain :"Tuon kaiken olisin minäkin voinut
sulle kertoa ja oikeastaan olen YRITTÄNYTKIN , MUTTA
SÄ ET KUUNTELE!"
Harmitus iski todella lujaa kun en pystynyt muokkaamaan
sanoja oikein, jotta olisin voinut perustella ettei ollut nyt IHAN
SAMASTA ASIASTA KYSE, vai oliko sittenkin. Ainakin
KUUNTELEMISEN  osaaminen on TODELLA VAATIVAA.
Siitä joskus enemmän....

Tunnen kolotusta hartioissani , tuntuu että jalat ovat painavammat
kuin koskaan ennen, niitäkin väsyttää. Pussit silmien alla kertovat
huonosti nukutusta yöstä. Toihin on lähdettävä, vaikka ulkona paukkuu
kova pakkanen. Talossa on seuranani vapaaherran
lisäksi myös Harmitus.
Näen päivällä entisen työtoverin...hän istuu rullatuolissa. Värittömät
kasvot vääntyvät pieneen hymyyn kun hän huomaa minut. Yritän nopeasti
koota itseni ja niellä kyyneleeni jotka väkisin pyrkivät esiin. Tervehdimme
lämpimästi ja ennenkuin ehdin sanoa enempää hän jo kertoo tarinansa
kuin säästääkseen minua. Karua, katkeraa ja ennenkaikkea suurta HARMITUSTA.
Jatkan työtäni ja hän häviää ihmis vilinään. Lupaan jälleen kerran itselleni
etten valita pienistä ja tunnen kuinka pienet olemattomat vaivani ovat
kerralla pois pyyhityt...

Harmitus iski myös kun kuulin miten ystävällä on raskasta juuri nyt. Huoli
ikääntyvistä vanhemmista on suuri ja varmasti oma jaksaminenkin
huolettaa. Harmitus on varmasti läsnä koko ajan vaikkei ihan
mielessä olisikaan.....

Harmitus on  lievä muoto sille uutiselle minkä myös sain
sähköpostiini..."se on pahanlaatuinen"...."yritän käydä työssä
etten sekoa kokonaan"....Viestin lähettäjälle toivon miljoona enkeliä
suojaksi ja rinalla kulkijaksi.

Harmitusta on myös siinä perheessä, jonne Vapaaherra sai
pyynnön tulla arkkua kantamaan.....

Harmitus on vahvasti läsnä kun jotkut kummalliset hormoonit saavat
aikaan mitä merkillisempiä tuumailuja. Omassa surkeudessaan oleminen
on joskus niin tarpeellista ja terapeuttista. Kun sitten aikansa on
oikein säälinyt ja voivotellut asioita, niin se nousukiito mikä
tästä seuraa tuntuukin todella hyvältä. Kuinka tärkeää siis Harmitus
oikeastaan onkaan ? Sanoisinko ihan ok.kunhan se ei saavu liian usein.
Ilman Harmituksen ilmestymistä silloin tällöin"taivaalle" ei osaisi välttämättä
arvostaa niin paljon niitä aurinkoisia päiviä....
Tietysti osaisi....onhan tämä elämä kaikesta Harmituksesta huolimatta
niin upeaa ja sellaista onnellistakin vielä.....

EI OLLUT HARMITUS LÄHELLÄKÄÄN KUN TÄMÄN KUVAN OTIN. LÄMPÖÄ MELKEIN 30
JA LOMAPÄIVIÄ EDESSÄ. AIKA PÄTEVÄ OLI MYÖS KAVERI :)

Näytteitä testaillaan....

Olen tässä tuumaillut näytteiden tärkeyttä. Tällä tarkoitan ilmaisnäytteitä.
Omassa työssäni mielelläni jaan niitä ja melkein aina
suosio on taattu, ehkä yksi kymmenestä kieltäytyy ottamasta.
Toiset kertovat syyn , toiset vaan haluavat tuttuja ja turvallisia
hyväksi havaitsemiaan tuotteita.

