Elä hetkessä....

Aamu on yhtä luminen kuin päättynyt päivä. Lumi sade yllätti
meidänkin pihamaan. Yllätti, koska täällä elettiin jo täyttä
kesä elämää. Piha oli siistitty kutakuinkin ja ensimmäiset orvokit
istutettu jo viikko sitten. Ikkunoiden ja terassin pesu odottaa
vain pesijää. Minä ja Elkkis vihjailemme siitä toisillemme ja
odotamme kummalta menee hermot ensin ja ryhtyy hommiin.
(Toivon että Elkkikseltä :) )
Katselen valkoista nurmikkoa jossa lumihiutaleet kimaltavat
auringon valossa kuin pienet timantit. Näky on niin kaunis että
se on pakko ikuistaa vaikka tiedän etten kamerallani pysty tuota
kauneutta vangitsemaan. Melkein paljain jaloin kipitän pihalle
kamera kädessä ennenkuin aurinko lämmöllään sulattaa näyn.
Uskomattoman kauniin hetken.

Tietenkään en niitä kiteitä saanut näkyviin kuvaan, muttta lumen sain ja
sitä on :)

Elä hetkessä! Tämä lause putkahtaa tuon tuostakin ja mitä ihmeellisemmissä
yhteyksissä. Niin totta kuin se onkin ja sitä itsekkin monesti yksinäni
tuumailen ja toteuttaenkin tietysti.

Kirjoitan tuumailujani tässä ja nyt. Mietteitä mitkä päätäni pyörittävät ja
tekemistäni hidastavat tai sille vauhtia antavat. Kirjoitan jos joskus en
enää muistakkaan, jos en enää muista miten elin ja kuinka tunsin. Jos
mielikuvitus ei kulje tai kun minua ei enää ole. Kirjoitan mitä ajattelen
tässä hetkessä. Kirjoitan jotta voisin nauraa silloinkin itselleni niin
kuin teen sitä nyt.

Istun muistisairaan tätini vieressä ja ajattelen hänen mennyttä elämäänsä.
Katson tuota haurasta naista (38 kiloa) miten hänen hymyssään loistaa
kaikki ilot ja surut, eletyt hetket. Tässä me olemme kaksin, suvun lähes
viimeiset naiset. Minä puhelen hänelle omiani ja hän tekee samoin, kumpikaan
ymmärtämättä toisiaan. Minulle tämä on kuitenkin todella tärkeä hetki.....

Pitäähän tämäkin tietysti mainita!! Ne ihanat lapsenlapset!
Kun leikimme , nauramme tai mitä sitten touhuammekin tulee näitä
hetkiä niin paljon jolloin mielessäni tuumailen....Pysähdy aika edes
hetkeksi tähän ja anna sen jatkua. Anna lapsen istua sylissäni ja
pitää pienillä tahmaisilla sormillaan kaulastani kiinni. Salli tuon
nauravaisen kasvon olla vielä hetki edessäni kertomassa mitä
uskomattomampia asioita hänen pienestä elämästään. Tietysti
myös vastaavsti toivon että nuo elämäni valot jotka
keikkuu melkein täysinäisessä vesisaavissa, hansikkaat märkinä
pipo kurassa ja muutenkin savessa , että se hetki olisi ohi
aika nopeasti. Voisin melkein vannoa että heille juuri se hetki
on ihan parasta ja jää sinne hauskoihin muistoihin tallennettuna.

Eilen illalla melkein koimme uskomattoman hetken, tai olihan
se sitä. Istuimme elokuvateatterissa odottamassa elokuvan alkua.
Me kaksi muuten tyhjässä teatterissa. Lipunmyyjä sanoikin:" Taidatte
saada yksityisnäytöksen!" Pahoittelimme tietysti, koska onhan se
yrittäjälle kallista tälläiset yksityisnäytökset. Samalla kuitenkin
tuumailen miten uskomaton hetki voi ollakkaan, miten kukaan
toinen ei juuri nyt halua olla tässä missä me olemme.
Siinä samassa kaksi pariskuntaa saapuu seuraksemme ja samoilla
linjoilla kuin mekin kun kuulin kuiskauksen:" Ei saatukkaan
yksityisnäytöstä." Mutta meilläpä oli hetkemme..........

