ajattelin että lapseni lapset kenties lukevat sitten joskus kun minua
ei enää ole. Tutustuvat elämääni täällä kun he elävät siellä....vähän
kauempana minusta. Tänään taas tuumailin että kenties sittenkin on
kirjoitettava ihan itselle, koska saattaa olla että dementia iskee nopeammin
kuin arvaankaan. Sen jälkeen tutustuminen itseen käykin vain näiden
kirjoitusten kautta. Siispä kirjoitus minulle.
Muistatko mumma kun kesällä kävit Elkkiksen kanssa saaristoristeilyllä?
Jos et, niin näin se meni.....
Ainakin kolme vuotta sitä suunniteltiin. Se ettei se toteutunut aikaisemmin
oli kiinni milloin mistäkin syystä. Halusin tehdä ehdottomasti bussimatkan
koska olin kuullut että ne pääsevät lautoilta ensin ja muut sitten perässä.
Matka omalla autolla saattaa joskus venyä ylimääräisellä vuorokaudella.
Sopivalla säällä paikka majatalosta voi olla "kiven alla".
Bussi lähti sovitusta paikasta sovittuun aikaan. Se oli lastattu parilla
nuorella miehellä ja parilla työssä käyvällä kesälomalaisella ja loput
olivatkin sitten eläkeläisiä jotka olivat varmaan(vähintään) parikymmentä vuotta
jo olleet vapaalla. Bussin oli määrä olla takaisin kello 19.30 ja ilkuin
Elkkikselle että vetoa lyön jos silloin ollaan, sen verran tuntui
porukka verkkaista olevan.
Ensimmäisellä pysäkillä Kustavissa joimme aamukahvit munkkien kera.
Kyllä maistui.... Seurailin miten papat ottivat rennot asennot munkkikahvien
nautiskeluun ja melkein mielessäni hoputin että pulinat pois, kohta lähdetään.
Pian sain todeta että minä EN ole matkanjohtaja EIVÄTKÄ papat ole
minun kaisettavinani. Bussi lähti ajallaan. Miten ne oikein onnistui siinä.....
Lauttamatkat ovat mielestäni ihania vaikka en mikään merenkävijä olekkaan.
Tuuli puhalsi sopivasti, missä kohtaa lauttaa sitten olimmekaan ja minkä kokoisella
milloinkin saaresta saareen menimme. Jokaisella lautalla koko porukkamme
purkautui bussista haistelemaan tuulia ja kuuntelemaan meren ääniä.
Katsomaan miten jossakin kohtaa taivas ja meri olivat yhtä. Miten aurinko
ohjasi tietämme ja jonkin verran lauttakuskit....
Joka kerta tuo koukkuselkäinen ja monet keppien kanssa köpöttelevä kansa
valui autosta ulos ja sisään juuri silloin kun määrä oli. Aloin hieman epäilemään
että salaa olivat harjoitelleet. Joku siinä tokaisikin että" kyllä tässä nuortuu
kun ravaa rappuja".
Ensimmäinen vierailu kirkkoon tapahtui Iniössä. Opas kertoi kirkon historiaa
ja lopuksi istutti meidät kirkonpenkeille ja soitti suvivirren, minkä me myös
lauloimme....ei ollut itku kaukana. Sama tapahtui Houtskarin kirkossa, tosin
soitto oli eri emmekä laulaneet. Hämmästelin sinä oppaalle miten hän osaa
urkuja soittaa niin kertoi että oli ottanut muutaman soittotunnin.....
Ensimmänen kerta oli kun opas osaa urkuja soittaa ja on vielä siitä hyvin
vaatimaton. Muutamassa kirkossa on tullut käytyä eikä moista ole ennen koettu.
 |
| INIÖN KIRKKO |
 |
| HOUTKARIN KIRKKO |
Ruokailu Iniössä oli loistavasti järjestetty ja ruoka......Niin hyvää!!! Kaikki
itse tehtyjä, lähiseudun raakaineita. Emäntä jopa kalastaa itse kalansa.
Kupillisen kahvia ja lämpimän korvapuustin nautimme vielä aurinkoisessa
Korppoossa. Ystävä perheen ihana kohtaaminen kahvilassa oli kuin piste upealle
päivälle.
Paraisten kohdalla voimme viimein todeta että olimme ylittäneet kahdeksan
erillaista lauttaa , käyneet kahdessa kirkossa, syöneet ja nauttineet kahdet
kahvit ja olimme kuin olimmekin aikataulussa. Miten olinkaan voinut aliarvioida
tämän ikääntyneen polven. Päättelin että he olivat tehneet näitä matkoja
paljon enemmän kuin me. Siinä missä me jo haukottelimme, siellä papat
vielä leikkiä laskivat ja mummot nauroivat ties moneenko kertaan kuulluille
vitseille.
Sama aurinko oli laskemassa taivaan rantaan, oli aika kiittää jälleen tästä
päivästä, onnellisesta päivästä.....