Näyte ilahduttaa ja vihastuttaa. Joskus voit löytää näytteen avulla
loppu elämän parhaan tuotteen. Siksi tutustuminen kannattaa
aina ja onhan se ilmaistakin.
Minua lähinnä harmitti kun postilaatikossa oli
kissanruokamaistiasnäyte , siis eihän mulla ole kissaakaan.
Mitä ihmettä mä tällä näytteellä teen? Enhän olisi kuuna päivänä
ottanut jos se olisi kaupassa annettu, niillehän tämä
kuuluu kenellä on kissa. No kyllähän tuolla pihalla niitä kissoja
viilettää ainakin viisi, mutta eipä tuosta jaettavaksi paljoakaan ole
ja ketään en haluaisi suosiakkaan. Ne kenelle ei riittäisi pissisivät
varmaan vielä enemmän kukkapenkkiini. Taidan pudottaa jonkun
kissaperheen postilaatikkoon maistiaisen.

KAIPA NÄITÄ MUIDENKIN KOTIIN TUPSAHTI.

Vessan kaappi on  sopivasti täynnä kaikenlaista, mitä nyt
tämän ikäinen nainen tarvitsee joka päiväisen kehon
restauroimiseen. Sopivin välein tyhjennän kaapin, pudistan
hyllyt ja tarkastan olisiko kenties jotain joka vaatisi pikaista
käyttämistä. Yleensä kaikki tulee käytettyä ja jopa loppuu
ennen aikojaan. Hankintojen yhteydessä innokkaat
myyjät sujauttavat kassiin näytteitä. "Kokeile sitä, sillä
tasoittuu kaikki juonteet ja on ihanan kevyt olo!"
Suunnilleen tähän tapaan saan kuulla sen mikä todellakaan
ei enää toimi näihin ikäryppyihin. Ne nyt on vaan hyväksyttävä
eikä ne niin kamalilta edes tunnu ( tämä taisi olla valhetta).
Kiitollisena otan vastaan ja virnistän kohteliaasti, eihän
sitä nyt voi mennä sanomaan että ihan kiva näitä
ryppyjä on katsella, voisin vaan kuvitella myyjän säälivän
katseen.
Näytteitä on kasapäin ja koska ne on saatu niitä pitää myös
käyttää ennenkuin alkavat kuivua.

Päätän seuraavana aamuna avata yhden ja niin myös teen. Teksti
on niin pientä etten saa siitä mitään selvää, vaalea on
eli varmaan päivävoidetta. Kasvoihin vaan. Normaali-ihoisena
huomaan kuitenkin vartin päästä että kiristää. Taitaa sittenkin
olla sitä ryppyjen poisto rasvaa. Kiristys on kuitenkin sen verran
kovaa että tilanne vaatii lisää rasvaa. Avaan uuden näytteen.
Teksti on isoa ja kehoitetaan käyttämään kasvoista varpaisiin.
Tukkaan hoitogeelinä(?) ja suurinpiirtein kaikkeen paitsi
paistamiseen. Siispä kasvoihin vaan. Tunne on ainakin
miellyttävämpi kuin äskeisen rasvan, eli kiristys loppui.
Luultavasti myös rypyt palasivat.
Hetken kuluttua kasvot ovat punaisia laikkuja täynnä, siis
veri kiertää. Tämän näköisenä en viitsi mennä edes lähikauppaan
joten värivoide näytteen voisin vielä kokeilla. Dior lukee
päällä ja olo on jo heti hohdokas. Hmm. levittyy hyvin ja
ainakin näiden edellämainittujen rasvojen päällä toimii
eikä värikään vaikuta hassumalta.

Mukavaa kun kaupassakin on jossain makkarapäädyssä
peili niin voi vilkaista vaikka ohi mennen onko kasvot
kunnossa ( siis en todellakaan harrasta tätä kuin joskus
töissä jos tuli kiire ruokatunnilta takaisin ja tuumii ei kai
vaan ruokaa suunpielissä ). Vilkaisun olisi voinut
tehdä jo kotona, ettei olisi niin paljoa harmittanut se
kuinka väri oli ehkä kaikkien rasvojen yhteis vaikutuksesta
muuttunut sellaiseksi kuin juuri olisin etelän kuumasta
auringosta tullut. Onneksi se oli näyte ja lähti pesemällä
kun kotiin pääsin.