Elä hetkessä ja nauti. Vaikka se olisi  luopumista, surua, meteliä,
sadetta se on myös aurinkoa, iloa ja onnea.
Suunta on aina oikea, niinkuin kuva väittää :)

Aurinko menee piiloon pilven taakse. Lumikiteet eivät enää loista.
Onneksi nautin siitä hetkestä kun se oli , nyt on muun aika.
Onnellisia hetkiä....

Unelmien päivä....

Heräilen tänään kaikessa rauhassa. Pappa tekee lähtöä
pojan luo. Hän on luvannut viedä tänään kaksoset päiväkotiin
niin heidän vanhempansa saavat mennä rauhassa töihin, ilman
kuljetus huolia. Sen jälkeen hän menee vielä hetkeksi Koululaisen
seuraksi ennenkuin tämä lähtee opintielle.

Aamu on lämmin ja punaiset postilaatikot hohtavat kilpaa
auringon kanssa. Yhtiössämme on tusinan verran perheitä ja
kaikki hakevat lehtensä samasta paikasta. Samassa paikassa
vaihdetaan myös kuulumiset naapureiden kesken. Olemme
viimeinkin muuttaneet asumaan rivitaloon. Asunto on onneksi
niin tilava että siellä lapsenlapsillakin hyvin tilaa kun ovat yökylässä
luonamme. Olemme saaneetkin joka viikko vähintään yhdeksi
yöksi heidät kylään. Voi miten odotammekin aina sitä päivää.

Luen päivänlehteä. Syyrialaiset,irakilaiset ym. pakolaiset ovat
vihdoinkin pääsemässä takaisin kotimaahansa. Sodat ovat loppuneet
ja uudelleen rakennustyöt ovat täydessä vauhdissa. Terroristijärjestöt
ovat hajonneet  ja taistelijat  ovat  liittyneet avustusjärjestöihin
missä he voivat sovittaa tekosiansa.
Uusia työpaikkoja syntyy joka päivä ja vienti senkun lisääntyy.
Ihmiset voivat paremmin kuin koskaan.Välittäminen ja toisista
huolehtiminen on tämän päivän tositeeveetä........

Ehdin lähteä ennenkuin Pappa tulee kotiin. Olen luvannut käydä
erään vanhan rouvan kanssa kaupassa ja kävelyllä. Tänään käymme
hänen kanssaan myös ihanassa kahvilassa. Sen jälkeen kiiruhdan
kuntosalille kuluttamaan nautitut leivokset. Kuntosali on vain parin talon päässä
kodistamme joten voin kävellä sinne. Miten nautinkaan kun en
tarvitse autoa mennessäni salille tai kauppaan.  Vaikka asumme
kaiken tarpeellisen lähellä , niin takapihalta lähtee upea polku
kohti metsää ja lenkkimaastoa.

Iltapäivällä minulla on hetki aikaa istua ja tarttua puhelimeen.
Soitan ystävälleni ja sovimme vielä tarkemmin ajankohdasta
milloin he saapuvat. Odotan että saan heidät koko viikonlopuksi
meille ja voimme taas päivittää kaikki kuulumiset tähän hetkeen
ja tietysti muistella menneitä aikoja.

Kello rientää ja lähdemme Papan kanssa hakemaan kaksosia
päiväkodista. Lupasin laittaa ruokaa illaksi kun vanhemmat
saapuvat töistä ja tuleehan se Koululainenkin sieltä kunhan
ennättää. Voi miten nautin ruokailusta perheen kanssa
pitkän pöydän äärellä.
Huomenna onkin erillainen ilta silloin menemme Papan kanssa
teatteriin. Niin ja sinnekin pääsee bussilla sekin menee tuosta
ihan vierestä.