Seuraavana aamuna päätän jatkaa kokeiluja, olihan vielä
muutama käyttämättä. Illalla olin jo kokeillut käsivoidetta
ja se tuntui aivan ihanalta. Näytteessä luki selvällä
suomenkielellä ja aika isostikin vielä kiinteyttävä tehohoito.
No olisi paras ollakin, nimittäin näihin kasvoihin jotain
tehokasta sen todella pitäisi ollakin jotta se  toimisi.
Voide levittyy hyvin ja tuntui heti hyvältä. Tuli sellainen olo
että todella hienoa kun saa näitä näytteitä en olisi koskaan
luultavasti tätä lähtenyt ostamaan ilman näytettä.
Nyt sitten vaan lisää hankkimaan.

Näytteillä tuntuu sittenkin olevan aika tärkeä tai mukava
rooli tässä valtavassa tavara paljoudessa. Pelkästään se
että turrumme käyttämään aina tuttua ja turvallista sellaista
hyväksi havaittua. On kenties hyvä todeta ettei se ollutkaan
se luultu paras.
Kaappi on taas tyhjä näytteistä ja minä valmis vastaan ottamaan
niitä lisää ja innokkaasti niitä kokeilemaan, kunhan ensin
aikani niitä säilön.

Niinhän se on tässä elämässäkin kaikkea pitää kokeilla ja välillä
ottaa hieman riskejäkin,  niin silloin  vasta voi tietää  mikä tekee
juuri minut onnelliseksi........

PIENI MAINOS, MUTTA VAIKUTTAA AIKA IHANALTA SARJALTA.

Hyvää vuotta....

Tasan kymmenen päivää on vierähtänyt tätä vuotta. Aika kuluu
ihan uskomatonta vauhtia tai oikeastaan ihan sitä samaa
vauhtiahan tuo menee kuin on mennyt ties monenko tuhannen vuoden ajan.
Liekö laitettava vanhuuden piikkiin tämäkin vaiko yleisen
hössötyksen piikkiin tai kenties molempien, ettei oikeastaan
edes huomannut sen vuoden vaihtumista.
No pitihän tämä Sauli presidenttimme puheen, kyllähän
sen kuuntelin ja hyvinkin tiedostin että vuotta 2016 tässä
nyt eletään. Tietysti myös perinteinen wieniläiskonsertti pitää
aina kuunnella kun siihen vain on mahdollisuus.
Oman uuden ja vanhan vuoden vaihteessa pienet ihmiset
kävivät täällä yksi toisensa jälkeen kääntymässä niin
luultavasti suurimmat tuumailuni vuoden vaihtumisesta
haihtuivat leikkien sekaan.
Olen vaan niin traama hakuinen yksilö että jotenkin vain vuoden
vaihtumisen kynnyksellä käyn valtavia tunne myrskyjä muistellessani
vanhaa vuotta ja miettiessäni tulevaa. Niinkuin siihen tulevaan
nyt jotenkin voisi vaikuttaa.....tai tottakai jotenkin aina voi.
Vanhaan sen sijaan ei voi olla kuin tyytyväinen. Harmitus kun ei
tässä vaiheessa enää johda mihinkään.

Vanhat rituaalit uudenvuoden aattona ovat ja pysyvät niin kauan
kun asun tässä kodissani jos se minusta riippuu. Nimittäin se
että vietän sen omassa kodissani.
Haluan nauttia viimeisen illan omassa ihanassa kodissani ja
ihailla mitä kaikkea olemme vapaaherran kanssa saaneet aikaan.
Katsella käsi kädessä ikkunasta kun kymmenet kenties sadat
ihanat ilotulitus raketit lentävät taivaalle. Toivoa, oma rakas
vierellä että saisimme viettää vielä monta ihanaa vuotta yhdessä......
EHEI, TÄMÄ EI VALITETTAVASTI OLE TOTTA!!!!
Se on totta että haluan EHDOTTOMASTI OLLA KOTONA!!!
(niin ja tietysti että olisi niitä yhteisiä ihania vuosia)
Olen kotona SIKSI,  kun se vietävä paukkuminen alkaa niin voin tarkkailla
että ikkunat pysyvät ehjinä, se kun yleensä alkaa kello kuusi ja
jatkuu siihen asti kun ensimmäiset raketit lentävät noin
yhdentoista aikaa taivaalle. Siinä vaiheessa viimeistään aloitan
ravaamisen huoneesta toiseen ja pidän jos jonkinlaista moraalisaarnaa.
Vapaaherra yrittää rauhoitella kun pelkään että raketit lentävät
ikkunasta sisään tai vähintäänkin sytyttävät jonkun talon palamaan.
Pitää sitten murehtia vielä toistenkin taloista.
Uudenvuodenaattona olen myös suuri eläinten ystävä. En voi ymmärtää
miten ne pienet poloiset koirat ja kissat pärjäävät kun joka puolella
räiskyy. Niidenkin vuoksi mokoman tulituksen voisi jättää väliin.
(Tietysti kun tulevat pihallemme pissimään voisin yhden paukun
paukauttaa.)
Jossain välissä yritän vapaaherran kanssa vähän kilistää kuohuvaa
ja hotkaista kenties jotain herkkuja, mutta välittömästi juoksen
taas tarkistamaan mistä suunnasta seuraavaksi räiskästään.
No tähän pelkoon on kyllä perustelutkin. Lukemattomat kerrat
olen kerännyt raketin rääppeitä eli todistus aineistoa pihalta.
Niin että vaaratilanne tosiaan oli lähellä...
Onneksi tätä on vain yksi ilta vuodessa, lopun vuotta voinkin
sitten viettää ihan rauhassa kotona tai kylässä.....