Lapsilla alkaa tulla nukkumaan meno aika ja he juoksevat
kilvan kotiin. Heidän kotihan on ihan "kiven heiton" päässä.
Todella kätevää.
Korjaan astiat ja istun tietokoneelle ja alan kirjoittaa blogiani,
päiväkirjaani.  Tarinaa mummasta , onnellisesta mummasta joka
uskoi unelmiin......

                                            Paluu todellisuuteen!

Valitettavasti ainoa asia mikä ei ole unelmaa tässä tuumailussa on yllä
oleva kuva. Se on ihan todellista ihanalla kävelylenkillämme, kaikki
muu onkin vain unelmaa.  On ihana unelmoida asioista vaikka tietää
että ne eivät voi koskaan toteutua. Unelmilla on siivet jotka kantaa joskus
hyvinkin vaikeiden asioiden läpi. Unelmilla on hauska hassutella.
Unelmat antavat hetkelliseti hyvinkin onnellisen tunteen. Unelmien tarkoitus
on myös täyttyä. Minä en anna koskaan periksi etteikö joku näistäkin
edellämainituista unelmista jonain päivänä olisi ihan täyttä totta.....

Vuosikymmenet.....

Kevät, tuo ihana toivon , uuden syntymisen vuoden aika. Kauan
pimennossa ollut valo on luonamme melkein kellon ympäri
tai ainakin tuntuu siltä. Kaihtimet on laitettava tiukasti kiinni
ettei aamunsarastus tunkeutuisi liian aikaisin uniin. Iltaisin
pitää valvoa hieman pitempään että todella tuntisi yön
saapuneet ja hämärän haihtuneen.

Kevät on henkilökohtaisesti itselle aina ollut "voimakas"
vuoden aika. Olen aina puhunut miten kaikki rakkat ovat
lähteneet kevällä, työpaikat vaihtuneet jne....
Toisaalta kaikkea näitä tapahtuu myös muina vuodenaikona
ihan samalla lailla, olenko vain "syyttänyt" siitä kevättä
ja kenties vielä ihan turhaan....
Yhtälailla voisi ajatella kun vuosikymmenet vaihtuu niin
ne tuovat aina jotakin ikävää tai jotain aivan ihanaa.....
Sitäpä tässä päivänä eräänä tuumailin, niitä menneitä
ja ihan vähän tulevaa....

Kun elin elämäni ensimmäistä kymmentä, tunsin jo
voimakkaasti että suuria muutoksia tulee elämään
niinkuin tietysti jokaiselle siinä iässä. Itselleni se oli
muutto kaupunkiin. Ei koskaan enää  päiviä maalla ilman
ystävää joka asuisi monen kilometrin päässä. Kaupungissa
olisi ystäviä joka nurkalla. Kerrostalossa niitä voisi olla
jopa seinäntakana. Siellä eläisin onnellisena enkä palaisi
enään koskaan maalle. Onneksi en tiennyt että muutaman
vuoden jälkeen seisoin parhaan ystäväni haudalla.....

Kaksikymmentä vuotta takana. Kuvittelin että tiedän
kaiken elämästä ja vain päätän mitä teen kaikki onnistuu.
Oli kihlattu, työ, perhe kaikki mitä tarvittin ja siksi
vain elettiin ja nautittiin siitä...

Kolmekymmentä vuotta elettyä elämää. Joskus pelkäsin
olinko kaiken tämän arvoinen millaista elämä oli. Oliko
"aidan"toisella puolella vain vaikeuksia, olinko saanut
liian hyvät eväät elämään. Vai elinkö sittenkään niin kuin
opetin tai halusin. En tiennyt vielä silloin että kohta
menetän äitini, isoäitini ja kälyni. Menetyksistä pienemmältä
tuntui silloin myös työpaikan menetys, mutta se harmitti kyllä
kaiken tämän keskellä.  Niiden tapahtumien jälkeen en ollut
se sama ihminen enää koskaan.......