Tuumailen jälleen kerran tulevaa vuotta. Hassua miten se tuntuu
jotenkin todella hyvältä ja ehkä vähän jännittävältä. Jännittäväähän
se onkin vuodesta toiseen koska käsikirjoitusta ei näytetä etukäteen.
Hyvältä....se onkin sitten toinen juttu.
Toisinaan on tuntunut pelottavaltakin, ahdistavaltakin ja toisinaan
ei oikeastaan miltään. Päivä päivien joukossa.Vuosi vuosien joukossa.
Jotkut asiat menevät niinkuin me haluamme niiden menevän.
Helpompi on myös uskoa hyvään kuin johonkin muuhun vaihtoehtoon.

Uuteen vuoteen otin mukaan kaikki muistot ja valitettavasti vähän
ylimääräisiä kilojakin. LUVANNUT en mitään koska kukaan ei sitä
minulta vaatinutkaan. TOIVOISIN että oppisin jotain uuttakin vielä
ja HALUAISIN että vuodesta tuli onnellinen ihan jokaiselle.....

                       ONNEKSI PALASIVAT MYÖS LINNUT TALOLLEEN...

Päivänsäde ilman menninkäistä.....

Kun Koululaisen loma alkoi ja hän ilmoitti tulevansa meille
lomaa viettämään, oli Suloisuuden ensi kommentti:"Minä myös!"
Hänen oli myös koeteltava siipiään ilman vanhempiaan ja
niin myös tapahtui. Niinkuin olen aikaisemmin jo kertonutkin.

Vanhemmat kysyivät myös Päivänsäteeltä haluaisiko hän
veljien tapaan mennä ihan yksin mummalaan laatu aikaa
viettämään. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs:"En halua!"
Eikä siitä sitten sen enempää. Mitähän pieni mies mietti
mielessään tuumailin....Varmasti hänkin tuumaili, "niitä nyt
pitäisi viihdyttää ja halailla päivät pitkät. Ei varmaan saisi
olla yhtään rauhassa. Sitten niiden kanssa pitäisi luultavasti pelata
lukea , leikkiä piiloa tai jotain koko ajan, koska sitä se on
silloinkin kun käyvät täällä tai koko perhe ollaan siellä."
Asia tuli selväksi eikä siitä sen enempää.(Tosiasiassa surin
kuitenkin, vaikka esitinkin hyväksymistä) Koululainen vietti
oman lomansa mummalassa , eipä se uutta ollut Päivänsäteen
mielestä, sielläpä tuo on ollut ennenkin ja aina palannut.
Tuli aika Suloisuuden lähteä. Olihan se hieman outoa, nukkua
nyt ihan yksin huoneessa ja katsella veljen tyhjää sänkyä.
Onneksi Koululainen pelasti tilanteen ja tuli patjoineen ja
peittoineen paikkaamaan Suloisuuden aiheuttamaa tyhjyyttä.
Oikeastaan oli hauskaa nukkua siinä lattialla vieretysten ja
vähän kutitella isoveljeä.

Pieni tarkistus kysely kuitenkin muuti Päivänsäteen mieltä,
ehkä sittenkin pitäisi käydä katsomassa mikä niitä veljiä sinne
vetää yksinään. Olkoon yksi yö.....

Mumma ja pappa olivat perillä hyvissä ajoin ennen puolta päivää.
Päivänsäde juoksi riemuissaan vastaan....niin kuin aina. Muut
veljet kannoillaan. Päivänsäde esitteli pakattua reppua
ja lelujaan mitä hän ottaisi mukaansa. Kun äiti palasi kauppa
reissultaan oli koko perhe koossa ja Päivänsäde alkoi tehdä
lähtöä. Pitkät halaukset, heipat ja suukot eivät onneksi tehneet
pojan tunteille haikeutta, päinvastoin hän näytti vanhemmalta
kuin koskaan. "Olen nähkääs lähdössä ihan yksin yökylään!
Koettakaa pärjätä ilman minua!" Oli viesti minkä olisi voinut
lukea hänen huuliltaan jos hän vain osaisi puhua.....

Odottaminen ja jännityskin oli varmasti tehnyt poikaan
vaikutuksen. Päätimme käydä hampurilaisella, mikä oli
hänestä enemmän kuin hyvä idea. Juuri mikään ei kuitenkaan
maistunut pienelle, joka normaalisti syö enemmän kuin
veljensä. Samoin kävi iltaruoalle ja niinikään iltapalalle.
Iloisuus oli kuitenkin läsnä kaikissa leikeissä mitä hän joutui
meidän kanssamme tekemään. Iltatoimien jälkeen väsymys vei
voiton ja uni tuli hetkessä. "Ihan tuttuahan tämä olikin,  ei olisi kannattanut
jännittää", tuntui kuin Päivänsäde olisi meille viestittänyt.

Herään ja yritän hämärässä katsoa mitä kello on. Kellon
viisarit ovat kauhukseni kaikki kellotaulun oikealla puolella.
Jos ne olisivat vasemmalla olisi kello jo yli kuusi, mutta EI
SIIS KELLO ON NOIN NELJÄ, VIISI! Päivänsäde puhisee
ja kääntyilee jatkaa tätä melkein tunnin. Yritän esittää nukkuvaa
kunnes tunnen kuinka pieni käsi pujottaa sormensa minun
käteeni. Yritän varovasti viittoa hänelle, että on vielä yö nukutaan.
Päivänsäde sulkee oitis silmänsä ja vetää peiton korvien korkeudelle.
Viiden minuutin päästä tunnen kuinka pienet sormet silittävät hiuksiani
ja poskeani. Hämärässä viiton taas hänelle että vieläkin on yö.
Tätä me jatkamme kunnes vähän yli kuusi hän nukahtaa ja herää
viimein yhdeksältä, niin hyvän tuulisena kuin  vain voi
lapsi jota kutsutaan PÄIVÄNSÄTEEKSI!!!

Aamu jäikin sitten ihan liian lyhyeksi. Ainakin meidän mielestämme.
Perhe tuli hakemaan aikaisin, koska oli päivä jolloin oli yhtä sun
toista juhlaa jonne piti mennä. Poika/pojat pakattiin autoon ja vain
välähdys ja he olivat poissa......

Vaikka kuinka sitä elää hetkessä ja yrittää pitää juuri siitä hetkestä kaikin tavoin
kiinni ettei se häviä, niin siinä samassa se onkin jo poissa ja
kuuluu muistoihin.
Yksi tai oikeastaan kolme toivetta toteutui. Kaikki kolme lapseni lasta
sain luoseni tämän joulun aikaa, vaikka en juuri jouluna heitä
nähnytkään. Ihan jokaiselta laatu aikaa juuri sitä mitä olen jo niin
kauan toivonut. Niin ne unelmat ovat jälleen kerran  kohdallani
toteutuneet.
Kiitollisena ja onnellisena on helppo jatkaa tätä alkanutta vuotta.....

EN NYT VIELÄKÄÄN NOITA LAPSIA KUVAA, MUTTA LÄHEISNÄKÖÄ PÄIVÄNSÄTEELLÄ
JA TÄLLÄ KAVERILLA ON AINAKIN HYVMYSSÄ.....