Kun täytin neljäkymmentä elimme "evakossa". Kotia
oli kohdannut vähän isompi remontti. Olin palannut
maalle takaisin. Sinne minne olin vannonut etten koskaan palaa.
Kun kävelin postilaatikolle kesäisenä aamuna. Ainoastaan
naapurin kissa kintereilläni , ymmärsin olevani sittenkin
se maalaistyttö joka ei niin paljoa tarvinnut. Kaupungissa
on mukava käydä mutta tänne kuulun, tänne onneni rakennan
uudestaan sellaisen mitä kukaan ei voi särkeä.....

Kun täytin viisikymmentä sanoi isäni :"Tuohon ikään mennessä
ihmisellä pitää olla kaikki mitä se tarvitsee ja mihin on
halunnut:" Olin aivan eri mieltä. Halusin nähdä paljon
ja mahdollisimman nopeasti. Elämä oli yhtä juhlaa.
Tällä kertaa olin sitä mieltä että olin kaiken tämän ansainnut
eikä mikään voisi viedä sitä minulta.
Onneksi en tiennyt että tulee päiviä  jolloin itken enemmän kuin
koskaan olisin voinut kuvitellakaan......

60. Kyllä, noin se näköjään kirjoitetaan. En ole sitä vielä kertaakaan
joutunut tekemään, mutta siinä se nyt on. Ei se niin pahalta
tunnu, mutta eipä sitä kieltämään etteikö se jo ihan kohtuullisen
pitkältä tunnu kun elämästä kyse.
Tunnen itseni vähän kömpelömmäksi kuin vielä viisi vuotta sitten.
Tunnen itseni nuorekkaammaksi kuin äitini aikoinaan.
Tunnen että olen saanut ihan hirveästi onnea elämääni.
Yritän ymmärtää niitä asioita jotka ovat tuoneet niin paljon
surua. Surua joka helpottaa, surua joka on saanut uuden ulottuvuuden,
surua joka ei häviä koskaan, vaan se on koteloitunut sydämmeni
sopukkaan ja päättänyt elää kanssani yhtä kauan.
Yhtä aaltoliikettä koko elämä. Yhtä aaltoliikettä nämä vuodet
ja vuodenajat. Emme tiedä mikä onni on oven takana, emmekä
mikä murhe vaanii odottamassa sopivaa iskua.

Yksi on kuitenkin varmaa tämä hetki tässä näin se on juuri
niin hyvä ja onnellinen kuin itse haluamme......

                              Tässsä se elämä aika aluillaan. Veljen turvallisessa sylissä....

Tarpeellista, Mahdollista......

Eräänä päivänä kirjoitin ilmoitustaulullemme kaksi sanaa.
Tarpeellista ja Mahdollista.....En mitenkään jaksa muistaa missä
yhteydessä nämä kaksi sanaa olivat niin tärkeitä että ne siihen
oli kirjoitettava, mutta tuumailun aihetta ne joka tapauksessa
viestivät, oli niiden kirjoittamiseen sitten syy mikä hyvänsä.

Talvilomaviikko alkaa häämöttää loppuaan. Pääsiäisestä saatu
maanantai on vielä lomailua ja perinteiset vapaapäivät päälle
niin loppuviikosta voin sitten jälleen palata levänneenä töihin.
Elkkis voi sitten vuorostaan levätä kotona rauhassa kun kukaan
ei ole koko ajan järjestämässä jos jotakin ohjelmaa. Ihan vaan
sen takia kun kerrankin päästään menemään. Oli se meno sitten
tarpeellista tai mahdollista.....

Viikkoon mahtuu monellaista. Eräänä päivänä päätimme taas
lähteä jo perinteeksikin tulleelle kirppiskierrokselle Saloon.
Ei mitään sen kummallisempaa mielessä....kunhan aikamme
kuluksi, iloksi. Siinä ovella seisoessa kieltämättä tuli mieleen
mikä on Tarpeellista, varmasti joka ikinen tavara jonain päivänä
ollut jokaiselle. Nyt ne kaikki olivat muuttuneet omistajilleen
hyödyttömäksi, ilo oli kadonnut. Ainoa toivo saada niistä vielä
jotain irti, toivo että joku maksaisi edes jonkun euron.
Varmasti joukossa oli myös tavaran omistajia jotka vilpittömästi
ajattelivat myyvänsä hyödyttömän pois koska epäilemättä se olisi
jollekin todella Tarpeellinen.
Tarpeellinen oli meillekin pari autoa, enkelikynttilä ja yksi kirjakin...

Yhtenä päivänä jouduin jälleen Mahdollisen asian eteen. Jollemme olisi juuri
silloin käväisset siinä kaupassa ja viipyneet siellä hetken, vaan olisimme
jatkaneet matkaa niinkuin pitikin emme olisi nähneet ystäviämme.
Vilkaisu juuri oikealla hetkellä oikeaan suuntaan ja oli Mahdollista
viettää iloinen hetki ystävien seurassa ja ennenkaikkea se on aina
Tarpeellista.

Ajatus pyörii mielessä ja mieleen palautuvat  asiat miksi nuo varsin
jokapäiväiset sanat kirjoitin. Sanat jotka kätkevät sisäänsä aika paljon.
Mikä todella on tässä elämässä Tarpeellista? Jos kaiken sen mikä ei ole
jättää pois, voinko olla onnellisempi? Uskon ettei kaikesta voi luopua,
mutta uskon että luopuminen tarpeettomasta tekee onnelliseksi.

Mikä on Mahdollista? Mennellä viikolla olen saanut hyvinkin paljon
vastauksia siihen mikä on Mahdollista jos on Halua , Intoa ja ennenkaikkea
Uskoa. Itselläni on monta haavetta joista en luovu koska tiedän että
kaikki on Mahdollista ja sitä  uskoa riittää vaikka niille muut nauravatkin.
Se parhaiten nauraa joka uskoo että kaikki on Mahdollista :)

Loman viimeisinä pävinä ajattelin vähän vielä käydä läpi kaappeja
jotka kätkevät sisäänsä vaikka mitä Tarpeellista ja
jos Mahdollista niin saatan jostain luopuakin, vaikka se välillä
lujille ottaakin. Mutta jos ne tavarat mitä sitten ovatkin tekevät
jonkun onnelliseksi, niin luopuminen on paljon helpompaa.
Onhan aina Mahdollista hankkia jotain uutta tilalle.
Tavarat eivät tietenkään ole olennainen osa onnellisuutta. Onnellisuus
on ihan jotain muuta. Juuri tällä hetkellä se on soitto pojalta.
Hänen soittonsa syy oli jos haluamme tulla vierailulle pikku
poikia katsomaan, niin huomenna olisi oikein hyvä päivä.
Meille se on Mahdollista ja suuri syy olla Todella Onnellisia.....

Siinä tämä ilmoitustaulu ja töherrykset etten vaan unohtaisi noita tärkeitä sanoja.
Nyt kun katson kuvaa huomaan kuinka siinä onkin viestiä. Kuvassa kortti
jonka olen saanut entiseltä työtoveriltani joka asuu joka kesä miehensä
kanssa Toscanan alueella italiassa kuukauden. Minun suuri haaveeni
on joskus viettää tuolla edes viikko. Sanat Tarpeelista ja Mahdollista
ovat juuri kortin alla. Totta tosiaan se on TARPEELLISTA  ja aivan varmasti
myös MAHDOLLISTA! :)